KUOLEMA

Onkohan tämä nyt taas joku surullisenkuuluisa vaihe, kun 6-vuotias puhuu vain kuolemasta.

Tai no puhuu se muustakin – Star Warsista, spagetista, vesiliukumäistä, synttäreistä ja siitä miten kaikki muut saavat pelata tabletilla paitsi hän – mutta kuolema, kyllä se on otettu mukaan joka leikkiin.

” Hänen pitää valita, joko menee tuonne tähdelle tai KUOLEE!”

” Nyt tää kuolee. Senkin pitää kuolla. Taisivat kaikki kuolla!”

” Aika hassusti kuoli tänään tää”

Joo. Nyt kun on taas pari päivää nökötetty sisätiloissa (kurkunpäätulehdus triplana, kiitos) niin tuntuu että meillä ei muusta ole puhuttukaan kuin kuolemasta. Kuuntelen sivukorvalla lasten leikkejä, samalla kun yritän kerrata sanastoa virkamiesruotsin kirjalliseen kokeeseen, ja olen ilmeisesti ylivirittynyt nyt esikoisen kuolema-taajuudelle, kun tasaisin väliajoin havahdun ”nyt se sitten taitaa kuolla, ei auta”-mutinoihin.

Onneksi leikkiseurana on 4-vuotias, jonka suhtautuminen kuolemaan on vielä enemmän business as usual kuin isoveljellään. 2-vuotias ei tietysti tajua mistään mitään ja on muutenkin sellaisessa maailmanomistajavaiheessa, että uskoo muutenkin olevansa kuolemaa suurempi voima. Tuntuu, että tilanne vaatii jonkinlaista filosofista keskustelua kuoleman syvimmästä olemuksesta, mutta pelkään että sitten herättäisin lapsissa jonkun primitiivisen kuolemanpelon tai pitäisi alkaa keksiä selityksiä sille, mitä tarkalleen ottaen tapahtuu kuoleman jälkeen. Kun en oikein tiedä itsekään.

En tiedä, mistä tämä aihe on nyt lasten leikkeihin tullut.

En muista, koska meillä olisi viimeksi ollut hautajaisia. Tai kuolema olisi muutenkaan koskettanut kovin läheltä. Televisiosta katsotaan lähinnä Pikku Kakkosta, jossa ei kai ole mitään Kuolema-teemaviikkoa lähiaikoina ollut. Kuolemasta on puhuttu lähinnä arkipäiväisissä yhteyksissä, tyyliin kuoleeko jos juoksee auton alle tai saa sähköiskun.

No, leikkikööt kuolemaa. Oikeastaan lasten asenne on varsin lohdullinen, koska leikki jatkuu huolettomasti vaikka se lempilegoukko menisi ja kuolisikin. Tulee varmasti iloisempienkin vaiheiden aika.

9 kommenttia artikkeliin ”KUOLEMA

  1. Meilläkin 6-vuotias elää vaihetta, jolloin kuolema kiinnostaa. Se ei hänellä niinkään näy leikeissä, mutta kyselee siitä aika ajoin. Ihan keventävää ajella vaikka ruokakauppaan ja jutella niitä näitä. Sitten tärähtää takapenkiltä sarja kysymyksiä: ”Äiti, milloin minä kuolen? Entä sinä? Mitä ihmiselle oikeastaan tapahtuu kun se kuolee? Mihin se ihminen sitten menee kuoleman jälkeen?”.

    Niinpä. Kun tietäisi itsekin…

    Tykkää

    1. Meillä on muutaman kerran käyty vähän syvällisempiä keskusteluja kuoleman olemuksesta ja sen seurauksista, mutta pääasiassa keskustelut kuuluvat että ”voiko kuolla jos syö liikaa/nukkuu liian sikeästi/hyppää aidalta alas pää edellä”. Niihin sentään osaan antaa varovaiset arviot…

      Tykkää

  2. Elina

    Kyllä mä sanoisin kanssa, että se on 6-vuotiaan vaihe.
    Meillä ei leikeissä niinkään kuolla, mutta jutuissa Imppu valmistautuu äidin ja isän kuolemaan harva se päivä.
    ”Äiti, eikö ole niin, että nyt sun vatsassa on viimeinen vauva”
    ”Joo, eiköhän tää kolme meille riitä”.
    ”Hyvä. Kun sitten meidän E:n kanssa täytyy kuitenkin huolehtia vauvasta kun te isän kanssa kuolette, niin ei me ehkä jaksettaisi kahta vauvaa.”

    ”Ai miksi pitää harjoitella kengännauhojen solmimista? Eiku kyllä mä tiedänkin. Kun sä ja isä kuolette, kukaan ei enää auta mua siinä.”

    ”Äiti. Mä osaan jo syödä haarukalla ja veitsellä. Nyt mä pärjään kun sä ja isä kuolette.”

    ”Muutetaanko me sitten mummin ja vaarin vai mummin ja papan luo kun te kuolette?”

    Eikä näihin juttuihin tosiaan oikein ole selitystä.
    Kautta rantain yritin udella, kun jalkkistreenien jälkeisissä puistoleikeissä on nyt silloin tällöin mukana poika, jonka äiti kuoli vuosi sitten (milloin ei siis olla oltu tekemisissä), että onko he jotain jutelleet. Mut ei, tästä pojasta Imppu muistaa lähinnä supersiistin peräpyörän, jonka kanssa he kurvailevat isänsä kanssa. Ja että ”eihän A:n isä oo kuollut”.

    Tykkää

    1. Ehkä se on se hetki, kun lapsi herää omaan rajallisuuteensa. Sittenhän se unohtuu ja ollaan kuolemattomia ainakin seuraavat 20 vuotta, kunnes taas kolmekymppisenä puskee päälle eksistentiaalinen ahdistus :D.
      Ihan hyviä kysymyksiä, tosin aika tiukka asenne vanhempien perhepolitiikkaan!

      Tykkää

  3. Tutun kuuloinen vaihe. Meillä keskimmäinen käsitteli isoukkinsa hautajaisten jälkeen kuolemaa askartelemalla ”kuolemislaatikkoja” (=ruumisarkkuja). Osa oli ihan pieniä ja tarroilla koristeltuja, mutta voi sitä onnen päivää kun hankittiin lipasto ja se tuli tarpeeksi isossa pahvilaatikossa, niin että lapsi sai kuolemislaatikon, johon mahtui itse pötköttämään. Hän oli hyvin yllättynyt, kun kerroin, että yleensä ihmiset ei mene siihen laatikkoon kuolemaan, vaan ne laitetaan ruumisarkkuun vasta kuoleman jälkeen…

    Tykkää

    1. Anteeksi, eihän tämä ole naurunaihe mutta nauratti silti tuo viimeinen lause 😀 Kuolemislaatikot! Vähän niin kuin norsut, jotka vetäytyvät luoliin kuolemaan.
      Lohdullista kuulla, että meillä ei ole mitenkään erityisen synkkä 6-vuotias vaan tätä on ”ilmassa”.

      Tykkää

  4. Nimetön

    Mä en esikoiselta muista tätä kuolema-vaihetta, mutta nyt kuopus täytti just 6 ja kyllä vain, meilläkin puhutaan kuolemasta. On itketty ukin kuolemaa, vaikkei raukkaparka ehtinyt ukkiaan nähdä kuin pari kertaa, eikä edes muista näitä tapaamisia, mutta toisaalta sehän siinä vähän itkettääkin, kun ei muista… Ja vähän kuolemanpelkoakin on, itkee ettei halua vanhempiensa kuolevan tai mummin ja toisen ukin jne. Jänniä nämä vaiheet ja mistä ne tulee.

    -K

    Tykkää

    1. Meillä on suhtautuminen mahdollisiin kuolematapauksiin enemmän utelias kuin huolehtivainen, vaikka varmasti senkin takana on paljon epävarmuutta. Pitäisi varmaan eskarista kysyä, onko tämä ollut tapetilla jutuissa muuten, koska taas eilen leikkivät hautajaisia ja nyt lapsi halusi olla zombie… 😀

      Tykkää

  5. Päivitysilmoitus: USKOMATON ESKARI – Periaatteen Nainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s