Syksy, ja seinäkalenteri on taas täynnä. Jossain vaiheessa vannoin, että meidän lapset eivät harrasta mitään ennen kuin kykenevät itse kulkemaan treeneihinsä, harkkoihinsa tai mihin nyt ikinä menevätkään harrastamaan. No, tästä periaatteesta lipsuttiin tietysti jo vauvauinnin aikoihin (käytiin jokaisen lapsen kanssa Folkhälsanilla, suosittelen lämpimästi) eivätkä ne periaatteet ole pitäneet myöhemminkään. Nytkin listalta löytyy sekä isoimman että keskimmäisen uimakoulut, keskimmäisen ja kuopuksen tanssitunnit sekä esikoisen koris, josta tosin tuskin tulee säännöllistä harrastusta.

Postauksen valokuvat ovat viimesyksyn värikylvystä. Se järjestettiin Itä-Helsingissä Musikanteilla ja ohjaajana oli iloksemme tuttu tyyppi, joka on vetänyt vauvojen värikylpyjä myös Kiasmassa – sielläkin on isompien poikien kanssa käyty, täältä löytyy aikataulut sinne. Me tykättiin myös Musikanttien versiosta, sillä useamman kerran kokoontuneeseen värikylpyyn sai ottaa myös isommat sisarukset mukaan ja heille järjesteltiin omaa touhua samalla kun vauvat ja taaperot kierivät marjoissa ja perunajauhoissa. Harrastuksissa olen aika paljon arvostanut sitä, että siskot ja veljet voivat tulla vähintään kentän laidalle pelaamaan Angry Birdsiä, koska lastenhoidon aikatauluttaminen ei ole aina ihan yksinkertaista.

Uimakouluissa olemme luottaneet Urheiluhalleihin, joiden uimakouluissa olemme uskollisesti käyneet – huolimatta epäinhimillisestä kello 6.15 ilmottautumisajasta – jo kolmisen vuotta. Ensin Ompun kanssa perheuimakoulussa, sitten hän on käynyt yksin alkeet ja on nyt alkeisjatkossa, ja on Pampulan vuoro päästä vanhemman kanssa perheuimakouluun. Olemme olleet todella tyytyväisiä opettajiin, järjestelyihin ja ennen kaikkea siihen, että nyt meillä asuu 6-vuotias vesipeto joka ui, sukeltaa ja on välillä vähän turhankin rohkea pulikoija. Tanssimassa taas käydään Helsingin työväenopiston järjestämillä tunneilla: Minä ja 2-vuotias vanhempi-taapero-tanssissa, jossa kävin viime syksynä keskimmäisenkin kanssa, ja 4-vuotiaan kanssa heilutaan vanhempi-lapsi-Afrotunneilla. Työväenopiston kursseissa on parasta mun mielestä hinta: Nämä harrasteet maksoivat kumpikin 18 euroa, joten yhdelle 45 minuutin tanssisessiolle tulee hintaa 3-5 euroa. Vetäjien taso vaihtelee hieman, mutta eipä me levottomien uhmaikäisten kanssa mitään Joutsenlampea odotettukaan oppivamme – näissä harrasteissa itselleni on tärkeintä ollut yhteinen aika lapsen kanssa, tekemisen riemu ja onnistumisen ilo.

Yksi periaate, josta olen kuitenkin pitänyt kiinni, on se etten ole alkanut futismutsiksi. Omppu kävi jalkapallokerhossa kerran 2-vuotiaana ja se oli sellainen fiasko, että edes henkeen ja vereen potkupalloa rakastava isä ei enää yrittänyt patistaa poikaansa pallon perään. Eikä vika ole lajissa, vaan siinä että yritän välttää harrastusta, joka vaatisi pitkäaikaista sitoutumista joukkueeseen (kyllä, tiedän että lapselle oma jengi olisi mahtava asia) tai vanhempien panostusta (ei, eihän kaikkien ole pakko leipoa mokkapaloja joukkueen myyjäisiin, mutta en kestäisi sosiaalista painetta) tai heräämistä viikonloppuisin seisomaan kentän laidalle kannustamaan koko turnauksen ajaksi. Osallistun mielelläni itse harrastuksessa lapsen kanssa, mutta jo nykyisen elämäntilanteen takia olemme suosineet kausi- ja kurssiluenteisia juttuja. Omppu kävi nyt kerran kokeilemassa koripalloa ja piti siitä kovasti, mutta jälleen kerran tuntui hieman hankalalta sitoutua säännölliseen ja jatkuvaan harrastukseen, joka ei ollut ihan halvimmasta päästä. Vaikka toki edullinen, kun olen kuullut mitä ystäväperheissä maksetaan sirkuskouluista, muskareista, teatterikerhoista, luistelusta tai ratsastuksesta.

Aika tiiviin aikataulun väleistä olen yrittänyt löytää aikaa myös omille harrastuksille, joita periaatteessa olen yrittänyt priorisoida:  Hyväkuntoinen ja energinen äiti on tärkeämpi lapsille kuin 3-vuotiaana aloitettu valmentautuminen huippu-urheilijaksi. Nyt olen kuitenkin, ensimmäistä kertaa vuosiin, hukannut oman liikunnaniloni. Tekisi mieli oikeastaan laittaa koko salikortti kuivumaan, koska jotenkin jumppaan meneminen on tuntunut varsin vaikealta, vaikka talo tarjoaa lastenhoidonkin. Menisin mieluummin pitkille kävelyille metsään tai uimaan, mutta valitsen kuitenkin bodypumpin tai zumban koska olen niin pihi, että haluan vastinetta kuudenkympin kuukausimaksulle. Ja pelkään, että ihan heti en saa jäsenyyttäni tauolle tai irtisanottua, vaan kuntosali tahtoo kynsin ja hampain pitää kiinni asiakkaistaan. Ensilauantain puolimaraton jää varmasti juoksematta, koska en ole lenkkeillyt Suomessa juuri ollenkaan, mutta korjaan asian viimeistään joulukuussa kun pääsen tutulle rantaraitille Espanjassa.