Esikoisen vauvakirja on hyvin tunnollisesti täytetty. Muutama hampaan puhkeaminen on jäänyt merkitsemättä, mutta kuukauden välein on täydennetty mitat ja kehitys ja teipattu ensimmäiset kiharat huolellisesti sivuille. Ja keskimmäisenkin kohdalla on yritystä: Ainakin ensimmäinen vuosi on joten kuten raportoitu. Kolmannen kohdalla? No, on sillä nimi sentään etusivulla. Enpähän vahingossa vaikka myy muuten tyhjää vauvakirjaa kirpputorilla.
Huomenna piti olla vihdoinkin kuopuksen 2-vuotisjuhlat, vaivaisen kuukauden myöhässä. Ja sitten se pienin meni tietenkin hankkimaan toiseen korvatulehduksen kahden viikon sisään. Tyyppi on vähän räkäinen, kiukkuinen ja hän on onnistunut valvottamaan vanhempiaan niin paljon tällä viikolla, että kaiken muun päälle ei juhlien järjestäminen enää tuntunut hyvältä idealta.
No, jonkinlaisen kakun ajattelin leipasta huomenna ja ehkä paketoida yhden pikkuauton pojalle, jonka oikea syntymäpäivä oli ihan tylsän tavallinen torstai – paukkuja kun säästeltiin näitä peruttuja bileitä varten. Mutta voi jeesus mikä morkkis. Kun lapsi on muutenkin syntynyt keskellä kesää, voi vaan arvata että juhlien järjestäminen keskellä lomasesonkia ei ole jatkossakaan yhtään helpompaa. Tyypin nimijuhlatkin ehdittiin perua kahdesti ennen kuin ne lopulta saatiin järjestettyä, silloinkin lähinnä isovanhempien ansiosta kun minä ja Käytännön Mies oltiin juuri sopivasti niitä ennen viikko vuosisadan ruokamyrkytyksen uhreina.
Isoveljiä on kyllä joka vuosi juhlittu komeasti. On tuhat otosta kynttilöiden puhaltamisesta ja lahjapapereiden repimisestä. Ja nyt tämä joukon viimeinen, jonka syntymäpäivän kunniaksi ei ole kertaakaan tehty oikein mitään ihmeellistä – viime vuonna sai sentään mansikkakakun ja yhden kynttilän, mutta mä tietenkin jo näen sieluni silmin kuinka se aikuisena alkaa katsoa valokuva-albumeita ja tajuaa, että mitä myöhemmin on meidän perheeseen tullut, sitä vähemmän on ehditty, jaksettu ja pystytty mitään järjestämään.
Ehkä pitäisi deletoida kaikki todistusaineisto myös veljien pirskeistä. Ja vauvakirjat, hitto vie. Sen olen jo oppinut, etten kasvatuksessa pysty mitenkään täydelliseen tasa-arvoon, mutta ainoana lapsena en osaa kuvitella, miltä tuntuu verrata itseään veljiinsä. Tai mistä minä tiedän, ehkä se aikuisena nauraa räkäisesti äitinsä syyllisyydentunnoille, kun kaksi ensimmäistä syntymäpäivää on menneet ihan penkin alle. Pitää varmaan alkaa jo nyt säästämään, niin voin järjestää taaperolle sitten 14 vuoden päästä sellaiset MTV-kelpoiset My Super Sweet Sixteen-bakkanaalit.
Niin kuin aina, luultavasti ylireagoin. En ole kauheasti muistellut omia synttäreitäni, enkä kiinnostaako Nipsua itseään tulevaisuudessa ollenkaan se, tarjoiltiinko hänen suurena päivänään meillä kolmen ruokalajin kattaus vieraille vai ei. En tiedä miten pahasti sekoaisin, jos lapsia olisi vaikka viisi: Muistaisinko ottaa viimeisintä edes laitokselta mukaan kotiin? No muistaisin varmasti, mutta vauvakirjasta taitaisi olla turha edes unelmoida. Ensi vuonna sitten, lapseni, ensi vuonna.
Periaatteen Nainen 
Mä taas kuuntelin toissapäivänä esikoisen, pian 16 vuotta, ripitystä siitä miten hän on joku testiversio, suoranainen b-puoli, jolla on vaan testattu ja harjoiteltu ja kokeiltu kaikki. Ja miten pikkuveljet painaa vaan läpi hänen viitoittamallaan tiellä. Nyökyttelin vieressä, taputin päähän ja vein tyypin syömään. Hiljeni.
TykkääTykkää
No sitäkin varmasti: Ja tällä kolmannella ei paitsi vanhemmat palvele myös kaksi nöyrää isoveljeä, jotka huudon, pureskelun ja kaiken muun koston pelossa antavat lelut käsistä ja ruoat suustaan kun pieni diktaattori niin vaatii. En malta odottaa murrosikää…
TykkääTykkää
En nyt haluaisi kääntää veistä haavassa, mutta mä oon se tyyppi, joka on aikuisena katsonut valokuva-albumeja ja laskenut yksi plus yksi 🙂
Isosiskostani (esikoinen) ja pikkusiskostani (kuopus) on albumikaupalla kuvia, ja musta… No olen mä joskus päässyt mukaan yhteiskuvaan 🙂
Ei se enää hierrä, eli toisaalta näistäkin voi päästä yli.
Ja itsehän en täyttänyt edes esikoisen vauvakirjaa. Synnytyskertomukset antoivat sairaalasta mukaan, ne ja neuvolakortit oon ajatellut säilöä jälkipolville.
TykkääTykkää
Mulla on kyllä tasapuolisesti kaikista lapsista aivan jumalattomasti kuvia 😀 Siis puhutaan öhm tuhansista, jos ei jopa kymmenistä tuhansista. Ne eivät varmasti jaksa alkaa sitä puolta vertailla. Ja jokaisesta on kiltisti täytetty jokapäiväinen päiväkirja viiden vuoden ajalta, siinä olen ollut tasapuolinen. Toivottavasti jaksan vielä vajaa kolme vuotta täyttää kuopuksenkin osalta, yksi on jo saatu valmiiksi.
Ja tänään lavastettiin parit synttärikuvatkin :).
PS. Kiva kun kävit, kerron jossain vaiheessa selityksen omalle blogikommenttihiljaisuudelleni.
TykkääTykkää
Meitä on kaksi, minä nuorempi. Mun isä palautti mulle lopultakin loppuun asti täytetyn vauvakirjan mun esikoisen ollessa vuoden ikäinen 😀
Muistan kun appiukko sanoi mulle joskus että jos hankitte kolmannen lapsen joskus (mun mies on niiden katraan kolmas) niin koittakaa muistaa edes vähän ottaa kuvia ja tehdä vauvakirjaa. Meillä oli vasta yksi lapsi ja ihmettelin mielessäni että miten sitä muka ei tulisi täytettyä. Nyt kahden kanssa en enää yhtään ihmettele 😀
TykkääTykkää
Jesh, kuten totesin, valokuvaus ei tuota ongelmaa – oikeastaan kolmosesta on ehdottomasti eniten materiaalia, kun oma kuvausinto on kasvanut nykyhetkeä kohden.
Mutta vauvakirja. Että ehkä mä ehdin kanssa täyttää sen ennen kuin alkaa tulla lapsenlapsia?
TykkääTykkää
Just näinhän se menee :-o. Mutta toisaalta on Kukkiksen esiintuoma pointti (kyllä, olen itse kolmilapsisen perheen esikoinen :-D) ja se, että kolmannella lapsella on kaksi vanhenpaa sisarusta ympärillä hääräämässä sekä ne kiireiset, mutta jo osaavat vanhemmat, jotka ei ehkä koko ajan ole kuvaamassa tai täyttämässä vauvakirjaa, mutta hoitavat vauvaa siinä sivussa kuin täyttävät parin muunkin mukulan tarpeet. Meillä myös kolme lasta – vaiheessa jossa nuorin (9v) toivoo että hänelläkin olisi pikkusisaruksia niinkuin muillakin kavereilla, eikä vaan ’tylsiä teinejä, (ne on 14 ja 17 eikä ne enää pahemmin leiki).
TykkääTykkää
Koskaan ei ole hyvä! 😀
Meillä esikoinen on toivonut ”vielä yhtä pikkuveljeä”, keskimmäisen mielestä riittää jo ja kuopus suhtautuu uteliaasti vauvoihin, mutta nyt ne kaikki toivovat lähinnä koiraa.
Ja monella tapaa nuorin on onnekkaimmassa asemassa, kyllä väittäisin että esikoisella on se kivisin tie ja siinä ei välttämättä yksi vauvakirja paljoa lämmitä :).
TykkääTykkää
Oi, tää oli hyvä muistutus!
Kävin hakemassa sen pikkusiskon tyhjän vauvakirjan ja kirjoittelin sivuille täytettä. Josko ois jotain ainakin valmiina kun numero kolme syntyy…
TykkääTykkää
Kopioit vain kaikille samat jutut. ”Olet ihana hymyilevä vauva!”. ”Kasvat hienosti, äidin kullannuppu!”. Neuvolatädeillä on varmaan joku generaattori tähän tarkoitukseen.
TykkääTykkää
Hahaa, sitten toisaalta isompien sisarusten kokemus varsin usein on se, että kuopus on perheen lellikki, jota on aina kohdeltu silkkihansikkain. Ehkä se kompensoi puutteet vauvakirjassa ja synttäreissä..?
Olen itse sisarusparveni neljäs ja viimeinen, iltatähti. Just tuo iso ikäero seuraavaan sisarukseen taitaa olla selitys sille, että äitini jaksoi kirjoitella vauvakirjaan vaikka kuinka. Ja hemmotella muutenkin ainoaa tytärtään kolmen pojan jälkeen.
TykkääTykkää
Kyllä tätä meidän kuopusta ainakin kohdellaan silkkihansikkain – ihan koko perhe, kun tyyppi dominoi huudollaan :D. Että joo, onhan ne osat tasaantuneet senkin ansiosta että pienin on melkoinen tyranni.
Ja heh, jos tähän poikakolmikon päälle tulisi yksi yksi tytär (ei tule, emme tee beckhameita emmekä selänteitä emmekä teidänperheitä 😉 ) niin saattaisin olla vähän lepsu – sehän tuntuisi jo iltatähdeltä kun ikäero olisi yli 3 vuotta.
TykkääTykkää
Tämä teksti kyllä niin osui ja upposi! Esikoisen vauvakirjaa täyttelin suurella hartaudella jo ennen hänen syntymäänsä. Kuopuksen kirjaa on täytetty jonkin verran. Kolmannen kirja on avaamaton lahjakirja (tosin kolmas majailee toistaiseksi vielä vatsassa). Puolustuksekseni täytyy sanoa, että en ole kyllä enää ehtinyt sitä esikoisenkaan kirjaa täyttämään. 🙂 ehkä niitä kirjoja täytetään enemmän muutenkin vanhempia varten… Ja mitä noihin juhliin tulee, niin esikoisen 1v. kemuja suunnittelin suurella hartaudella ja askartelin jopa koristeita. Kuopusta kyllä juhlittiin, mutta jopa ilmapallot unohdettiin puhaltaa… Näin se vaan menee!
TykkääTykkää
Onhan ne juhlatkin jo jotain… ilmapallot voi sitten photoshopata perästä käsin?
Ja nyt tuntui kyllä ihan toivottomalta, että olisi vauvakirjaa ehtinyt ennen kolmosen syntymää täyttää, muahahaa. Tsemppiä raskauteen, kolmoset on kurjasta kohtalostaan huolimatta tosi ihania. ❤
TykkääTykkää
Kiitos tsempeistä! Voihan se olla, että kolmosten kurja kohtalo sitten kasvattaa heitä kaikkein parhaimmalla tavalla… Kukaan ei enää hössötä, yritä tai vaadi liikaa – itseltään tai lapselta!
TykkääTykkää