ASUMINEN ESPANJASSA, OSA 3

Vaikka tätä aihepiiriä jo hieman sivuttiin edellisessä osassa, halusin omistaa teemalle ihan oman kirjoituksensa. Sisustus. Aihe, joka ei Suomessa kiinnosta yhtään. Ei sillä, ettenkö arvostaisi kauniita koteja, mutta lapsiperheessä olen joutunut tyytymään (melko rumiin) kompromisseihin koska olen niin laiska. Kaikki valkoinen on vartissa kuulakärkikynässä tai mansikkahillossa, mustiin kankaisiin pyyhitään räkää, seiniin pitäisi laittaa kontaktimuovia puolentoistametrin korkeudelta alaspäin. Siksi olin ajatellut, että on oikeastaan ihan sama muuttaa jonkun toisen kalustamaan kotiin: Koska multa puuttuu pesänrakennusvietti, niin asettuisin varmaan ihan millaiseen mörskään tahansa.

No, eihän se ihan niin mennyt.

Alun perin oli tarkoitus ottaa kuvia ihan siitä meidän kodistamme mutta jotenkin se jäi. Joten kaikki postauksen kuvituksena olevat kuvat ovat espanjalaisilta vuokraussivustoilta, mutta ehkä hyvä näin: Näette, että nämä ”sisustustrendit” ovat todella kansallisia koska kaikki asunnot näyttävät toisiltaan. Toki sitä homogeenisyyttä näkyy skandinaavisessakin sisustuksessa, kun kaikki on kliinisen valkoista minimalismia, harmaata ja tehosteena keltaista tai raitaa ja betonia, marmoria ja whatnot (sori, luettelen varmaan tosi vanhoja sisustustrendejä, mutta kun en niitä seuraa niin tässä on tulos).  Espanjalaisten sisustusfilosofia lienee samaa sarjaa kuin mulla – ihan sama – mutta siellä siitä seuraa sekavat, värikkäät, erilaisia puupintoja, lastulevyä, lasisia pöytälevyjä ja psykedeelisiä kuoseja suosivia koteja.

Mulle vaikeinta on ollut nukkua jonkun toisen sängyssä. Hotelleissa ja kavereilla se vielä menee, vaikka olenkin vähän neuroottinen, mutta muiden ihmisten tyynyt, petivaatteet ja patjat puistattavat. Ongelma on ehkä enemmän henkinen. Espanjan kodissa asiaa ei varsinaisesti auttanut se, että patja on kärsinyt jonkinlainen kosteusvaurion. Ja sitten ne sängynpäädyt! Keksin noille metallisille, koristeellisille virityksille lähinnä todella epäsiveitä käyttötarkoituksia, sillä kovin funktionaalisia – tai kauniita, IMHO – ne eivät ole. Ja niitä oli joka sängyssä. Jos joku espanjalaisten sielunelämää paremmin tunteva tietää näille selityksen niin olen pelkkänä korvana!

Innokkaana kylpijänä olin tosi innoissani, että aika monesta asunnosta löytyy kylpyamme. Ja usein vessojakin on enemmän kuin se yksi, mikä vähän isommassa perheessä on suuresti arvostettu ominaisuus asunnossa. Mutta se bidee! Tämähän on kulttuurikysymys, tulen käsisuihkujen luvatusta maasta ja erillinen istuin takapuolen huuhtelulle kuulostaa aika hassulta. Sen lisäksi vähän normaalia pönttöä matalampi istuin oli jotenkin todella pahasti taaperon korkeudella, ja aika usein löysin lapsosen läträämässä – käsiään, onneksi – bideessä. Koska meillä moinen posliinihökötys vain pölyttyy, mietin minkälaisen viritelmän rakennan oman peppupesualtaamme päälle jos jäämme Espanjaan.

Vaikken olekaan mikään intohimoinen ruoanlaittaja, niin keittiö kävi välillä tosi ahtaaksi. Selvää on, että siellä laitetaan vain pakollinen ruoka ja tiskataan (koska ei ollut tiskikonetta, mikä oli aika kamalaa) – omien kokemusten ja vuokrailmoitusten perusteella yleisen keittiön malli oli pitkä ja kapea, yhdelle kokille sopiva kompakti tila. Ruokapöydät olivat poikkeuksetta olohuoneen yhteydessä. Ilokseni huomasin, että monissa asunnoissa oli kodinhoitohuoneen tapainen hieman isompi komero, ja useammasta parvekkeesta sai heti plussaa: Toisella parvekkeella pystyi katsomaan auringonlaskua ja juomaan viiniä, toisella kuivaamaan pyykkiä. Näin ne espanjalaiset olivat sen varmasti suunnitelleet.

Meillä on vuokra-asunto täynnä omistajan 90-lukulaisia koriste-esineitä, joita yritetään epätoivoisesti varjella tuhoisalta taaperolta. Siellä on delfiinipatsaita ja keraamisia lautasia Teneriffan lomalta: Kaikki klassikot! Ja maisematauluja, kuivakukkia vaaseissa ja korneja magneetteja. Värimaailma on vastakohta suomalaiselle vaaleiden sävyjen palvonnalle, täällä luotetaan kirkkaisiin väreihin, tummiin pintoihin ja puuhun – oih, sitä puuta riittää. Sohvaryhmässä on puukehys, kaapistot ovat puuta (tai vaneerilevyä, mutta pääasia näyttää puulta), puuta on paljon. Tai tummaa kiveä, marmoria tai korkkia. Keskellä sitä puista kirjahyllyä (jossa ei ole kirjoja vaan koriste-esineitä) on valtava kuvaputkitelevisio.

Tarkoitus ei ole dissata espanjalaisten tyylitajua. Uskon, että kyse ei ole niinkään siitä, etteikö espanjalaisilla olisi esteettistä silmää vaan enemmänkin siitä, että valikoimaa on vähemmän (parin tunnin ajomatkan päässä on parikin Ikeaa, mutta läheltä huonekaluja ostetaan puusepiltä tai kiinakaupoista) ja siihen ei panosteta niin paljoa. Ja eiväthän espanjalaiset vietää aikaa kotona vaan kaupungilla, kahviloissa, puistoissa, pihalla naapurien kanssa jutellen! Yleisimmille sisustusratkaisuille on varmasti jokin looginen selitys, jota ei pohjoismaisen designin keskellä kasvanut suomalainen voi ymmärtää.

Haaveilen silti ainakin uudesta sängystä, mikäli asetumme Espanjaan. Normaaleista tyynyistä, ei sellaisista pitkistä  täysistä pötköistä. Ja peitosta, ei pelkästä lakanasta (ja viltistä sen päällä). Matoista kivilattioille, koska niitä ei ainakaan meidän vuokrakodissamme ole harrastettu. Harvemmista posliinihäkkyröistä, useammista valokuvista seinillä. Siitä, etteivät lapset ole aamulla pesemässä naamaansa bideessä. Jonkinlaisesta espanjalaisen ja suomalaisen tyylin kunniallisesta kohtaamisesta.

34633325_1822280_foto51108042

Saagan aikaisemmat osat täällä ja täällä