Se hemmetin Brexit. Hiton huonosti äänestetty, typerä päätös, joka taas ajaa meidän perheen kiertolaisiksi. Ei tietenkään juuri tänään, mutta olemme taas jännän äärellä: Vaikka Iso-Britannian EU-ero ei ehkä konkretisoidukaan vielä lähivuosina, se kuitenkin tarkoittaa sitä että loppuelämää emme voi Gibraltarin kupeessa viettää. Näin ollen olemme joutuneet taas kaivamaan karttapallon esiin ja sohimaan sormella sattumanvaraisia paikkoja, josko sieltä löytyisi meille seuraava kotimaa, tai oikeasti Käytännön Mies on vain alkanut ahkerasti selata oman alansa työpaikkailmoituksia.
Vaikka tällä hetkellä päätös koskee enemmän Käytännön Miestä, vaikuttaa se myös meidän muidenkin suunnitelmiin. Tarkoitus nimittäin oli, että kun joskus vuodenvaihteessa saan toivottavasti palautettua kandini ja seitsemän vuoden yliopistolla roikkumisen jälkeen on hallussa edes se alempi korkeakoulututkinto, alkaisimme mekin pakkailla Suomen kotia kasaan. Olin enemmän kuin innoissani Espanjaan palaamisesta: Aurinko, luonto, ruoka, hintataso, ne koirat ja vähän rennompi elämäntyyli – tietenkin myös ne huonot puolet, mutta missäpä niitä ei sitten olisi. Nyt olen kuitenkin henkisesti varautunut siihen, ettemme palaa enää La Líneaan. Pelkkä ajatuskin itkettää, koska nyt syyssateiden aikaan poden ihan fyysistä ikävää lempeiden merituulien ja ihanien auringonlaskujen keskelle.
No, kotimaaruletti on lähtenyt pyörimään ja nyt sitten yritetään löytää kompromissi, ja tietenkin mahdollisesti uusia töitä Käyttikselle. Potentiaalisten kotimaiden kartoitus ei aina ole ihan helppoa hommaa, kun kyse ei ole pelkästään työpaikasta vaan myös siitä, millaiset työllistymismahdollisuudet mulla olisi, minkälainen koulu ja kieliympäristö poikia odottaisi ja esimerkiksi itselläni tällä hetkellä aika korkealle prioriteeteissä nousee turvallisuus, niin sellainen yleinen terrorismihysteria kuin esimerkiksi luontoon liittyvät tekijät, kuten ilmaston puhtaus. Esimerkiksi Kiina on mulle ehdoton no-no ilmansaasteiden takia: Kyllähän siellä toki asuu yli miljardi kiinalaista, mutta itseäni ajatus huonosta hengitysilmasta ahdistaa, etenkin perheen astmaatikkojen takia. Toisaalta listalta on pyyhitty Dubai, koska tuttavien kokemusten perusteella Dubaissa naisen paikka on lähinnä ostarilla, ja itselleni koko alueen ongelmallinen suhtautuminen esim. siirtolaisten käyttöön työvoimana on liian iso moraalinen kysymys.
Mulla on ollut periaatteena, että mitä kauemmas sen parempi, eli olen ehdotellut Kap-kaupunkia, mitä tahansa Etelä-Amerikan valtiota tai Oseaniaa. Tämähän on puoliksi ihan vitsailua, mutta toisaalta mitään ei ole poissuljettu. Paitsi Mongolia, sille sanoin ei. Seuraava kohde on kuitenkin sellainen, että pojat aloittavat siellä koulun, joten meidän olisi parempi viihtyä paikoillamme vähän pidempään. Välillä tuntuu varsin epätodelliselta käydä keskusteluja siitä, pitäisi miehen hakea töitä vaikkapa Australiasta kun samalla pyöritän tätä erittäin tuttua ja tylsää arkea Helsingissä. En oikein vieläkään käsitä sitä, että meidän perheestämme osa asuu ulkomailla ja jatkuvasta matkustelusta on tullut jo rutiinia.
Onneksi tämä epävarmuudessa elämisen vaihe on meneillään nyt, kun elämä on muuten täynnä opintoja, kerhoja, harrastuksia ja hauskoja menoja. Ulkomailla asuminen on saanut myös arvostamaan kaikkea kivaa täällä oikeassa kotimaassa, enkä panisi pahakseni jos jäisimme Suomeenkin – onhan täällä niitä soijanakkeja ja hyvänmakuista vesijohtovettä. Toivon kuitenkin, että pian koko perhe olisi saman katon alla, koska perhe-elämä pelkän Skypen välityksellä on aika tylsää.
Periaatteen Nainen 
On samanaikaisesti kauhistuttavaa ja kutkuttavaa olla keskellä elämänvaihetta, jolloin valitaan lähitulevaisuuden suunta. Eikö olekin mahtavaa, kun koko maailma tuntuu olevan avoinna? Pian reissuperhe-elämä on ohi ja pääsette rakentamaan vähän pysyvämpää kotia. Saksan puolesta voin liputtaa siksi, että täällä on niin moni palikka kohdallaan. Jännittävä vaihtoehto tämä ei kyllä ole. Mutta ehdoton plussa on se, että rakkaita ihmisiä pääsee tapaamaan paljon helpommin ja halvemmin kuin maailman toiselta puolelta.
TykkääTykkää
Onhan se – välillä tosin näin kärsimätön luonne ei kestä sitä, että pelkkä maan valitseminen ei riitä vaan prosessi on vähän pidempi. Mutta tavallaan kyllä vapauttavaa, että mikään ei sido Suomeen, paitsi vielä vähän aikaan P:n puheterapiat ja mun koulu.
Saksa olisi ihan siedettävä kompromissi, vaikka mulla veri vetääkin kaiken maailman savimajoihin :D.
TykkääTykkää
Mielenkiintoista! Mä en ole osannut olla kovin laskelmoiva muutoista päätettäessä, vaikka tietyt reunahedot olen pitänyt. En ole halunnut lähteä kauas juurkin ilmansaasteiden, naisen aseman ja sitä kautta heppoisten työllistymismahdollisuuksien takia. Lisäksi olen halunnut, että vanhempien luona voi heittää viikonloppureissun. Meillä kun niitäkin on kahdessa maassa, niin nopsaan hupenee kaikki lomat pelkkään sukulointiin. Turvallisuus on ollut myös mulle tärkeää siinä mielessä, että en ole halunnut maahan, jossa asutaan aidatulla rikkaiden alueella ja tarvitsee autonkuljettajan, joten käytännössä en kai voi lähteä Euroopasta mihinkään 😀
Me muutetaankin seuraavaksi takaisin Saksaan; saa itse ajaa omaa autoa, ilmansaasteita on tuulesta ja asuinalueesta riippuen, naisen asema riippuu myös vähän asuinseudun ilmapiiristä, töitä riittää myös vähän höpsöille humanisteille, kunhan jaksaa aikansa hakea ja avopin lihapatojen ääreen pääsee kolmessa, neljässä tunnissa.
TykkääTykkää
No, höpsönä humanistina jo pelkkä potentiaalinen työpaikka lämmittää mieltä. Mulle Espanjassa (tai ei koko Espanjassa mutta La Líneassa) isoin ongelma on oman alan töiden puute, mutta koska siellä olisi paljon muuta sisältöä elämään (eli koirat ja meri) voisin tehdä sitten näitä samoja asiakaspalvelutöitä kuin kymmenen edellistäkin vuotta.
Reunaehdot on aika mielenkiintoisia: Monien kohdalla ihailen avointa suhtautumista sellaisiin paikkoihin, jotka itselle olisivat liian ”hardcore”, toisaalta monet ovat kertoneet etteivät voisi ikinä asua niissä paikoissa, joista itse haaveilen.
Ja hei onnea uuteen kotimaahan!
TykkääTykkää
Hah, jossain määrin tuttua juttua – paitsi että me olemme siinä mielessä onnellisessa asemassa, että olemme aina pystyneet muuttamaan vaimon kanssa yhdessä eikä ole myöskään lapsia, mikä toki tekee muuttamisesta helpompaa. Mutta tuo kotimaabingo on hyvä ilmaisu, vähän arpomiseksi meidänkin muuttamiset menee. EU:n turvallisessa sylissä on tosin niin helppo vaihtaa paikkaa ja viisumirumbat hillitsee muuttohaluja esimerkiksi Australiaan ja USA:han/Kanadaan… mutta meilläkin on tulevaisuus Maltan jälkeen vähän auki, ei olla oikein vielä keksitty mihin seuraavaksi muuttaisi. Onnea teille seuraavaan seikkailuun, mihin se ikinä viekään!
Hassua muuten, miten tulee ikävä ja nostalginen olo tuota Gibraltarin kalliota katsellessa 🙂
TykkääTykkää
En edes osaa kuvitella, miten itsekin ikävöi tuonne joskus. Tunteet on menneet laidasta laitaan, välillä olen ollut myös sitä mieltä että koko vuoren voisi räjäyttää 😀 . Nyt on taas se nostalgiavaihe meneillään…
Meillä on ollut suunnitelmissa osallistua myös Greencard-arvontaan, mutta niin kauan kun toinen jalka on ollut koko ajan Suomessa, on ollut helpompaa etsiä töitä Euroopasta. Muahan houkuttaisi Malta hirveästi, mutta Käyttis ei kyllä taida jakaa tätä tunnetta. Eikä kyllä ole ainoa erimielisyys siitä, mihin voitaisiin asettua. Että meillä ei aina päästä edes punnitsemaan vaihtoehtoja lasten kannalta, kun aikuisetkaan ei pääse yksimielisyyteen :D.
TykkääTykkää
Lämmin peukutus, kannatus ja hatunnosto Oseanialle! 🙂
TykkääTykkää
🙂 Olen samaa mieltä – harmi vain, että aikataulut taitavat kaataa Oseanian nyt ainakin pariksi vuodeksi pois pelistä.
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: PALUU RIKOSPAIKALLE – Periaatteen Nainen
Päivitysilmoitus: RITARIA ODOTELLESSA – Periaatteen Nainen
Päivitysilmoitus: SHOULD I STAY OR SHOULD I GO – Periaatteen Nainen
Päivitysilmoitus: ROHKAISURYYPPY – Periaatteen Nainen
Päivitysilmoitus: 10 + 1 KYSYMYSTÄ ULKOSUOMALAISELLE – Periaatteen Nainen
Päivitysilmoitus: ME VOIMME AINA LÄHTEÄ – Periaatteen Nainen