MAAILMAN SURULLISIN ELÄINTARHA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

P7233076.jpg

Tämä on pahanmielenpostaus. Herttoniemen hullun koiranaisen tilitys. Sellaista ahdistusta ja analyysia, jota ei ehkä viikonloppuna tai koskaan muulloinkaan jaksa tai halua lukea, mutta jonka haluan kirjoittaa ulos. Näyttää kuvat. Vielä kerran, jo kahteen otteeseen (täällä ja täällä) aiheesta kerrottuani, kertoa miten huonosti asiat ovat. Euroopassa. Upean kulttuurin, värikkään historian, hienon taiteen kotimaassa. Sivistysvaltiossa, jossa eläinten kohtelu on jotain niin epätodellisen kamalaa, että välillä teki tiukkaa uskoa kaikki ne tarinat mitä löytöeläintarhalla kerrottiin – vaikka näin itsekin, millaisista oloista eläimet olivat La Línean täyteen ahdetulle tarhalle päätyneet.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Tämä pikkuotus oli hylätty samana aamuna tarhalle, kun minä vierailin siellä. Olisi lähtenyt heti mukaan: Kenen tahansa ystävällisen ihmisen matkaan.

En nähnyt Espanjassa juuri ollenkaan kulkukoiria, sillä epätoivotut koirat katoavat katukuvasta muilla tavoin: Ne tuodaan löytöeläintalolle poliisin tai ”en nyt tiedä kenen koira tämä löysin sen aamulla pihaltani”-selittelijöiden tai sitten ihan rehellisesti eläimensä hylkäävien omistajien toimesta. Tai sitten ne heitetään yön pimeinä tunteina koiratarhan kaksimetrisen aidan yli tai tuodaan urheilukassissa portille, soitetaan ovikelloa ja ajetaan äkkiä pois paikalta. Kesällä pentueita löytyi roskiksista viikottain. Ne, joille matka koiratarhalle oli liikaa, hoitivat lemmikkinsä pois päiviltä esimerkiksi hirttämällä sähköpylvääseen. Valokuvista näin, kuinka vain muutama kortteli meidän kodistamme oli eräs tappelukoiraksi sopimaton bullterrieri julmasti tapettu. Toisinaan poliisit pyysivät eläintarhaa pyörittävän hollantilaisen miehen ja tämän espanjalaisen vaimon mukaansa hakemaan eläimiä paikoista, joissa ei yhdenkään elävän olennon kuuluisi elää. Hylätyiltä tiloilta, joista löytyi kaappeihin teljettyjä porsaita ja kettingillä aitaan sidottu koira, joka oli nälkäänsä syönyt oman jalkansa. Nämä eivät ole edes mitään urbaanilegendoja, vaan esimerkiksi koiratarhan Facebook-sivuilla on, valitettavasti, kuva- ja videomateriaalia näistä tapauksista.

P7233071.jpg
7-vuotiasta Yakoa oli pidetty ketjuilla kiinni pihalla ”vahtikoirana”, mikä ei ole tälle lempeälle ja aralle papalle kovin hyvä tehtävä. Tullessaan tarhalle se pelkäsi ihmisiä niin paljon että yritti piiloutua ruokaämpäriin.

Olin tietenkin varautunut, että lemmikkienpitokulttuuri olisi erilainen kuin Suomessa. Tiesin totta kai, että koiria hylätään, mutta se eläimen olematon arvo ja lyhyt kiertokulku sekä puhdas sadismi, mitä ihmiset eläimiä kohtaan harjoittivat, yllättivät silti. Tarhalla on 600 koiraa, ja niitä hylättiin päivittäin lisää – pahimpina päivinä yhteensä yli 20 koiraa. Vahinkopentueiden (koska lemmikkien sterilointi on harvinaista, ja toisaalta niiden annetaan juoksennella ja näin ollen myös lisääntyä melko vapaasti) lisäksi erilaisissa tehtävissään epäonnistuneita yksilöitä: Metsästykseen kelpaamattomia podencoja, pitbulleja ja muita aggressiivisen maineen omaavia rotuja, joista ei ollutkaan koiratappeluiden voittajiksi. Ja lemmikkejä, joita ei ollut enää rahaa tai halua pitää. Kaikki ihania koiria, jotka eivät olleet tehneet mitään joutuaakseen pieneen aitaukseen loppuelämäkseen.

P7233053.jpg
Tämä resupekka oli saanut kodin Saksasta ja sitä trimmattiin valmiiksi uudelle kotimatkalleen.

Löytöeläintarhalla oli myös aaseja, sikoja, kukkotappelussa hävinnyt kukko sekä vahingoittuneita lokkeja, jotka jakoivat yhdessä avoimen aitauksen jossa niitä ruokittiin ja hoidettiin. Muutaman palkatun työntekijän ja vapaaehtoisten voimin pyörivä shelter oli kelle tahansa eläinrakkaalle todella ahdistava kokemus, tuskin kukaan on voinut vierailla ensimmäistä kertaa itkemättä, mutta toisaalta kaikille siellä oleville eläimille pelastus. Mun oli pakko käydä itkemässä parit kyyneleet erään todella ihmisrakkaan ja uteliaan aasin turpaa vasten, koska se suru ja turhautuminen ja ihmisiä kohtaan nouseva raivo olivat melkoinen tunnemyrsky. Jokaisen eläimen olisi halunnut viedä pois ja tarjota niille paremman elämän, mutta eihän se ihan niin mene. Ja tämä oli vain yksi tarha, kymmenen kilometrin päässä sijaitsi jo seuraava.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Onneksi eläimiä myös adoptoitiin joka päivä. Aasi, jonka korvat paikalliset lapset olivat leikanneet saksilla irti, sai onnellisen lopun erään perheen maatilalla. Eilen koiratarhalta lähti pakettiautossa 18 koiraa kohti Saksaa, jonne koiria haettiin joka kuukausi. Niitä adoptoivat myös gibraltarilaiset ja joskus jopa jotkut espanjalaisetkin, sekä alueella vierailevat britit. Facebookissa järjestön sivuilla johonkin tiettyyn koiraan ihastuneet saattoivat ajaa Englannista Espanjaan hakemaan uuden perheenjäsenensä. Ihmiset myös lahjoittivat, ottivat koiria kotihoitoon, auttoivat pentueiden kanssa ja toimivat vapaaehtoisina.

P7233031.jpg
Hänestä ei ollut tappelijaksi

Vieraassa maassa, jossa omat vaikutusmahdollisuudet ovat ylipäänsä todella vähäiset, tuli todella voimaton olo. Eläinten kertakäyttöisyys tuntui olevan enemmän sääntö kuin poikkeus, vaikka totta kai maasta löytyy valtava määrä lemmikeistään huolehtivia, hyviä ihmisiä. Maassa, jossa härkätaistelut ovat suosittuja mutta kasvissyönti ei, on vaikea lähteä yrittämään yhden naisen vallankumousta, vaikka voisin alkaa nälkälakkoon tämän asian takia. Rangaistukset eläinten kaltoinkohtelusta ovat olemattomat, eläintenpitokieltoja ei juuri valvottu ja uuden koiran saattoi ostaa kaupasta samalla kun kävi ruokaostoksilla.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Ihmisiä pelkäävä, silti leikkisä, noin puolivuotias Luna-pentu

Oikeastaan juuri tuo työ löytöeläinten parissa – vaikka siitä ei mitään maksetakaan – on suurin syy, miksi toivoisin pääseväni vielä takaisin Etelä-Espanjaan. En voi ottaa kaikkia koiria kotiin enkä ehdi yhden aamupäivän aikana kuin rapsutella muutamia, mutta jotain tilanteelle olisi tehtävä. Enkä tietenkään tiedä mitä: Haluaisin uskoa, että aika auttaa kun tietoisuus lisääntyy, mutta mitään positiivista kehitystä ei kuulemma ole viime vuosina ollut nähtävissä. Päin vastoin, laman, työttömyyden ja niukkuuden aikoina ihmisistä kuoriutuu toisinaan melkoisia hirviöitä, jotka kostavat omaa kurjuttaan lemmikeilleen. Ja silti, kaikesta kokemastaan huolimatta, kaikilla koirilla heilui häntä kun niitä ehti tervehtimään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Matti