VUOSI SITTEN

IMG_0324IMG_0492IMG_9950IMG_9857IMG_0463IMG_0502

Nummilla vaeltavia, kilttiin pukeutuneita säkkipilliä soittavia partasuita lampaiden ja vanhojen linnojen ympäröiminä. Viskiä ja haggista. Usvaa, sadetta, muutama aurinkoinen päivä vuodessa. Näillä mielikuvilla lähdettiin vuosi sitten matkaan, kun lensin poikien kanssa kahden viikon kesälomalle Skotlantiin, jonne Käytännön Mies oli muuttanut kuukautta aiemmin töiden perässä. Eihän siellä nyt ihan sellaista ollut.

Alkushokki iski jo automatkalla lentokentältä Käytännön Miehen kotikaupunkiin, Hamiltoniin. Saimme kyydin Käyttiksen pomolta, sympaattiselta kuusikymppiseltä herrasmieheltä, joka selitti koko kaksituntisen intensiivisesti Skotlannin historiasta, nähtävyyksistä, kulttuurista, luonnosta. Harmi vain, että en ymmärtänyt sanaakaan. Vaikka kuinka höristin korviani ja yritin päätellä eleistä puhutaanko nyt lampaista vai golfista niin tämä varmasti asiantunteva ja informatiivinen luento meni kyllä pahemman kerran ohi meikäläiseltä. Kahdessa viikossa en ehtinyt tottua skottiaksenttiin joten kun lähdimme kotiin, paluumatkalla lentokentälle kävi aivan saman tavalla. Setä selitti ja minä mumisin jotain ”oh really?” tyyppistä vastaukseksi.

Eikä se Hamiltonkaan mikä svengaava suurkaupunki ollut. Vajaan 60 000 asukkaan pikkukylä sijaitsi puolen tunnin lähijunamatkan päässä Glasgowista, Emmerdale-tyyppisissä maisemissa. ”Keskustassa” oli yksi katu, jonka varrella oli pari pubia, kebabravintola, se pakollinen Marks & Spencer ja bussiasema. Kaikki meni kiinni kuudelta, paitsi valtava ASDA, ympäri vuorokauden auki ollut supermarketti. Aika nopeasti opin, että jos haluan Käyttiksen työpäivän jälkeen hetken omaa aikaa niin kannattaa suunnata sinne ASDAan ihmettelemään, miten paljon intialaisia valmisruokia voi ruokakaupasta löytyä.

Käyttiksen koti oli iso kaksio, jossa oli peribrittiläiset kokolattiamatot, asiaankuuluva kosteusongelma sekä joka nurkassa glitteriä edellisen asukkaan (”tanssijatar”) jäljiltä. Vesihanassa oli tasan kaksi lämpötilaa: Syväjäädyttävä tai ihon irti polttava. Yläkerran naapurit, joita paikalliset olisivat kutsuneet nimityksellä chavs, tenuttivat bisseä koko päivän jotta pystyivät aloittamaan humalaiset vapaapainiottelunsa niihin aikoihin, kun naapurit menivät nukkumaan. Sadepäivinä (eli Skotlannissa melkein aina) ei ollut muuta tekemistä kuin kuunnella niitä naapureita, sillä kaupungin ainoat lapsille sopivat retkikohteet olivat kirjasto ja uimahalli, mistä meidät oli jo heitetty ulos sillä perusteella, että sääntöjen mukaan yksi aikuinen ei saa uida kolmen, tai edes kahden, lapsen kanssa.

Ja nyt tämän valituksen jälkeen voisi kuvitella, että olen tosi tyytyväinen kun Käyttis muutti marraskuussa etelään, Iso-Britannian paremmille alueille?

Kuulkaa ei. Minun on ikävä Skotlantiin. Pidin Glasgow’sta tosi paljon. Kaunis, mutta rosoisa yliopistokaupuki, jossa oli lapsille paljon tekemistä ja omaperäisiä kahviloita. Ja hieno modernin taiteen museo, ihania paperikauppoja ja paljon keikkoja. Näkemättä jäi tietenkin Edinburgh, saaret ja kaikki jylhät rannikkoseudut, järvet ja ne nummet. Ihmiset olivat ystävällisiä, vaikka en ymmärtänytkään heidän puhettaan. Tai ehkä he eivät olleet ystävällisiä mutta koska en ymmärtänyt heitä niin se ei haitannut.

Hamiltonissa ei ollut juuri mitään tekemistä tai näkemistä, mutta siellä oli hulppeat juoksumaisemat, jossa jokea pitkin saattoi lenkkeillä linnalta toiselle. Siellä oli pikkukylän tunnelma, ihmiset juttelivat toisilleen ja Käyttiksen miehellä todella mukavia työkavereita. Syntinen suurkaupunki oli sopivan lähellä, ja kun lopulta pääsin, yhden lapsen kanssa kerrallaan, sinne uimahalliin niin se oli lapsista paras uimahalli ikinä. Ikävöivät sinne vieläkin.

En olisi suhtautunut Skotlantiin ollenkaan niin kriittisesti, jos olisin mennyt sinne vain lomalle. Tai no, en varmasti olisi lomallani suunnannut Hamiltoniin, mutta en olisi muutenkaan välittänyt huonosta sisäilmasta, hengenvaarallisesta vesiputkistosta, uppopaistetusta ruoasta, surkeasta säästä tai kaikesta muusta sellaisesta, josta iltaisin tilitin Käyttikselle. Mahdollista kotikaupunkiaan kuitenkin arvioi hieman tiukemmin standardein.

Lopulta kuitenkaan emme muuttaneet Skotlantiin. Vaikka harmaan saarivaltion vaihtuminen aurinkorannikon lämpöön sai hyppimään tasajalkaa, olen huomannut kaipaavani Skotlantiin. Ehdin jo vähän kuvitella, kuinka viikonloppuisin matkustaisimme ympäri Skotlantia ja veisimme lapsia vaeltamaan vuorille ja tutkimaan vanhoja linnoja. Tai kuinka voisin kutsua kavereita kylään viikonlopuksi ja voisimme mennä Edinburghiin tai Glasgowiin fiilistelemään kulttuuria ja kaunista arkkitehtuuria. Ehdin jo kuvitella itseni puhumassa skottiaksentilla. Täytyy sinne kai siis palata.

IMG_0522IMG_0355IMG_0424

IMG_9883

IMG_0230IMG_9852

KOLMAS EI SAA KOSKAAN MITÄÄN

Esikoisen vauvakirja on hyvin tunnollisesti täytetty. Muutama hampaan puhkeaminen on jäänyt merkitsemättä, mutta kuukauden välein on täydennetty mitat ja kehitys ja teipattu ensimmäiset kiharat huolellisesti sivuille. Ja keskimmäisenkin kohdalla on yritystä: Ainakin ensimmäinen vuosi on joten kuten raportoitu. Kolmannen kohdalla? No, on sillä nimi sentään etusivulla. Enpähän vahingossa vaikka myy muuten tyhjää vauvakirjaa kirpputorilla.

Huomenna piti olla vihdoinkin kuopuksen 2-vuotisjuhlat, vaivaisen kuukauden myöhässä. Ja sitten se pienin meni tietenkin hankkimaan toiseen korvatulehduksen kahden viikon sisään. Tyyppi on vähän räkäinen, kiukkuinen ja hän on onnistunut valvottamaan vanhempiaan niin paljon tällä viikolla, että kaiken muun päälle ei juhlien järjestäminen enää tuntunut hyvältä idealta.

No, jonkinlaisen kakun ajattelin leipasta huomenna ja ehkä paketoida yhden pikkuauton pojalle, jonka oikea syntymäpäivä oli ihan tylsän tavallinen torstai – paukkuja kun säästeltiin näitä peruttuja bileitä varten. Mutta voi jeesus mikä morkkis. Kun lapsi on muutenkin syntynyt keskellä kesää, voi vaan arvata että juhlien järjestäminen keskellä lomasesonkia ei ole jatkossakaan yhtään helpompaa. Tyypin nimijuhlatkin ehdittiin perua kahdesti ennen kuin ne lopulta saatiin järjestettyä, silloinkin lähinnä isovanhempien ansiosta kun minä ja Käytännön Mies oltiin juuri sopivasti niitä ennen viikko vuosisadan ruokamyrkytyksen uhreina.

Isoveljiä on kyllä joka vuosi juhlittu komeasti. On tuhat otosta kynttilöiden puhaltamisesta ja lahjapapereiden repimisestä. Ja nyt tämä joukon viimeinen, jonka syntymäpäivän kunniaksi ei ole kertaakaan tehty oikein mitään ihmeellistä – viime vuonna sai sentään mansikkakakun ja yhden kynttilän, mutta mä tietenkin jo näen sieluni silmin kuinka se aikuisena alkaa katsoa valokuva-albumeita ja tajuaa, että mitä myöhemmin on meidän perheeseen tullut, sitä vähemmän on ehditty, jaksettu ja pystytty mitään järjestämään.

Ehkä pitäisi deletoida kaikki todistusaineisto myös veljien pirskeistä. Ja vauvakirjat, hitto vie. Sen olen jo oppinut, etten kasvatuksessa pysty mitenkään täydelliseen tasa-arvoon, mutta ainoana lapsena en osaa kuvitella, miltä tuntuu verrata itseään veljiinsä. Tai mistä minä tiedän, ehkä se aikuisena nauraa räkäisesti äitinsä syyllisyydentunnoille, kun kaksi ensimmäistä syntymäpäivää on menneet ihan penkin alle. Pitää varmaan alkaa jo nyt säästämään, niin voin järjestää taaperolle sitten 14 vuoden päästä sellaiset MTV-kelpoiset My Super Sweet Sixteen-bakkanaalit.

Niin kuin aina, luultavasti ylireagoin. En ole kauheasti muistellut omia synttäreitäni, enkä kiinnostaako Nipsua itseään tulevaisuudessa ollenkaan se, tarjoiltiinko hänen suurena päivänään meillä kolmen ruokalajin kattaus vieraille vai ei. En tiedä miten pahasti sekoaisin, jos lapsia olisi vaikka viisi: Muistaisinko ottaa viimeisintä edes laitokselta mukaan kotiin? No muistaisin varmasti, mutta vauvakirjasta taitaisi olla turha edes unelmoida. Ensi vuonna sitten, lapseni, ensi vuonna.

IMG_9589

 

FESTARIDUUNARIN TUNNUSTUKSET

28882159522_73e2aab156_z

En ole koskaan käynyt festareilla vieraana. Yksittäisiä keikkoja olen käynyt katsomassa yleisössä, mutta mulla ei ole yhtään kokemusta monen päivän teltassa asumisesta, bajamajoista, makkaraperunoista, piilopullon sullomisesta saappaanvarteen tai mistään festariromansseista. Sen sijaan mulla on kolmatta kymmentä kokemusta sellaisesta kivasti kutkuttavasta kiireestä, nippusiteistä, tien varressa sateessa seisomisesta, radiopuhelimiin huutelusta, huonosta huumorista joka menee loppua kohden vain kamalammaksi, karonkista ja soundcheckeistä. Joskus viime vuonna luovuin lopulta kassillisesta festarirannekkeita, staff-passeja ja festaripaitoja – viimeinen materiaalinen symboli siitä, että vietin kahdeksan aika riehakasta kesää töissä festivaaleilla.

28910280231_24d734e914_z

Vaikka Flow järjestetäänkin vain viiden kilometrin päässä meidän kodista, olen jotenkin aina onnistunut olemaan jossain muualla kuin Suvilahdessa elokuun puolivälissä. Kun keväällä julkaistiin kiinnitykset ja yhtenä pääesiintyjänä SIA, oli jo pakko päästä paikan päälle – viime vuonna oli toinen suosikki, Florence and the Machine, mutta silloin me oltiin Skotlannissa käymässä. Ja ironisesti sama bändi konsertoi Glasgow’ssa kaksi päivää meidän kotiinpaluun jälkeen. En kuitenkaan osannut ostaa lippuja Flow’hun, enkä kyllä raaskinutkaan. Sen sijaan ilmoittauduin vapaaehtoiseksi, ja pääsinkin pariksi päiväksi porttitoimintoihin, eli tässä tapauksessa vaihtamaan lippuja rannekkeisiin. Sormet ovat vieläkin kipeänä siitä urakasta, sillä Flow-rannekkeen käteensä saaneet tietävät, että lukitussysteemi oli tänä vuonna ihan jumalattoman jäykkä.

28987358616_e90b85729e_z

Aloitin työt jo torstaina, kun menin päiväksi siivoamaan festarialuetta ilmaislippua vastaan. Niin kuin aina, vähän epämiellyttävämpikin homma (kuten käytettyjen neulojen ja kondomien, eritteiden ja kuolleiden hiirien siivoaminen narkkarinurkista) ei tunnu varsinaisesti työltä jos seura on hyvää. Ja festareilla se on. Suurin osa vapaaehtoisista on sellaisia elämäntapatalkoolaisia, jotka kiertävät useammat festivaalit kesässä. Siellä ei kysellä ikiä tai ammatteja vaan kamoja roudataan hyvin tasa-arvoisina. Toki pitkässä vuorossa tulee käytyä läpi kotikaupungit, tai Flow’n tapauksessa maat: Talkoolaiset olivat tosi kansainvälistä porukkaa, tutustuin mm. Venäjältä, Espanjasta ja Skotlannista tulleisiin ”kollegoihin”.

28368044273_9d93b079b1_z

Festareilla työskentely oli taas juuri niin hauskaa kuin muistinkin. Edellisen kerran taisin olla hommissa kesällä 2007 Sauna Open Airissa ja sitten kuvioihin tulikin yksi mies ja aika pian sen perään yksi vauva, ja sitten pari lisää. Nyt pojat selviävät kolme päivää vähän vähemmälläkin äidin läsnäololla ja koska olen ollut muuten täysin työtön koko vuoden, teki ihan hyvää kääriä hetkeksi hihat. Ei sillä, etteikö siivoaminen ja humalaisten juhlijoiden komentaminen muistuttaisi hetkittäin aika paljon normaaliarkea, mutta festareilla on oma tunnelmansa. Sellainen tekemisen meininki ja hyvä pössis, jota on vähän vaikea selittää. Mutta jotain siinä on, kun kolmekymppisenäkin mieluummin kantaa pääportin päälle päätyneitä Flow-kirjaimia tai tärisee vaakasuorassa sateessa kuin menee festareille maksavana asiakkaana.

28910272121_c7868a0802_z

En yhtään epäile, etteikö olisi ollut hauskaa käyttää koko kolmea päivää sosialisointiin, törkeän hyvän ruokatarjonnan läpikäymiseen, vessaan jonottamiseen, bändien fanittamiseen ja jatkojen etsimiseen. Mutta mulla oli todella hauskaa viettää kolme päivää töissä ja viimeisenä päivänä valua paikalle juuri sopivasti, että ehdin juoda vastapainoksi viikonlopun kahvinkittaukselle yhden aika sikahintaisen lasin valkoviiniä ja sitten mennä nauttimaan Flow’n kliimaksina SIA:n keikka. Jos vielä joskus eksyn festaroimaan, niin teen sen luultavasti taas talkoohengessä, tyytyväisenä pienenä osana isoa produktiota.

PS. Kuvat ovat Flow’n Flickr-tililtä, jossa festareiden uniikit puitteet pääsevät kyllä kunniaan. 

28878019192_5da2d5294a_z

SEIKKAILUPUISTO KORKEE

OLYMPUS DIGITAL CAMERAOLYMPUS DIGITAL CAMERA

Meidän ensikäynti Seikkailupuisto Korkeessa oli kaksi vuotta sitten, kun kiipeilyradat oli juuri saatu viritettyä Mustikkamaalle, ihan Korkeasaaren kupeeseen. Silloin 4- ja 2-vuotiaat kiipeilijät olivat tosi tohkeissaan kolmesta 90-140 senttisille seikkailijoille tarkoitetuista kantoradasta, joilla testata omaa tasapainoaistia. Itse en ole vieläkään päässyt kokeilemaan, kuinka korkeanpaikankammoinen pärjää aikuisille tarkoitetuilla latvaradoilla, mutta toivottavasti ehdin senkin selvittää lokakuun loppuun mennessä. Sen jälkeen Korkee menee kiinni talvikaudeksi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Perjantaina käytiin viettämässä 4,5-vuotiaan Pampulan kanssa vähän laatuaikaa kaksin. Vaikka neljävuotias menee kaksi rataa varsin sujuvasti läpi ilman aikuisen apua, kannattaa vanhemman olla vieressä kannustamassa, valokuvaamassa ja välillä auttamassa turvavaijerin lukituksen kanssa. Kolmas ja vaikein rata oli hetkittäin tosi haastava P:lle – kiipeilyseinä varsinkin vaati jo vähän kieli poskella-keskittymistä – mutta kun se oli suoritetty, oli hymy sitäkin leveämpi.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Lasten radoille hinta on 14 euroa ja siihen sisältyvät luonnollisesti kypärä ja turvavaljaat. Korkee on auki elokuun puolivälistä syksyn loppuun keskiviikosta sunnuntaihin, me ehdittiin vielä paikalle perjantaiaamuna, jolloin saatiin vallata radat yksin. Yksi asia, joka jo kaksi vuotta sitten teki vaikutuksen meihin, oli henkilökunta. Tälläkin kertaa palvelu oli alusta loppuun asti todella ystävällistä ja avuliasta. Olosuhteiden pakosta perjantaina ehdittiin käydä kantoradat läpi vain kerran ja siitä seurasi 4-vuotiaan pettynyt itku – työntekijät pelastivat tilanteen täydellisesti tarjoamalla lahjakortin uusintakäynnille ja tekivät pikkukiipeilijän lohduttamisesta huomattavasti helpompaa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tarkoitus on siis mennä vielä isompien veljien kanssa kerran kiipeilemään tämän sesongin aikana. Näitä seikkailuratoja löytyy nykyään muualtakin kuin vain Mustikkamaalta, ja tykkään tästä konseptista tosi paljon. On ihana katsoa lapsen riemua kun vaikea tehtävä on ohitettu ja vaijeriliuku liidetty läpi. En keksi paljon parempaa tapaa koko perheelle viettää pari tuntia yhdessä kuin Korkee ja muut vastaavat raittiissa ilmassa sijaitsevat seikkailuradat.