LAPSET RAVINTOLASSA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Kun meidän remmi, eli yleensä minä ja kolme enemmän tai vähemmän levotonta pikkupoikaa, pelmahdetaan paikalle, on muiden ihmisten kasvoilta luettavissa yleensä sellainen ”voi hitto”-fiilis. Oli se sitten lentokone tai ravintola, niin tällainen 2-6-vuotiaista mölyapinoista koostuva porukka tarkoittaa monille automaattisesti sitä, että edessä on lentomatka pelkkää kiljuntaa kuunnellen tai sitten spagetit lentelee pitkin ravintolaa. No, molempia on kyllä tapahtunut, mutta varsinkin lentomatkoilla voin ylpeänä todeta lasten olleen aina kuin pieniä pyhäkoululaisia. En ole ikinä pyhäkoulussa käynyt, mutta kuvittelisin, että siellä ollaan hiljaa ja herran nuhteessa.

P5110268.jpg

No, lentokoneella matkustaminen on välttämätön paha, ja siellä yleensä jätän kasvatusperiaatteet matkalaukkuhihnalle ja lahjon lapset ihan millä tahansa ne keksivät pyytää, kunhan matka sujuu kaikkien osapuolien kannalta kivuttomasti. Ravintolaan mennään sen sijaan yleensä vapaaehtoisesti, vaikka tällä porukalla se onkin masokismin yksi muoto. Ravintolassa en turvaudu tablettiin, rusinarasioihin tai kateettomiin lupauksiin, korkeintaan jälkiruoalla kiristämiseen, ja yritän kasvattaa. Omat vanhempani ovat vieneet minua sitkeästi vauvasta asti ravintoloihin, ja vaikka aluksi luultavasti leivän murustelu ja yleinen häröily on kiristänyt hermoja, niin nyt kolmekymppisenä olen hyvätapainen kulinaristi. Kyllä siis kannatti kärsiä!

P5110255.jpg

Ensi viikolla olisi tarkoitus testata taas omaa kestävyyttä viemällä lapset ravintolaan. Suomessa emme ole käyneet ulkona syömässä pitkään aikaan, jollei satunnaisia Mäkkäri-visiittejä lasketa – ja nyt haluaisin tarjota jotain hieman Happy Mealia hienostuneempaa. Yleensä se tietenkin tarkoittaa sitä, että maksan paljon siitä ilosta, että oma ruoka on jo jäähtynyttä kun olen paloitellut pienimmän aterian, tarjoillut vedet ja kuivannut ainakin yhdet kaatuneet maidot lattialta. Nyt tietenkin tulee sellainen fiilis, että halvemmalla ja helpommalla pääsisi jos vaan lämmittäisi kalapuikot kotona, mutta haluaisin että lapset oppisivat samalla tavalla arvostamaan ravintolaillallisia, nauttimaan siitä että mennään yhdessä ja keskitytään ruoasta nauttimiseen, ei vain vedetä ruokia napaan nopeasti että ehtii katsomaan Taavi Tiikerin.

P5110203.jpg

Varaudun siis ensi viikolla taas pyytelemään anteeksi sitä, että tuon luolamiehet ravintolaan. Ymmärrän hyvin, että naapuripöydästä kuuluva jatkuva nalkutus (”Älä juokse veitsi kädessä!” ”Älä ylipäänsä juokse!” ”Älä vie muiden servettejä!”) ärsyttää, varsinkin jos on niin onnekas että omat alaikäiset ovat jääneet kotiin ja olet päässyt fiilistelemään ravintolaan yksin. Suomessa tuntuu kuitenkin välillä olevan tosi alhainen toleranssi jo pelkälle lasten läsnäololle – mekin saadaan ne paheksuvat, epätoivoiset tai vihamieliset katseet jo heti kun astutaan sisään, vaikka siinä on kuitenkin aina olemassa mahdollisuus, että meidän seurue on hiljainen ja siisti eikä aiheuta yhtään häiriötä. Espanjassa ravintolaan on houkutellut paitsi ruoan edullisempi hinta myös yleisesti lempeämpi suhtautuminen lapsiasiakkaisiin. Joskus se tietty tarkoittaa sitä, että lapsille isketään tikkarit käsiin kyselemättä vanhemmilta lupia tai että pienet blondit kierrätetään keittiöön kokin ihasteltavaksi, mutta olemme välttyneet siltä ennakkoasenteelta, että lasten pitäisi opetella pöytätapoja vain kotioloissa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Jos Suomessa haluaa syödä lasten kanssa muuallakin kuin Hesburgerissa ja Rossossa, ovat etniset ravintolat yleensä luotettava vaihtoehto. Meillä tosin haasteensa on kahden isomman lapsen yleinen nirsoilu, jolloin vähän ketuttaa maksaa annoksesta, jota ennakkoluuloiset nakkifanit vain tuijottavat epäuskoisina. Haluan kuitenkin uskoa, että kymmenen vuoden päästä selviämme kolmen, tai edes kahden, ruokalajin illallisesta ilman hampaiden tai lasten kiristelyä, elektroniikkaa tai koskemattomaksi jääneitä lautasia. Jos muuten olen kärsimätön ja luovutan helposti, niin ravintolasyömisen suurena ystävänä olen valmis ojentamaan ja ohjaamaan oman ruokarauhan ja rahojen kustannuksella jotta pojista kasvaisi kunnollisia ravintolakansalaisia. Kiitän kaikki kanssaruokailijoita kärsivällisyydestä ja ymmärryksestä, lupaan ettemme tule harjoittelemaan näitä taitoja Farangiin kesken hääpäiväillallisenne, mutta bisneslounaanne tai krapulaiset sunnuntaibrunssit eivät valitettavasti ole turvassa invaasioltamme.

P5110197.jpg

Valokuvat ovat korruptiolounaalta keväältä, kun Meilahteen avattiin uusi Cumulus Bistro. Se oli erittäin tervetullut vaihtoehto alueelle, jossa lapsiperheiden suosikki White Ladysta olen itse saanut luokattoman huonoa ruokaa. Lasten ruokalistan oli suunnitellut Vappu Pimiä yhdessä koululaisten kanssa. Pojat rakastivat oikeasta kanasta tehtyjä nugetteja ja jälkiruoaksi maidon kanssa nautittua cookieta, ja aikuiselle kelpasi dipit ja rapeat ranskalaiset. Friteeratut avokadot kannattaa jättää väliin – miksi pilata hyvä raaka-aine rasvalla ja kuorrutteella- mutta purkissa tarjottu mustikkamuffini kelpasi myös täysikasvuiselle. Jos siis satutte majoittumaan Cumuluksessa tai ramppaamaan Lastenklinikalla, niin tämä on hyvä vaihtoehto samassa rakennuksessa sijaitsevalle Burger Kingille. 

OLYMPUS DIGITAL CAMERA