Jos et kestä lukea valitusta itseaiheutetuista tilanteista, ei kannata lukea pidemmälle. Ja jos haluat kertoa kuinka olet tehnyt väitöskirjan samalla kun olet äitiyslomalla täysimettänyt kaksosia ja askarrellut uhmaikäisen kanssa, ei kannata kommentoida tänne. Mutta jos olet perheenlisäystä harkitseva fuksi, sitten suosittelen kuuntelemaan kun täti neuvoo. Nimittäin vaikka valtiovalta kannustaa, että tee lapset nuorina ja opiskeluaikana, niin hei, ei aina kannata kuunnella valtiovaltaa. Opiskelevana äitinä voi toki multitaskata ja kirjoittaa esseitä päiväuniaikaan, lapsen voi ottaa luennolle mukaan (mutta ota sille myös viihdykettä), ainakin yliopistossa opiskelevana äitinä arki voi olla aika joustavaa (mutta monessa ammattikorkeassa taas ei), mutta sitten on muutama pikkujuttu, jotka kannattaa muistaa jos haluaa yhtä aikaa tulla mutsiksi ja maisteriksi (sanoo nainen, joka valmistuu kandiksi hyvällä tuurilla kahdeksassa vuodessa).

Dementia. Oli se sitten imetys/raskaus/ruuhkavuosidementiaa, niin ne metatyöt kummittelevat alitajunnassa silloinkin kun pitäisi keskittyä tankkaamaan teorioita tai analysoimaan aineistoja. Olen unohtanut kauppareissulla koiran kaupan eteen ja kävellyt kilometrin kotiin, ennen kuin eteisessä aloin ihmetellä miksei karvainen kaveri ole vastassa – voitte vain kuvitella miten tehokasta aivotyöskentely on siinä pisteessä, kun ei edes perheenjäsenistä pysty pitämään lukua. Että onnea vaan siihen 600 sivun tenttikirjan sisäistämiseen!

Talous. Kyllä, tiedän että ilmainen korkeakoulu on ihan älyttömän upea juttu. Ja kyllä, tiedän, muualla maailmassa ei makseta siitä että opiskelet vaan opiskelija maksaa opiskelemisen ilosta. Meillä nyt kuitenkin on tällainen järjestelmä, ja sen verran haluan epäkohdista marista että jos opintotuella ei muutenkaan juuri juhlita (paitsi kyllä ne Metron tekstaripalstalla tietää, että opintoajat venyy koska laiskat opiskelijat ei muuta tee kuin heilu haalarit päällä umpitunnellissa Kaivarissa ympäri vuoden) niin erityisen tiukalle joutuu opiskelijaperheet, varsinkin jos molemmat vanhemmat istuvat vielä koulun penkillä. Yksi konkreettinen ongelma on mielestäni se, että elatusvelvollisilla on samat tulorajat opintotuessa kuin lapsettomilla – kun pian kaikki opiskelijat kuuluvat yleisen asumistuen piiriin, ei sitäkään voi enää laskea perheellisten opiskelijoiden eduksi. Mikäli nostaa opintotukea, on lapsilisä ainoa ekstratulo verrattuna villeihin ja vapaisiin opiskelijakavereihin.

Aika. Se ei jostain syystä yhtään lisääntynyt lasten myötä.

Ryhmätyöt. Tämä on ehkä se suurin syy siihen, miksi olisi kannattanut käydä koulut loppuun silloin kaksikymppisenä. Kun on ollut jo puolet elämästään työelämässä ja asiakaspalveluhommissa, on oppinut ”tulemaan toimeen erilaisten ihmisten kanssa” ja ”tekemään yhteistyötä kaikenlaisten persoonien kanssa”. Koulussa haluaisin vain hoitaa hommat omalla tehokkaalla tyylilläni, omien standardieni mukaan, en patistella parikymppisiä tuulihattuja tekemään osuuttaan. Teen mieluummin vaikka yksin neljän ihmisen työt kuin käyn loputtomia Whatsapp-keskusteluja jostain sanavalinnoista tai väännän tasa-arvoista työnjakoa puolet kurssista. Se holhoava äitirooli seuraa valitettavasti myös yliopistolle.

Väsymys. Okei, opiskeluaikana valvottaa sitsit, ekskut, kaikki akateemiset velvollisuudet ja joskus ihan oikea opiskelukin, mutta kun koulutöiden päälle tulee ne normaalit yövalvomiset ja ainakin itselläni opiskelurauha on vain iltaisin kello yhdeksän jälkeen niin hoh hoijaa. Viimeksi eilen heräsin bussissa siihen, kun tenttikirja putosi käsistä käytävälle siinä vaiheessa kun kuolasin päälleni ja uneksin jostain ihan muusta kuin beckiläisestä riskiyhteiskunnasta.

Priorisointi. Olen tänä vuonna kirjoittanut noin 250 sivua enemmän tai vähemmän akateemista tekstiä, jota luultavasti eivät ole edes opettajat lukeneet kokonaan. Vaikka kyse on oppimisprosessista, luulisi vähän vähemmänkin riittävän.

Pakko. Mulla on ollut ongelmia auktoriteettien kanssa tarhaikäisestä asti, ja aikuisena se ei valitettavasti ole yhtään helpottanut – varsinkin kun olen tottunut olemaan pomo kotona. Kuvittelin pakollisten ruotsinkurssien loppuvan lukioon mutta ehei, nyt valmistuminen riippuu siitä selviänkö virkamiesruotsista. Ja tilastomatikasta. Ymph. Tämä ongelma toki korjaantuisi ihan pienellä asennemuutoksella, mutta välillä iskee kriisi kun itseäni nuoremmat dosentit antavat tehtäviä, joille en vain keksi mitään loogista selitystä.

No niin, nyt olen keventänyt kolmekymppisen opiskelijan henkistä taakkaa hieman ja voin taas keskittyä kaikkeen kivaan, mikä kouluttautumiseen liittyy: Aivojumppaan, uusiin näkökulmiin, jonain päivänä toivottavasti myös tutkintoon, vaihteluun vaippakeskusteluihin ja ihan vaan siihen riemuun, että äitiys ei muuttanutkaan kaikkea harmaata aivomassaa limaiseksi mömmöksi vaan aina välillä voin vielä oppia jotain uutta!