KUN PIKKUVELI SAI PIKKUVELJEN

P6221803.jpg

Mua varoitettiin monta kertaa. Että kun toinen lapsi syntyy, ne eivät ensimmäisen kanssa mitään muuta teekkään kuin riitele. Että en enää olisi äiti vaan erotuomari. Että, noh, luvassa olisi paljon parempi diplomaattikoulutus kuin se ulkoministeriön KAVAKU-koulutus, josta nuorempana haaveilin. Ja olin nähnyt niitä toistensa kauluksissa kiinni olevia siskoja ja veljiä itsekin – osasin siis varautua siihen, että kun lapsia olisi kaksi niin ne varmasti verissä päin taistelisivat paikastaan alfalapsena.

Niin ei kuitenkaan käynyt. Toki vajaa 2-vuotias esikoinen heitti pikkuveljeään Plaston traktorilla päähän kun tämä kotiutui, mutta sen jälkeen he ovat olleet lähinnä erottamattomat. Tarkoitan erottamattomalla sitä, että he eivät voi edes kävellä eri puolilla tietä huolestumatta toistensa puolesta, en sitä että he olisivat koko ajan nyrkki toisen kurkussa tai hampaat toisen mahassa-tyyliin erottamattomat. Totta kai tässä on neljän yhteisen vuoden aikana ollut muutama yhteenotto, mutta kun molemmat ovat luonteeltaan lempeitä ja aika rauhallisia ja esikoinen vielä erityisen vastuuntuntoinen ja huolehtiva, kuten esikoiset kai usein tuppaavat olemaan, niin vähällä on päästy.

Mutta sitten tuli se karhukoplan kolmas jäsen, ja sitten on kolissut senkin edestä. Esikoisen ja kuopuksen välit ovat mainiot: Esikoinen on jo niin iso, ettei kuopus uskalla kokeilla voimiaan selvää massaylivoimaa vastaan, ja esikoinen myös paapoo pikkuisinta veljeään niin paljon, ettei tilaisuuksia riitohin oikein pääse edes syntymään. Mutta keskimmäisen ja kuopuksen dynamiikka on varsin räjähdysaltis. Vaikka ikäeroa on enemmän kuin ensimmäisen ja toisen lapsen välillä, tuntuu kaksi ja puoli vuotta silti liian vähältä. He haluavat aina samat autot, samat legot, samat lusikat, samat sukat. Ei ole asiaa, mistä he eivät saisi pientä myllyä aikaiseksi.

Ja olen tähän jatkuvaan möykkään hieman kyllästynyt. Kohta 2-vuotiaalta puuttuu vielä alkeellinen empatiakyky ja olemme saaneet todistaa, että Nipsu istuu mieluummin kaksi tuntia rattaissa mököttämässä kuin pyytää anteeksi sitä, että on purrut veljeään tai heittänyt tätä ämpärillä päähän tai jotenkin muuten väkivaltasesti reagoinut siihen, että joku muukin leikkii jollain meidän noin 16 000 lelusta. Pienin velikin on hurmaava ja ihana hymypoika halutessaan, mutta usein hän haluaa olla kirkuva despootti, jolle elämä on yhtä väärinymmärrystä ja epäoikeudenmukaisuutta.

4-vuotias toki osaisi jo vähän jakaa ja neuvotella, mutta yleensä hänkin taantuu tappelukumppanin tasolle kun alkaa paini jostain kadulta löydetystä pullonkorkista, jonka jompi kumpi on saanut salakuljetettua kotiin. Tuntuu, että olen kokeillut jo kaikki keinot kasvattajana saada rauha näiden kahden luupään välille, mutta mikään ei auta. Joskus kun tähdet ovat kohdillaan, he kyllä leikkivät nätisti keskenään ja jos pikkuautoja on vaikka 49 leikissä mukana, voi mennä kymmenen minuuttia että he eivät halua leikkiä juuri sillä samalla autolla. Ne ovat hienoja hetkiä. Ehdin usein melkein juoda kupin kahvia rauhassa.

Sisarussuhteita on siis monenlaisia. Nyt olen ainakin oppinut olemaan ottamatta kunniaa siitä, että kahden vanhimman suhde on niin symbioottinen ja tiivis, rakastava ja suojeleva. Koska kahden nuoremman välit ovatkin sitten sen verran sotaisat ja epävakaiset, että ääniasteikko ei aina riitä mittaamaan mielipahaa. Olen ikuinen optimisti ja tahdon uskoa, että kunhan kuopuksen sosiaaliset taidot tästä hieman kehittyvät ja hän oppii puhumaan, on veljesten yhteiselokin vähän helpompaa. Jos ei, niin saavat alkaa treenaamaan keskenään vaikka vapaaottelijoiksi, treeniä on jo melkein kaksi vuotta alla.

P6221817.jpg

 

MAMMANTYTTÖ

Meillä on enää yhdeksän päivää La Línean lomaa jäljellä, ja ylihuomenna mummi palaa jo etukäteen Suomeen. Koska täällä on meneillään kymmenpäiväiset karnevaalit, säät suosivat yhä ja mulle on tekemistä koulutöissä, kodittomien koirien hoitamisessa ja kotiinpaluun järjestämisessä, ei tällä kertaa mummin lähteminen aiheuta samanlaista henkistä krapulaa kuin viimeksi. Kuitenkin vähän hirvittää, sillä päivät ovat olleet niin helppoja kun seurana on toinen aikuinen, joka kokkaa, vahtii lapsia kun laiska äiti nukkuu päiväunia taaperon kanssa, tarjoaa kaksinkeskistä vapaa-aikaa myös vanhemmille ja tiskaa.

En tituleeraisi äitiäni ihan parhaaksi ystäväkseni, mutta kyllä hän on Käytännön Miehen lisäksi läheisin aikuinen. En edes aloita siitä, miten en selviäisi Suomessa ilman mummin apua, koska en selviäisi. Mummin ansiosta voin opiskella, urheilla, keskittyä välillä lapsiin yksi kerrallaan ja käydä välillä vähän viihteelläkin. Olen kiitollinen kaikille turvaverkon tyypeille, jotka pitävät mut järjissäni ja mahdollistavat vapaahetken siellä, toisen täällä, mutta ylivoimaisesti eniten apua on äidistäni. Hän laittaa ruokaa, käy kaupassa, hän hakee poikia kerhosta.

Mutta sitä käytännön apua enemmän arvostan vielä sitä, että mulla on joku, jolle voin jutella päivisin. Käytännön Mies ei työpäivänsä aikana voi psyykata mua jos lapset käy hermoille tai postiluukusta putoaa joku mielenterveyttä ravisteleva yllätyslasku. Ja kukaan, ei edes lasten isä, jaksa puhua mun lapsistani niin paljon kuin poikien isoäiti. Mummin kanssa me jaksetaan ihailla poikia, huokailla niiden seikkailuille, analysoida niiden syvintä olemusta ja valokuvata ja katsoa sitten niitä valokuvia ihmetellen, miten onkin kolme niin erilaista, kaunista ja ihanaa poikaa. En halua edes ajatella aikaa, jolloin en voisi jakaa poikien jokaista vitsiä, kehitysaskelta tai hymyä ylpeän mummin kanssa.

Mulla ei ole koskaan ollut mitään suuria äitiyskriisejä, ei hirveätä ahdistusta siitä miten selviän tai epäilystä omista kyvyistäni kasvattaa lapsia. En kuvittele olevani täydellinen äiti, mutta tiedän olevani aika hyvä – ja varmasti iso syy tähän äitinä olemisen itseluottamukseen on oman äitini kannustus. Mummi on aina jaksanut tsempata ja kun hän toteaa, että pojat ovat fiksuja, empaattisia ja vahvalla itsetunnolla varustettuja lapsia niin voin ottaa siitä hieman kunniaa itselleni. Meillä on aina ollut läheinen suhde, olen ainoa lapsi ja olemme viettäneet aina paljon aikaa yhdessä – luultavasti Käytännön Miehelle on anoppitraumoja tuplasti enemmän kuin keskivertomiehellä. Niin kuin missä tahansa kiinteässä ihmissuhteessa, on aikoja jolloin toinen ärsyttää tai tulee väärinymmärryksiä, mutta harva ihminen ymmärtää mua yhtä hyvin kuin äitini. Joskus on vähän rasittavaakin, kun en voi vain rauhassa kiukutella ilman, että heti tiedetään mistä tuulee.

Suomessa palaamme taas kolmen sukupolven symbioosiin, kun kalenteri on ihan toivottoman täynnä loppuvuodeksi. Sen jälkeen elämme yhä epävarmuudessa sen suhteen, mitä seuraavaksi tapahtuu – veikkaisin kuitenkin, että mistä vain löydämme itsemme, myös mummi kulkee vähän matkaa mukana. Vaikka pojatkin joutuvat olemaan erossa pitkiä aikoja itselleen tärkeistä ihmisistä, on ollut mieletön onni että ympärillä on niin paljon rakastavia aikuisia lohduttamassa, leikittämässä ja kertomassa elämän salaisuuksia.

DELFIINISAFARI GIBRALTARILLA

P7147853.jpg

P7147988.jpg

Meillä asuu naapurina melkoinen määrä delfiinejä. 75 neliökilometrin kokoisella merialueella Gibraltarinlahdella elää uskomaton määrä merieläimiä: ”Tavallisia delfiinejä” (englanniksi common dolphin, eli nämä kuvassa näkyvät kaverit), pullonokkadelfiinejä, raitadelfiinejä, miekkavalaita ja vaeltavia valaslajeja. Mun mielestä tämä on melkoinen ihme ottaen huomioon että lahti on ahdas, tosi saastunut, ympärillä on teollisuutta ja Algecirasissa ja Gibraltarilla on todella vilkas rahtilaiva- ja matkustaja-alusliikenne sekä vielä lentokenttä. Siinä missä meistä tuntuu vähän ällöttävältä uida Gibraltarinlahdella, delfiinejä se ei tunnu haittaavan.

P7147955.jpg

P7148035.jpg

Tämä retki on ollut meillä suunnitelmissa jo kauan. Gibraltarilla toimii kaksi delfiinisafariyrittäjää, ja me valittiin ihan sattumalta Dolphin Adventures Gibraltar, johon oltiinkin tosi tyytyväisiä. Hinta oli aikuiselta 18 puntaa ja 6-vuotiaasta maksettiin 9 puntaa, 4-vuotias pääsi ilmaiseksi – turistisesongista huolimatta kilpailu asiakkaista on kovaa joten jonkun hyvän diilin pystyy varmasti tinkimään, tai ainakin ilmaiset kaapelihissiliput Gibraltarinvuorelle. Meillä tämän 1,5 tunnin ajelun hinnaksi tuli siis 53 euroa ja sanoisin, että hinta-laatusuhde oli loistava – jos vielä palaamme Gibraltarille niin menemme ehdottomasti uudestaan. Veneessä oli kuljettajan lisäksi kolme opasta, meininki rento ja eläimiä tarkkailtiin kunnioittavan etäisyyden päästä. Kilpailevan yrityksen vene oli liikkeellä lyhyemmän aikaa ja näytti hieman jahtaavan delfiinilaumoja, joten jatkossakin suosin Dolphin Adventuresia.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Delfiinisafareita järjestetään useampi päivässä. Me valittiin iltapäivän viimeinen lähtö kello viideltä, koska silloin kaikki risteilijöillä saapuvat päivävieraat olisivat jo poissa. Valinta osui nappiin, koska veneessä ei ollut meidän lisäksi kuin noin 12 muuta delfiinibongaria. Myös delfiinit ovat kuulemma aktiivisimmillaan iltapäivisin ja aamuisin – kalat liikkuvat silloin hyvin, myös kalastajien veneliikenne kiinnostaa saalista kärkkyviä merinisäkkäitä ja nyt kuulemma on delfiinien parittelumenot parhaillaan. Olen ollut aiemmin katsomassa valaita Dominikaanisessa tasavallassa ja nekin tekivät suuren vaikutuksen, mutta tässä oli koko rahan edestä Avaraa luontoa, sillä saimme nähdä delfiineitä paljon.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Ocean’s Village-turistialueelta lähtevä vene oli merellä viidessä minuutissa, kunhan ensin odotettiin että lentokone nousee meistä 20 metrin päässä. Ensimmäinen parvi bongattiin jo 10 minuutin ajelun jälkeen, sen jälkeen olimmekin eri delfiinijoukkojen ympäröimänä. Isoin lauma oli 50 eläimen ryhmä, joka loikki pitkään ilonamme. Kun veneen moottorit sammutettiin, irtautui hieman kauempaa olevasta parvesta aina muutama rohkea yksilö uimaan aivan veneen viereen ja sen ali. Ihan uskomatonta, en olisi odottanut delfiinien tulevan niin lähelle, vaikka tiesinkin ne uteliaiksi otuksiksi. Näimme pelkkiä perusdelfiinejä, mutta näimme niitä paljon. Joskus toivottavasti pääsen hieman pidemmälle safarille – noin tunnin ajomatkan päässä Tarifasta lähtee koko päivän kestäviä kiertoajeluita, joilla pystyy näkemään useammankin valas- ja delfiinilajin luonnollisessa elinympäristössään.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Tämä oli koko perheelle aivan mahtava kokemus. Taapero olisi päässyt mukaan ilmaiseksi, mutta jätettiin tyyppi suosiolla hoitoon retken ajaksi, sillä veneessä liikuttiin vapaasti eivätkä kaiteet olleet erityisen korkeat. Pojat olivat aivan onnessaan nähdessään uusia delfiinejä, hienoja hyppyjä ja kosketusetäisyydelle uineet eläimet. Parasta oli ehkä kuitenkin läpimäräksi kastuminen, kun vene lopulta kaasutti takaisin kotirantaan. Olen tuskaillut delfiinikokemusten kanssa aiemminkin blogissa, mutta tämä oli upea retki. Mikäli teillä on hieman enemmän aikaa Gibraltarilla, kannattaa lähteä merelle – leikkisät delfiinit, Gibraltarin vuori hieman kauempaa katsottuna ja meri-ilma tekevät turistin tosi onnelliseksi!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

P7147907.jpg

 

EI MENNYT NIINKUIN SANDY BAYLLA

P7122323.jpg

Käytiin retkellä, ja osaatte ehkä jo otsikosta arvata että kaikki ei mennyt niinkuin eräässä toisella kotimaisella toimitetussa vapaa-ajan ohjelmassa. Tämä oli ensimmäinen kerta kun lähdettiin rannalle Gibraltarin puolelle – Espanjan puolella käymme uimassa joka päivä, yleensä itärannalla Välimerellä tai sitten lähempänä kotia, lännessä Gibraltarinlahdella. Halusimme ehdottomasti tämän entisen saaren, nykyisen niemen kauimmaiselle uimarannalle maan itäpuolella: Jouluna kävimme täällä kävelyllä ja haaveilimme mummin kanssa, miten kesällä mekin sukeltelemme turkoosinsinisessä poukamassa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Jos taapero olisi voinut käyttää voimaa se olisi teleportannut itsensä pois rannalta

Sandy Bay on meiltä vain neljän kilometrin päässä. Rantaretket rajan toiselle puolelle ovat kuitenkin hieman haastavia, koska turistit ovat tukkineet rajanylityspisteet, lisääntynyt lentoliikenne pysäyttää liikenteen ja maan sisällä julkinen liikenne on alle kymmenen melko harvoin kulkevan bussilinjan varassa. Ja meillä tietty kulkee mukana koko espanjalaistyylinen ranta-arsenaali: On boogieboard, aurinkovarjo, kelluketta ja uimarengasta, ämpäreitä, lapioita ja noin kymmenen kiloa eväitä. Näitä kun kuljettaa ees taas kodin ja uimarannan väliä ja toiseen suuntaan saa aina kantaa vielä muutaman lisäkilon hiekkaa sekä väsyneet lapset niin voin sanoa, että mitään erityistä käsitreeniä en ole tänä kesänä kaivannut.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Lapset leikkivät Tappajahaita

No, oltiin siis suunniteltu tätä retkeä jo useampi päivä, koska nämä yli kilometrin päähän kotoa suuntaavat matkat vaativat hieman ennakointia. Olimme sopineet lähtevämme tosi aikaisin, mutta kävi tietenkin klassisesti ja löysimme itsemme kello yhdeltätoista turistien keskeltä jonossa – espanjalainen passivirkailija osasi onneksi pari sanaa suomea, ja ilahdutti sillä poikia suunnattomasti. Kävimme ostamassa varmuuden vuoksi lisää eväitä (eli mehua ja sipsejä) ja vaihtamassa rahaa, ja lähdimme odottamaan taksia noin 35 asteen paahteeseen. Kävi sitten niin kätevästi, että siinä tunnin sisään nousi ja laski noin viisi lentokonetta. Jotkut ehkä tietävätkin, että heti rajamuodollisuuksien jälkeen on lentokenttä, jonka kiitorata kulkee läpi kaikkien väylien. Näin ollen reitti Gibraltarin ja Espanjan välillä suljetaan jokaisen koneen kohdalla ainakin viideksitoista minuutiksi, ja siinä sitten vain odottelet. Nyt sitten oltiin täysin motissa, taksit jumissa toisella puolella ja me päätimme kymmenen minuutin odottelun jälkeen lähteä kävelemään bussipysäkille kentän toiselle puolelle.

P7122391.jpg

Murphyn laki on tietysti voimassa täällä etelässäkin, ja juuri kun olimme kävelleet hikisen kilometrin väsyneiden lasten ja rantakamppeiden kanssa ilmestyi taksitolpalle takseja jonoksi asti. Odottelimme oikeaa bussia noin 20 minuuttia, ja ensimmäinen sopiva oli saapuessaan niin täynnä että ei mahduttu kyytiin. Lopulta kuitenkin pääsimme perille ja päivittelimme heti, miten niin kaunis ranta on niin tyhjä – täydellinen päivä uimiselle ja auringonotolle, missä ovat kaikki paikalliset!? Siihenkin löytyi selitys heti, kun olimme saaneet mustalaisleirimme määränpäähän.

P7097595.jpg
Sandy Bay näyttää houkuttelevalta myös ylhäältä Gibraltarinvuorelta katsottaessa

Siellähän tuuli aivan helvetisti. Kun Espanjan puolella hiekka on karkeaa, kosteaa ja harmaata, niin Sandy Baylla oli oikea hienon, vaalean hiekan hiekkamyrsky. Kävikin ilmi, että hiekka oli kuljetettu paikalle ihan Afrikasta asti ja se tietty lohdutti vähän illalla, kun kaivoin korvista, sieraimista ja päänahasta pois Saharasta saakka tuotua hiekkaa. Vähän. Olosuhteet olivat ongelmalliset muutenkin kuin pienten piikkien lailla päälle iskevien hiekanmurujen takia. Yritimme pystyttää auringonvarjon. Sillä seurauksella, että terävällä kärjellä varustettu varjo lähti kerta toisensa jälkeen tuulen mukaan. Sain mukavasti vaihtelua normaalille urheiluharjoittelulle kun jouduin treenaamaan räjähtävää voimaa loikkaamalla varjon perään ennen kuin se seivästäisi hengiltä jonkun viattoman lapsiperheen. Yleensä varjo ehti rannan toiseen päähän koska en nauramiseltani pystynyt juoksemaan erityisen vauhdikkaasti (ja vaikka olisin juossutkin niin varjo olisi silti voittanut), onneksi kuitenkin henkilövahingoilta vältyttiin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Mikään ei piristä rantapäivää niinkuin kunnon maastopalo! Tämä oli kyllä oikeasti vakava juttu, koska noin 15 kilometrin päässä kodistamme syttyi kerrostalo palamaan ja levisi laajaksi maastopaloksi, jota on sammuteltu yli vuorokausi.

Me luovutimme suojamme kanssa siinä vaiheessa, kun rattaisiin viritetty auringonvarjo kaatoi kärryt kolmannen kerran hiekkaisia silmiään itkevän taaperon päälle ja turvauduimme vain korkeisiin suojakertoimiin. Rannalle saapui myöhemmin muitakin amatööreja, joilla ei ollut hiekkasäkkejä ja narua mukana varjon sitomiseksi paikallaan ja sain puolestani seurata muiden mammojen sprinttejä karkailevien varjojen, uimarenkaiden ja eväspussien perässä. Jos ei lasketa näitä aavikkomyrskystä muistuttavia juttuja, ranta oli oikeasti superkiva. Lapsille oli aidattu oma alue, jossa vesi ylsi syvimmilläänkin Omppua rintalastan korkeudelle. Aallonmurtajien ansiosta ei tarvinnut pelätä, että kukaan huuhtoutuu Välimereen ja jylhien kallioiden alla oli varsin mahtipontiset maisemat.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA
Meidän rantaviltti näytti tältä oltuaan maassa noin kaksi ja puoli minuuttia. Onneksi tällainen eläimellinen kuosi erottautui myös kuuden sentin hiekkakerroksen alta.

Tällainen tuontihiekka oli huomattavasti miellyttävämpää hiekkalinnojen rakentamiseen ja jalan alla kuin se Espanjan puolella oleva sorainen hiekka, ja toisaalta jos nyt kerran jotain hiekkaa on naamalle lennettävä niin mieluummin sitten tällaista pulveria kuin sitä raskaampaa rouhetta. Oltiin otettu evääksi niiden sipsien lisäksi esimerkiksi omenoita, mutta paikan päällä ajatus minkään tahmean syömisestä alkoi lähinnä naurattaa kun sipsitkin saivat sen hiekkakuorrutteen. Olimme rannalla suunnilleen yhtä kauan kuin teimme sinne matkaa, sillä kahden tunnin jälkeen oli pakko luovuttaa: Kuopus oli toivoton ollessaan juuri sillä korkeudella, jossa hiekka pöllysi pahiten ja isommat lapset olivat snorklanneet ja polskineet itsensä väsyksiin. Kotimatka onneksi sujui vähän nopeammin.

P7122354.jpg
Joku oli taiteillut hiekasta mafiatyylisen hevosenpään

Pesunkestävinä masokisteinä aiomme kyllä yrittää rannalle vielä uudestaan. Ensi kerralla katsomme ehkä vähän tarkemmin sääennusteen ja tuulen suunnan ja jätämme suosiolla sen metsästysvälineeksi muuttuvan auringonvarjon kotiin. Kuopukselle viritetään sukelluslasit tai kaasunaamari ja evääksi otetaan vain jotain suoraan pussista imettävää avaruussosetta. Ihan hyvä siitä tulee.

P7122438.jpg
Aurinkorannikon J-Lo päättää raporttinsa tähän ja pistää suun kiinni, ettei kaikki hammasvälit mene täyteen hiekkaa