JUHANNUS, NOCHE DE SAN JUAN

P6251871.jpg

Espanjalaiseen juhannukseen eivät ole kuuluneet kokot, britakakut, grillaus, saunominen tai vesisade. Espanjalainen juhannus on ollut vähän liiankin lämmin – auringossa asteet ovat aika lähellä neljääkymppiä – ja siihen on kirjaimellisesti kuulunut yläkerran naapureiden tuntikausia kestänyt äänekäs seksi, jonka aikana olen pelännyt että se nitisevä sänky putoaa lattian läpi mun päälleni. Jos naapuri ei sattuisi olemaan väkivaltainen juoppo, kävisin varmaan vihjaisemassa että jos muija kirkuu noin lujaa, niin se varmaan vähän esittää. No, toivotaan että naapurien osalta juhannusperinteet oli siinä.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Fuengirolassa olisi ollut tarjolla suomalaisyhteisön juhannusjuhlat, mutta meillä on oltu sen verran järkyttyneitä Brexit-tuloksesta, että ajatukset on olleet vähän muualla kuin pohjoismaisten perinteiden nouttamisessa. Espanjalaisetkin kyllä juhlivat Johannes Kastajan syntymäpäivää, itse asiassa juuri täällä Cadízin maakunnassa Noche de San Juanin perinteet muistuttavat hieman skandinaavisia: yön aikana poltetaan nuotiota, ja ”juanillos” nimisiä nukkeja (jos tätä googlaa niin kuvista tulee mieleen kyllä noitavainot tai kokkoon kaatunut känninen sukulaissetä, mutta kuitenkin). Meidänkin kaupungissa rannalla olisi ollut nukkeja roviolla, kynttilöitä hiekalla ja yhteisiä yöuinteja, mutta meistä ei ollut lähtemään keskiyöllä biitsille.

P6251863.jpg

Mä olen kyllä ollut huono juhannusjuhlija muutenkin. Suurimman osan keskikesän juhlista olen viettänyt töissä, joko festareilla tai taksikeskuksessa, ja kun sain pari vuotta sitten tilaisuuden viettää klassisen kaverijuhannuksen aloin heti ikävöidä poikia, ja karkasin takaisin perheen luo jo juhannuspäivän aamuna. Kaupunkijuhannukset ovat yleensä sopineet mulle oikein hyvin; hiljainen kaupunki, tuplapalkka eikä ainakaan tarvitse palella mökillä räntäsateessa, koska kelihän olisi kurja joka tapauksessa. Haaveilen kyllä aina sellaisesta idyllisestä mökkijuhannuksesta uusien perunoiden ja juhannustaikojen parissa, mutta ne taitavat odottaa mun osaltani eläkeikää.

P6160042.jpg

Helteiden takia ulkoilu tapahtuu lähinnä aamupäivällä ja iltakuuden jälkeen, eikä ruoka ei oikein maistu kenellekään. Ruokavalio on perustunut pitkälti jäätelöön, ja viikon shokki olikin kun olimme kantapaikaksi muodostuneessa jäätelöbaarissa, jossa mua tervehdittiin iloisesti ”TERVE!”. Kävi ilmi, että yksi paikan työntekijöistä asuu Turussa, mutta tuli nyt kesäksi La Líneaan töihin. Tämä espanjalainen poika puhui todella hyvää suomea, ja nyt pitää tietysti itse vähän varoa mitä suustaan päästää. Tässä oikeastaan tämän viikon kuulumiset, ja juhannuskatsaus vuodelta 2016 – hikinen, vähän väsynyt ja hyvin rauhallinen. Toivottavasti teillä on ollut villi, herkullinen ja aurinkoinen keskikesän juhla!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

3 kommenttia artikkeliin ”JUHANNUS, NOCHE DE SAN JUAN

  1. Päivitysilmoitus: AISTIT KOETUKSELLA – Periaatteen Nainen

  2. Päivitysilmoitus: ILTA ALGECIRASISSA – Periaatteen Nainen

  3. Päivitysilmoitus: VARO SUOMALAISIA! – Periaatteen Nainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s