En ole koskaan käynyt festareilla vieraana. Yksittäisiä keikkoja olen käynyt katsomassa yleisössä, mutta mulla ei ole yhtään kokemusta monen päivän teltassa asumisesta, bajamajoista, makkaraperunoista, piilopullon sullomisesta saappaanvarteen tai mistään festariromansseista. Sen sijaan mulla on kolmatta kymmentä kokemusta sellaisesta kivasti kutkuttavasta kiireestä, nippusiteistä, tien varressa sateessa seisomisesta, radiopuhelimiin huutelusta, huonosta huumorista joka menee loppua kohden vain kamalammaksi, karonkista ja soundcheckeistä. Joskus viime vuonna luovuin lopulta kassillisesta festarirannekkeita, staff-passeja ja festaripaitoja – viimeinen materiaalinen symboli siitä, että vietin kahdeksan aika riehakasta kesää töissä festivaaleilla.

Vaikka Flow järjestetäänkin vain viiden kilometrin päässä meidän kodista, olen jotenkin aina onnistunut olemaan jossain muualla kuin Suvilahdessa elokuun puolivälissä. Kun keväällä julkaistiin kiinnitykset ja yhtenä pääesiintyjänä SIA, oli jo pakko päästä paikan päälle – viime vuonna oli toinen suosikki, Florence and the Machine, mutta silloin me oltiin Skotlannissa käymässä. Ja ironisesti sama bändi konsertoi Glasgow’ssa kaksi päivää meidän kotiinpaluun jälkeen. En kuitenkaan osannut ostaa lippuja Flow’hun, enkä kyllä raaskinutkaan. Sen sijaan ilmoittauduin vapaaehtoiseksi, ja pääsinkin pariksi päiväksi porttitoimintoihin, eli tässä tapauksessa vaihtamaan lippuja rannekkeisiin. Sormet ovat vieläkin kipeänä siitä urakasta, sillä Flow-rannekkeen käteensä saaneet tietävät, että lukitussysteemi oli tänä vuonna ihan jumalattoman jäykkä.

Aloitin työt jo torstaina, kun menin päiväksi siivoamaan festarialuetta ilmaislippua vastaan. Niin kuin aina, vähän epämiellyttävämpikin homma (kuten käytettyjen neulojen ja kondomien, eritteiden ja kuolleiden hiirien siivoaminen narkkarinurkista) ei tunnu varsinaisesti työltä jos seura on hyvää. Ja festareilla se on. Suurin osa vapaaehtoisista on sellaisia elämäntapatalkoolaisia, jotka kiertävät useammat festivaalit kesässä. Siellä ei kysellä ikiä tai ammatteja vaan kamoja roudataan hyvin tasa-arvoisina. Toki pitkässä vuorossa tulee käytyä läpi kotikaupungit, tai Flow’n tapauksessa maat: Talkoolaiset olivat tosi kansainvälistä porukkaa, tutustuin mm. Venäjältä, Espanjasta ja Skotlannista tulleisiin ”kollegoihin”.

Festareilla työskentely oli taas juuri niin hauskaa kuin muistinkin. Edellisen kerran taisin olla hommissa kesällä 2007 Sauna Open Airissa ja sitten kuvioihin tulikin yksi mies ja aika pian sen perään yksi vauva, ja sitten pari lisää. Nyt pojat selviävät kolme päivää vähän vähemmälläkin äidin läsnäololla ja koska olen ollut muuten täysin työtön koko vuoden, teki ihan hyvää kääriä hetkeksi hihat. Ei sillä, etteikö siivoaminen ja humalaisten juhlijoiden komentaminen muistuttaisi hetkittäin aika paljon normaaliarkea, mutta festareilla on oma tunnelmansa. Sellainen tekemisen meininki ja hyvä pössis, jota on vähän vaikea selittää. Mutta jotain siinä on, kun kolmekymppisenäkin mieluummin kantaa pääportin päälle päätyneitä Flow-kirjaimia tai tärisee vaakasuorassa sateessa kuin menee festareille maksavana asiakkaana.

En yhtään epäile, etteikö olisi ollut hauskaa käyttää koko kolmea päivää sosialisointiin, törkeän hyvän ruokatarjonnan läpikäymiseen, vessaan jonottamiseen, bändien fanittamiseen ja jatkojen etsimiseen. Mutta mulla oli todella hauskaa viettää kolme päivää töissä ja viimeisenä päivänä valua paikalle juuri sopivasti, että ehdin juoda vastapainoksi viikonlopun kahvinkittaukselle yhden aika sikahintaisen lasin valkoviiniä ja sitten mennä nauttimaan Flow’n kliimaksina SIA:n keikka. Jos vielä joskus eksyn festaroimaan, niin teen sen luultavasti taas talkoohengessä, tyytyväisenä pienenä osana isoa produktiota.

PS. Kuvat ovat Flow’n Flickr-tililtä, jossa festareiden uniikit puitteet pääsevät kyllä kunniaan.