VUOSI ILMAN VAATTEITA

No nyt se aikoo liittyä johonkin nudistileiriin, te siellä huokailette kauhuissanne. Ei sentään. En ole alkanut naturalistiksi, otsikko oli vaan paljon raflaavampi kun siinä ei lukenut että vuosi ilman uusia vaatteita. Onhan näitä ostolakkoja nähty ennenkin, ei tosin meikäläisen tontilla. Tämä on mulle suunnilleen yhtä iso juttu kuin jättäisin vuodeksi pois sokerin tai viikoksi internetin – tai ainakin se tuntuu isolta, todellisuudessa toivon että vuoden 2017 päätteeksi totean, että pärjäsin ihan hyvin ilman uusia rätei ja lumpui ja voisin jatkaa jos nyt ei ihan samalla linjalla, niin maltillisemmin.

Se on nimittäin sillä lailla että meikäläisen kaapit kaipaisivat konmarittamista kovalla kädellä. Kymmenien kilojen jojo-laihdutuksen seurauksena kokovalikoimaa on kymmenen numeron verran, sitten on kaksi hyllyä sellaisia vaatteita, jotka ovat odottaneet vuoroaan varmaan ostopäivästään asti mutta josta en malta luopua, koska ihan varmasti ensi viikolla tulisi kutsu työhaastatteluun mihin vaaditaan jakkupukua tai sitten Cher-teemaisiin naamiaisiin. Oikeastihan käytän ehkä noin kymmentä luottovaatetta ja sitten siihen päälle lähiöäidin univormua eli verkkareita, Uggseja ja jotain löysää psykedeelisesti kuvioitua paitaa, josta ei räkä- ja ruokatahrat erotu.

Olen sallinut itselleni aika paljon vaateshoppailua, koska en tuhlaa rahoja juhlimiseen ja juomiseen, syön nykyään ulkona lähinnä Mäkkärissä, en hifistele hirveästi elektroniikkaa enkä oikeastaan panosta ulkonäköön juuri ollenkaan muuten (joo, sen huomaa, tiedän). Ja vaikka ekologinen omatunto kolkuttaakin, niin perustelen epäeettisiä ostoksiani yleensä sillä että a.) olen jonkinlainen kasvissyöjä ja b.) kierrätän kaikki tekstiilit. Mutta nämähän ovat kaikki ihan paskoja tekosyitä. Mulla on liikaa vaatteita, ja ensi vuosi on siitä erityisen jännä että tarkoitus olisi muuttaa toiselle puolelle Eurooppaa eli jo ihan taloudellisista syistä kannattaisi raakata karderoobia ja sen lisäksi täytän jotain tyhjiötä sielussani ostamalla enemmän määrää kuin laatua – vaikka kuinka olen täälläkin vannonut tsemppaavani ja tukevani enemmän kestävää ja kotimaista tuotantoa.

No, ensi vuonna en sitten tue mitään tuotantoa. Lapsille on tietysti pakko ostaa vaatteita, koska ne paitsi kasvavat ihan järkyttävää vauhtia niin ne ovat muutenkin järkyttävän vauhdikkaita, sillä seurauksella että etenkin kenkiä ja housuja kuluu kauheaa tahtia. Ei auta kuin pyöritellä silmiä ja maksaa kiltisti. Mutta mulla on tarpeeksi vaatteita. Voisin varmaan nytkin olla puoli vuotta pesemättä niitä ja silti olisi joka aamuksi uusi asu. Joten en voi perustella yhtään ostosta tarpeella – ainoa asia mitä ihan oikeasti tarvitsen (länsimaisessa kontekstissa, koska voin toki yhä elää ilman niitä) ovat jotkut kaupunkikäyttöön sopivat lenkkarit, ja sellaiset sitten hamstraan ennen vuoden vaihtumista. Mutta muuten on aika laittaa luottokortit kuivumaan, etenkin kun ensi kesänä koittaa se aika että olemme ulkomailla ja mulla ei välttämättä ole säännöllisiä tuloja, joilla lyhennellä velkojani (ja kyllä, tiedän, velaksi ostaminen nyt on muutenkin ihan urpoa).

Nyt se on siis kirjoitettu. Ei yhtään uutta vaatetta vuonna 2017.

PS. Joo joo, voisin tietysti tarttua haasteeseen heti, mutta tarvitsen oikeasti sen kolme kuukautta sopeutua ajatukseen.