Nummilla vaeltavia, kilttiin pukeutuneita säkkipilliä soittavia partasuita lampaiden ja vanhojen linnojen ympäröiminä. Viskiä ja haggista. Usvaa, sadetta, muutama aurinkoinen päivä vuodessa. Näillä mielikuvilla lähdettiin vuosi sitten matkaan, kun lensin poikien kanssa kahden viikon kesälomalle Skotlantiin, jonne Käytännön Mies oli muuttanut kuukautta aiemmin töiden perässä. Eihän siellä nyt ihan sellaista ollut.

Alkushokki iski jo automatkalla lentokentältä Käytännön Miehen kotikaupunkiin, Hamiltoniin. Saimme kyydin Käyttiksen pomolta, sympaattiselta kuusikymppiseltä herrasmieheltä, joka selitti koko kaksituntisen intensiivisesti Skotlannin historiasta, nähtävyyksistä, kulttuurista, luonnosta. Harmi vain, että en ymmärtänyt sanaakaan. Vaikka kuinka höristin korviani ja yritin päätellä eleistä puhutaanko nyt lampaista vai golfista niin tämä varmasti asiantunteva ja informatiivinen luento meni kyllä pahemman kerran ohi meikäläiseltä. Kahdessa viikossa en ehtinyt tottua skottiaksenttiin joten kun lähdimme kotiin, paluumatkalla lentokentälle kävi aivan saman tavalla. Setä selitti ja minä mumisin jotain ”oh really?” tyyppistä vastaukseksi.

Eikä se Hamiltonkaan mikä svengaava suurkaupunki ollut. Vajaan 60 000 asukkaan pikkukylä sijaitsi puolen tunnin lähijunamatkan päässä Glasgowista, Emmerdale-tyyppisissä maisemissa. ”Keskustassa” oli yksi katu, jonka varrella oli pari pubia, kebabravintola, se pakollinen Marks & Spencer ja bussiasema. Kaikki meni kiinni kuudelta, paitsi valtava ASDA, ympäri vuorokauden auki ollut supermarketti. Aika nopeasti opin, että jos haluan Käyttiksen työpäivän jälkeen hetken omaa aikaa niin kannattaa suunnata sinne ASDAan ihmettelemään, miten paljon intialaisia valmisruokia voi ruokakaupasta löytyä.

Käyttiksen koti oli iso kaksio, jossa oli peribrittiläiset kokolattiamatot, asiaankuuluva kosteusongelma sekä joka nurkassa glitteriä edellisen asukkaan (”tanssijatar”) jäljiltä. Vesihanassa oli tasan kaksi lämpötilaa: Syväjäädyttävä tai ihon irti polttava. Yläkerran naapurit, joita paikalliset olisivat kutsuneet nimityksellä chavs, tenuttivat bisseä koko päivän jotta pystyivät aloittamaan humalaiset vapaapainiottelunsa niihin aikoihin, kun naapurit menivät nukkumaan. Sadepäivinä (eli Skotlannissa melkein aina) ei ollut muuta tekemistä kuin kuunnella niitä naapureita, sillä kaupungin ainoat lapsille sopivat retkikohteet olivat kirjasto ja uimahalli, mistä meidät oli jo heitetty ulos sillä perusteella, että sääntöjen mukaan yksi aikuinen ei saa uida kolmen, tai edes kahden, lapsen kanssa.

Ja nyt tämän valituksen jälkeen voisi kuvitella, että olen tosi tyytyväinen kun Käyttis muutti marraskuussa etelään, Iso-Britannian paremmille alueille?

Kuulkaa ei. Minun on ikävä Skotlantiin. Pidin Glasgow’sta tosi paljon. Kaunis, mutta rosoisa yliopistokaupuki, jossa oli lapsille paljon tekemistä ja omaperäisiä kahviloita. Ja hieno modernin taiteen museo, ihania paperikauppoja ja paljon keikkoja. Näkemättä jäi tietenkin Edinburgh, saaret ja kaikki jylhät rannikkoseudut, järvet ja ne nummet. Ihmiset olivat ystävällisiä, vaikka en ymmärtänytkään heidän puhettaan. Tai ehkä he eivät olleet ystävällisiä mutta koska en ymmärtänyt heitä niin se ei haitannut.

Hamiltonissa ei ollut juuri mitään tekemistä tai näkemistä, mutta siellä oli hulppeat juoksumaisemat, jossa jokea pitkin saattoi lenkkeillä linnalta toiselle. Siellä oli pikkukylän tunnelma, ihmiset juttelivat toisilleen ja Käyttiksen miehellä todella mukavia työkavereita. Syntinen suurkaupunki oli sopivan lähellä, ja kun lopulta pääsin, yhden lapsen kanssa kerrallaan, sinne uimahalliin niin se oli lapsista paras uimahalli ikinä. Ikävöivät sinne vieläkin.

En olisi suhtautunut Skotlantiin ollenkaan niin kriittisesti, jos olisin mennyt sinne vain lomalle. Tai no, en varmasti olisi lomallani suunnannut Hamiltoniin, mutta en olisi muutenkaan välittänyt huonosta sisäilmasta, hengenvaarallisesta vesiputkistosta, uppopaistetusta ruoasta, surkeasta säästä tai kaikesta muusta sellaisesta, josta iltaisin tilitin Käyttikselle. Mahdollista kotikaupunkiaan kuitenkin arvioi hieman tiukemmin standardein.

Lopulta kuitenkaan emme muuttaneet Skotlantiin. Vaikka harmaan saarivaltion vaihtuminen aurinkorannikon lämpöön sai hyppimään tasajalkaa, olen huomannut kaipaavani Skotlantiin. Ehdin jo vähän kuvitella, kuinka viikonloppuisin matkustaisimme ympäri Skotlantia ja veisimme lapsia vaeltamaan vuorille ja tutkimaan vanhoja linnoja. Tai kuinka voisin kutsua kavereita kylään viikonlopuksi ja voisimme mennä Edinburghiin tai Glasgowiin fiilistelemään kulttuuria ja kaunista arkkitehtuuria. Ehdin jo kuvitella itseni puhumassa skottiaksentilla. Täytyy sinne kai siis palata.