Koulut loppuivat täällä juhannuksena (ja jatkuvat vasta 15. syyskuuta!), mutta se ei vielä näy arkisin muuten kuin isovanhempien kanssa rannalla pyörivinä kouluikäisinä. Aikuisilla ei taida paljoa lomaa olla, mutta viikonlopuista otetaan kaikki irti. Me kuulutaan samaan joukkoon, sillä Käytännön Mies on päivisin yhdeksän tuntia poissa kotoa ja yhteistä aikaa yritetään ahmia sitten viikonloppuisin.
Eilen mentiin aamupalalle churroille, tietenkin. Pojat ovat sisäistäneet churrokulttuurin todella hyvin, odottavat kaakaota ja hartaasti dippaavat papitakset siihen. Sen jälkeen mentiin pyörimään paikallisille markkinoille, missä olivat kaikki paikallisetkin shoppailemassa mausteita, etanoita, valkosipulia, vaatteita, kännykänkuoria ja kaikkea mahdollista väärennettyä.
Parasta täällä on tietenkin ranta. Esikoiselle ostettiin kahden euron snorkkeli täkäläisestä ”kiinakaupasta”, jossa myydään myös niinikään kaikkea väärennettyä, kuten epämuodostuneita feikki-Ryhmä Hau-hahmoja, myrkyllisen näköisiä meikkejä ja tällaiset lapsityövoimalla tehdyt snorkkelit, jotka ovat jo valmiiksi rikki. Ottaen huomioon omat pyrkimykset parantaa kulutustottumuksia ja ostaa vain ekologista ja eettistä, niin nämä kiinalaisten krääsäkaupat ovat kyllä ihan viimeinen vaihtoehto ostoksille. No, O sai joka tapauksessa snorkkelinsa, oppi snorkkeloimaan ja taas on otettu ilo irti actionkamerastakin (jolla muuten voi myös katsoa videoita myös kamerasta, Käytännön Mies opetti!).
Rannalla viikonloput huomaa parhaiten. Vaikka rantaviivaa riittää kilometritolkulla, on siellä silti hetkittäin aika täyttä. Me ei olla ollenkaan niin hyviä biitsilläkävijöitä kuin espanjalaiset, jotka saapuvat paikalle autoilla, mukanaan aurinkovarjot (tai kaikista ammattimaisimmilla on oikeat teltat ja katokset!), tuolit, boogieboardit ja kylmälaukut. Sopu onneksi antaa sijaa, vaikka mulla meinaa mennä hermo sen sotkun kanssa – kaikki roskat jätetään hiekalle ja joka paikka on täynnä tupakantumppeja. Arkisin ranta näyttää suunnilleen tältä…
Ja viikonloppuisin tältä:
Sunnuntain aloitin uudella harrastuksella, josta kirjoittelen mystisesti lisää myöhemmin (mutta siihen liittyvät kodittomat koirat, joita voi tilata multa!) ja pian mummi saapuu etelään, samalla lennolla Tauskin kanssa, totta kai. Nyt tuntuu jo vähän oudolta, että näitä viikonloppuja on luvassa enää kolme.
Ihana tuo valkoinen mekko!
Ja ihanat rantakalliolta hyppelevät miehet.
Ruuhka taas… no, aurinkovarjot on ainakin värikkäitä 🙂
TykkääTykkää
Kiitos – mulla oli se päällä kun menin naimisiin 8. kuukaudella ja silloin teki tiukkaa mahtua, nyt on mukavan löysä! 😀
Ja kyllä, sen viemäriputken päältä hyppivät miehet ovat ihania!
TykkääTykkää