RAKKAUDESTA LEHTIIN

Minä rakastan paperia.

Minulla on muutama laatikko täynnä tyhjiä muistikirjoja ja vihkoja. En vaan voi jättää kauniita kansia kauppaan. Otan käyttöön uuden kalenterin kaksi kertaa vuodessa. Matkoilla tuhlaan yleensä eniten postikortteihin, joita on varastossa pieni säkillinen. Sitä kutsutaan nimellä The Stash ja sieltä löytyy kortti tilaisuuteen kuin tilaisuuteen. Monet niistä ovat mielestäni niin hienoja, etten malta lähettää niitä kenellekään. Kirjoihinkin suhde on ollut erittäin intohimoinen, mitä nyt hieman väljähtänyt viime aikoina. Uskon kuitenkin, että kun voin taas panostaa tähän elämän osa-alueeseen, rakkautemme alkaa taas kukoistaa.

Ensirakkauteni oli kuitenkin lehdet. Aku Ankka. Valitut Palat. Hevoshullu ja Villivarsa. Suosikki. Suosikin kultaturbo, julisteet, Jammu ja fanipiirustukset. SinäMinä. Demi. Englantia opin Seventeenistä ja CosmoGirlistä. Niistä siirryin Esquiren ja Vanity Fairin ironiseen ilmaisuun. Yksi oli alusta asti ylitse muiden: Hesari. Kun heräsin 10-vuotiaana kouluun monta tuntia ennen muuta perhettä, aloitin aamuni lukemalla Hesarin aamuteen ja bulgarianjogurtin kanssa. Hesarin paperiversiosta luopuminen (joskus neljä vuotta sitten, kun pelkän maanantain lehden selaamiseen meni viikon verran) tuntui kuin olisi luopunut raajastaan. Imagea aloin tilata 17-vuotiaana, ja lopetin kymmenen vuotta myöhemmin pettyneenä radikaalien toimittajien ja reippaasti aikaansa edellä olevien juttujen katoamiseen. Olin niin katkera suhteemme nihkeistä loppuvuosista, että olen ollut Imagea kauppaaville puhelinmyyjille kohtuuttoman kiukkuinen. Kaiken sen jälkeen, miten kehtaatte!? Sitten Trendi, Olivia, MeNaiset, töissä aina Cosmopolitania, Seiskaa ja Suomen Kuvalehteä. Ja Vauva, Kaksplus ja Meidän Perhe.

Muutama vuosi sitten alkoi tuntua siltä, että nämä lapsilehdet on nyt luettu. Että niillä oli aikansa ja paikkansa, mutta enää viidettä vuotta en jaksa lukea uutta vaunuvertailua, artikkelia imetyksen ja korvikkeen eroista tai sinällään koskettavia nyyhkytarinoita sairastuneista lapsista tai kuolleista äideistä. Oli aika etsiä jotain luettavaa aikuisen aivoille, mutta se ei ollutkaan enää niin helppoa. Kuten sanoin, Imagea en ollut enää valmis päästämään elämääni (luen sen kyllä salaa aina tilaisuuden tullen). Kidd.O ilmestyi liian harvoin ja oli muutenkin liian hipsteri mulle. Ja siinäkin oli lapsia. Olivia, ehkä paras naistenlehti ikinä (äh, ärsyttää koko termi ”naistenlehti”, koska miehethän eivät voi sitä lukea, saattavat vaikka sokeutua) lopetettiin.

Kodin Kuvalehti on yllättävän hyvä, mutta vielä vähän keski-ikäinen. Kaikki Kotivinkit ja muut voin unohtaa, koska ruoanlaitto, sisustus tai puutarha eivät kiinnosta. Ajattelin kokeilla jotain uutta. Puhelinmyyjä soitti sopivaan aikaan, ja tilasin puolen vuoden koejakson Kauneutta ja Terveyttä. Olin lukenut sitä töissä ja se tuntui kivalta kompromissilta Fitin ja MeNaiset Sportin sekä toisaalta Annan ja MeNaisten välillä. Hyvinvointia, urheilujuttuja, henkilöhaastatteluita ja muotia.

14215520_10154451260874948_1578613657_o14233791_10154451260769948_463227882_o14215421_10154451260179948_1893627996_o14203515_10154451260659948_38073533_o14191574_10154451260529948_1980442740_o

Ei jeesus mitä kuraa.

Ratkaisuksi väljähtyneeseen parisuhteeseen ehdotetaan avointa suhdetta ja kimppakivaa ja varoitetaan olemaan yli kahta viikkoa ilman (ei nyt ehkä huonoja ehdotuksia, mutta vähän nyt sensaationhakuiselta kuulostaa). Virtsa vaahtoaa jos pissaa voimalla! Päätoimittajan elämänhallinta on pielessä kun varpaankynnet on lakkaamatta! Tässä nyt ihan vaan muutama esimerkki kesä- ja heinäkuun numeroista. Ehkä mä en ole vain kohderyhmää. Ehkä vauvavuodet eivät syövyttäneetkään aivokudosta niin pahasti kuin pelkäsin. Ehkä pitäisi lukea Tekniikan Maailmaa ja jotain muita äijäjulkaisuja, koska tämä tuntuu ihan oman sukupuolen halveeraukselta. Toosanne eivät tuoksu tarpeeksi hyvälle!

Pitäisi varmaan palata luottokumppanini Hesarin pariin. Vaikka Nyt-liitteestä tulikin vuosien saatossa todella pahasti myötähäpeää herättävä viikkoliite ja viime aikoina on lipsuttu klikkijournalismin ja provokaation puolelle, sieltä löytyvät yhä yhdet älykkäimmistä kirjoittajista ja kolumnisteista. Ja Kuukausiliite. Ei niin hirveästi lukijoiden aliarvioimista. On toki tullut paljon kriittisiä blogeja ja verkkojulkaisuja, jotka haastavat sen pahamaineisen valtamedian, mutta kun sen pitäisi olla paperilla. Onko ehdotuksia?