KOIRAN KOHTALO

Tänäänkin on vuosipäivä. Vieläkin ankeampi kuin se edellinen, jos mahdollista. Vuosi sitten meidän viimeinen mäyräkoira muuttii uuteen kotiin – parhaaseen mahdolliseen sellaiseen, hyvään, huolehtivaan ja rakastavaan, mutta pois kotoa kuitenkin. Ensimmäinen mäyräkoira oli muuttanut mummolaan jo vuotta aiemmin alettuaan stressata lapsiperhearkea pahemman kerran, mutta koska koira pysyi perheessä ei sen puuttuminen tuntunut niin pahalta kuin vuoden takainen ero. Tiedän kyllä, että vanhan mäykkyherran kannalta tämä oli paras ratkaisu: Hän saa nauttia rennosta elämästä mökkeillen, uusien omistajansa ”vauvana”, eikä hänen tarvitse lentää ruumassa ympäri Eurooppaa, tyyppi kun hermoili tavallisia automatkojakin. Mutta häntä ikävöidään yhä joka päivä, kaikki pehmolelut nimetään hänen mukaansa, pojat kysyvät voidaanko jutella Skypessä Kurtille.

Yhdeksän karvaisen ja kuraisen vuoden jälkeen elämä ilman koirakaveria on tuntunut vähän tyhjältä. Helpommalta toki, kun ei tarvitse tuntea syyllisyyttä lyhyistä lenkeistä eikä kaiken muun päälle tarvitse järjestää hoitoa hurtallekin. Mutta koiraihmiset ehkä tietävät sen, että kaikesta vaivasta, matolle oksennetuista siankorvista, kuolasta ja kuorsauksesta huolimatta se on sen arvoista. Täällä olen lievittänyt koirakaipuutani ilmottautumalla vapaaehtoiseksi paikalliselle koiratarhalle, jossa 600 hylättyä koiraa odottaa uutta, tai ehkä ensimmäistä kotiaan. Koiria sijoitetaan yksityisiin kenneleihin, joissa niillä on mahdollisuus ulkoilla ja olla ihmiskontaktissa, aina kun paikallinen löytökoirajärjestö saa koiralle sponsorin, joka kustantaa koiralle 175 eurolla kuussa paikan kennelissä.

P7037284.jpg
Tämä kuva on yksityisestä kennelistä, joka hurjasta haukunnasta huolimatta vaikuttaa hyvältä paikalta koirille odottaa uutta kotia

Eläintenystävällä ei ole Espanjassa helppoa. Kaikille mahdollisille kotieläimille kanoista poneihin on omat suojelujärjestönsä, mutta muuten luonnonsuojelu on melko marginaalissa. Ylipäänsä ympäristöön suhtaudutaan täällä meillä päin hällä väliä-mentaliteetilla,roskat heitetään mereen tai metsään eikä ekologisuus ole selvästikään mikään korkealle arvostettu ominaisuus täällä. Vaikka härkätaisteluja vastutetaankin, on niitä täällä La Líneassakin luvassa tässä kuussa. Ja sitten on tietysti lemmikkikulttuuri. Kulkukissoja tai -koiria ei kaduilla juuri näy, kiitos siitä kuuluu varmasti näille organisaatioille, jotka poimivat irtolaiset talteen ja alkavat etsiä niille kotia.

Mutta koiria myydään eläinkaupoissa ikkunoissa. Koiria otetaan hetken mielijohteesta, ja moni söpöistä pennuista päätyy kiertoon, kadulle tai pahimmassa tapauksessa tapetaan siinä vaiheessa kun niistä tulee teinejä. Viime viikolla täällä etsittiin hoitajia kuudelle roskiksesta löytyneelle koiranpennulle – näitä ilmoituksia näkee joka kuukausi, useamman kerran. Itse jouduin juuri puuttumaan leikkipuistossa kahden noin 10-vuotiaan lapsen sekoiluun: He tulivat keskellä päivää kuumaan puistoon koiranpennun kanssa, joka selvästi ei ollut Suomen standardeilla edes luovutusikäinen. Pentua riepoteltiin ja roikotettiin mukana esimerkiksi keinussa ja kiipeilytelineellä ja pentu oli aivan kauhusta jäykkänä. Lopulta ilman aikuista puistossa riehuneet sisarukset kyllästyivät mun jatkuvaan nalkuttamiseen ja juoksivat pois pentunsa kanssa, itse jäin nieleskelemään kiukkuisia kyyneleitä ja suremaan pennun kohtaloa.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

En tietenkään tarkalleen tiedä, millainen on keskivertoespanjalaisen suhde koiriin. Pääsääntöisesti koirat ovat täällä ystävällisiä ja sosiaalisia, kulkevat paljon vapaana, ja monet tuntuvat suhtautuvan lemmikkeihinsä erittäin intohimoisesti. Mutta itse olen tottunut kotimaiseen kasvattajakulttuuriin, jossa elinikäistä perheenjäsentä ei voi vain käydä ostamassa kaupasta niin kuin maitolitraa. Mulla on vieläkin morkkis siitä, ettei koko elämän kumppaniksi hankittu koira voinutkaan olla osa meidän laumaa loppuun asti, vaikka koiralle etsittiinkin uutta kotia sillä periaateella, että luovumme hänestä vasta kun löydämme paremman paikan kuin mitä meillä on tarjota.

P6260245.jpg
Tämä nuori staffityttö on Cookie, joka on kiltti, tottelevainen ja kaipaisi kotia viileämmästä ilmastosta.
P7037273.jpg
Tämä rauhallinen, nuori sesse on Sooty. Kulkee hihnassa vaikka kaksivuotiaalla.

Tilanne on varmasti monimutkainen, sillä korkean työttömyyden maassa kulut koirasta voivat olla yllättävät. Vaikka en millään muotoa hyväksy sitä, miten koiria välillä kohdellaan, en varsinaisesti ihmettele sitä että joku heittää pois kuusi koiranpentua, jotka myöhemmin paljastuivat espanjanmastiffeiksi – roduksi, joka syö vähän varakkaammankin konkurssiin nopeasti. Ei, en puolustele vastuutonta ja julmaa toimintaa, mutta yritän ymmärtää kulttuuria, jossa lemmikkieläimille ei ole samanlaista asemaa kuin Suomessa. Täällä kukaan ei oikein usko sitä, kun kerron että meillä ei ole samanlaista ilmiötä eläinten hylkäämisestä – paitsi kun lisään, ettei pakkasessa kukaan pärjäisikään kadulla.

P6260240.jpg
Blanca on alle vuodenikäinen, kovia kokenut mutta siitäkin huolimatta positiivinen tyttö, joka tarvitsisi kärsivällisen ja vahvakätisen kouluttajan, jolle tarjota paljon hellyydenosoituksia.
P7037286.jpg
Mia on tosi pieni pinserimix, joka pelkää ihmisiä kuollakseen. Muita koira rakastaa ja on heidän seurassaan reipas, mutta ei luota helposti tuttuihinkaan tyyppeihin.

Vaikka parin tunnin lenkki kerran viikossa ei välttämättä muuta näiden koirien elämää, se tuo itselle tunteen että edes yritän tehdä jotain. Jahka olen taas työelämässä alan varmasti lahjoittajaksi, ja ehkä joskus meidän perhe asettuu yhteen paikkaan niin, että voimme tarjota kodin jollekin tällaiselle ihanalle hylkiölle. Tiedän, ettei koiraa kannata koskaan ottaa vain säälistä, mutta toisaalta oma ”urani” koiranomistajana alkoi näin: Olin lapsena joka joulu ja syntymäpäivä toivonut omaa koiraa, mutta vanhempieni allergian takia se toive ei toteutunut. Sitten 20-vuotiaana, juuri oman kodin ostaneena, villiä ja vapaata sinkkuelämää viettävänä, sain puhelun jossa todettiin että ”jos sinä et tätä pentua ota niin me sitten ammutaan se”. Seuraavana päivänä matkustin viisi tuntia bussilla hakemaan elämäni ensimmäisen oman koiran.

P7037244.jpg
Hän on Lucy ja olen aivan rakastunut häneen. Ikää noin 5-6 kk, ihmis- ja eläinrakas, iloinen, energinen, pieni ja siro pusukone.

P7037256.jpg

Haluan uskoa, että asenteet muuttuvat täälläkin hiljalleen ja eläimistä pidetään huolta eläkeikään asti. Selvää on, että meille ei tule enää muita koiria kuin rescue-tapauksia, vaikka pienet nakkimakkarat ovatkin hurmaavia. Lohdullista on ollut, että kovasta kohtalostaan huolimatta kaikki tapaamani kodittomat koirat täällä ovat heiluttaneet häntäänsä, suhtautuneet muihin koiriin ja ihmisiin rakkaudella ja jokaisella on toivoa siitä, että heille löytyy vielä paikka sängyn jalkopäästä.

7 kommenttia artikkeliin ”KOIRAN KOHTALO

  1. Byääääh…. Jos nyt kyyneleiltäni saan jotain kirjoitettua, mut yritän! Mulla ei ole ikinä ollut omaa koiraa, syitä on riittävästi, mutta rakkaus koiriin silti järjettömän vahva ja nuorena ja nuorena aikuisena olin aina se vapaaehtoinen huolehtimaan muiden koirista (kyllä muistakin lemmikeistä) lomien ym tilanteiden aikana.
    Pisin oli 1kk koiranhoitajana, sen jälkeen harkitsin vakavasti omaa koiraa, mutta tein niin paljon yövuoroja etten sit kuitenkaan…
    Ja nyt. Oltiin ajateltu et jos allergiat vaan antaa periksi (oltais kokeiltu ensin naapurin koiralla, se ois asunut meillä hetken) niin otetaan koira, kun Pienempikin on jo 7v…mut nyt kun oo n itse pyörätuolin kanssa enkä pääsis siis koiran kanssa kunnolla ainakaan vielä ulkoilemaan niin… Tiedän ettei pt yksistään tietenkään estä mut nää muut jutut…
    Mutta jos olisin ottamassa niin pelastaisi myös mielellään kotia kaipaavan.. Suomessakin niitä joskus näkee.
    Nämä kuvissasi olevat yksilöt ❤ ❤

    Tykkää

    1. Älä nyt ainakaan ala syyllistyä koirattomuudesta – ei sitä tarvitse selitellä ja oikeasti niin ihania kuin koirat ovatkin, niin ne ovat myös tietyllä tapaa rasite. Siksi mua vähän pelottaakin, että pystynkö tuon yhden noista pennuista jättämään koiratarhalle kun palataan kotiin. :/ Järki sanoo, että en nyt ala hoitamaan mitään koirabisnestä, mutta sydän ei oikein meinaa kestää jättää sitä (ja noh, ketään noita muitakaan).
      Ehkä joskus on oikea hetki koiralle. Mä aina ajattelen, että vanhana mummona olen sitten sellainen crazy dog lady viimeisin päälle :D.

      Tykkää

  2. Mua riipii sydämestä:( Tekisi mieli tarjota jollekin näistä uusi koti. Mullahan on sellainen salainen pahe – käyn säännöllisesti selaamassa Auringonkoirien sivuja. Siellä on yksi Paco, joka on sulattanut sekä mut, että Jannen. Koiran ottaminen ei vaan näin liikkuvaan elämäntyyliin olisi oikein. Etenkään extrakärsivällisyyttä vaativan koirakaverin.

    Ihanaa, että sä käyt tuolla kävelyttämässä noita söpöliinejä ❤

    Tykkää

  3. Päivitysilmoitus: MAMMANTYTTÖ – Periaatteen Nainen

  4. Päivitysilmoitus: TARPEELLISUUDESTA – Periaatteen Nainen

  5. Päivitysilmoitus: MAAILMAN SURULLISIN ELÄINTARHA – Periaatteen Nainen

  6. Päivitysilmoitus: AJATUKSIA RESCUETOUHUISTA – Periaatteen Nainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s