Me olemme aloittaneet tämän hitaan ja aika epävarman muuttoprosessin yhteydessä käymään läpi kaappeja ja kellarikomeroita, ja voi jeesus sitä roinaa on kertynyt. Nyt ei voi muuta kuin ihmetellä, että 30 vuotta on ensin haalinut kaikkea tätä tavaraa ja nyt sitten yrittää siitä päästä epätoivoisesti eroon. Helpoimmalla tietysti pääsisi konmarittamalla tylysti eli heittämällä roskiin, mutta mä en vain pysty siihen. Kevään aikana meiltä on lähtenyt pari säkillistä kodin tekstiilejä Viikin löytöeläintalolle, jossa pyyhkeet ja lakanat pääsevät uusiokäyttöön koirien ja kissojen pehmusteina ja muina materiaaleina. Olen myös kantanut pussitolkulla vanhoja sosetahraisia tai reikääntyneitä vaatteita ja orpoja sukkia tekstiilikierrätykseen. Sitten on vielä useampi kassillinen tavaraa, joilla arvioin olevan jotain jälleenmyyntiarvoa. Ne voisi tietenkin kipata Fidalle, UFFiin tai Konttiin myytäväksi, mutta tänään päätin osallistua ensimmäistä kertaa Siivouspäivään paikallisella kirppispaikalla.

Noh. Vajaan neljän tunnin seisoskelu puistossa tuotti noin kuusi euroa, joista neljä käytettiin vastapäisen pöydän herkkuihin. Heikosta myyntisaldosta huolimatta oli hauskaa; paikalla oli myyjiä monenkertaisesti ostajiin verrattuna mutta onneksi suurin osa kävijöistä oli tuttuja täältä omasta lähiöstä, ja jonkin verran tavaraa annoin pois ilmaiseksi. Tämä oli vähän sellainen katumusharjoitus kaikkien niiden kahden euron trikootoppien ja kymmenien kaulakorujen äärellä – vaikka olen tiennyt jo vuosia etten ole kaulakoruihminen, silti tämä pyryharakka sortuu joka kerta nähdessään jotain tarpeeksi kiiltävää, ja halpaa. Ei tämäkään ole mikään eettinen tai ekologinen ratkaisu, parastahan olisi totta kai vain jättää nämäkin virheostokset kauppaan, mutta katson velvollisuudekseni minimoida suoraan roskikseen päätyvän materian.

Palasimme kotiin siis noin 175 grammaa kevyempien kantamusten kanssa, mutta aiomme yrittää onneamme uudestaan vielä myöhemmin kesällä. Osaa lastenvaatteista ja astioista kauppaan ahkerasti paikallisilla Facebook-kirppiksillä, mutta se av-yv-jono-sisäsauman mitta-meininki vaatii veronsa ja välillä on pakko pitää lomaa, silläkin uhalla että ne omat aarteet pölyttyvät varastoksi muutetussa saunassa sen takia. Ja oikeastaan tämä myytävien tavaroiden järjestely on vielä ihan mukavaa, sillä siitä saa parhaimmillaan jopa vähän palkkaakin eikä tee ihan pelkkää persnettoa. Mutta sitten mua odottaa vielä neljä pahvilaatikkoa, joita on nyt kannettu kodista toiseen noin kahdentoista muuton verran. Siellä on ala-asteen vesivärityöt, vanhat päiväkirjat ja hiihtohissiliput vuodelta 1997. Niiden läpikäyminen tulee vaatimaan paljon hermoja, paljon viiniä ja myöskin mantran, että en enää ikinä ala hamstraamaan uudestaan.