Esikoinen täytti eilen kuusi vuotta. Se ei riitä hänelle. Hän haluaisi olla aikuinen. Aikuisena hän aikoo ostaa legoja 300 000 eurolla ja kutsua kaikki kaverit kahdeksi viikoksi yökylään kokoamaan niitä. Hän aikoo myös syödä joka päivä herkkuja eikä aio pitää kauluria tai kurahanskoja ikinä. Lapselle aikuisuus näyttäytyy enemmän vapauksien kuin velvollisuuksien täyttämänä täysivaltaisuutena, kun saa tehdä päätökset ruokakaupassa, valita omat vaatteensa ja valvoa niin myöhään kuin haluaa.

Annan lapsen pitää kiinni aikuisuuden illuusiosta. Muistan ihan hyvin itsekin lapsena odottaneeni malttamattomana sitä vaihetta, että kukaan ei pakota siivoamaan omaa huonetta ja saan lillua ammeessa monta tuntia, vaikka joka päivä. Nythän se vähän naurattaa, koska joudun siivoamaan ainakin kymmenkertaisesti nuoruusvuosiin verrattuna enkä voi käydä edes vessassa rauhassa, mistään vaahtokylvyistä puhumattakaan. Siinä vaiheessa kun Hevoshullu ja Villivarsa vaihtuivat SinäMinään ja Demiin aloin unelmoida jo omasta poikaystävästä, jonka kanssa voisin pussailla ja vähän jotain muutakin. Nyt olen naimisissa sen ensimmäisen poikaystävän kanssa ja pussailu ei kyllä ole ollut prioriteettilistalla kovin korkealla, vaikka varhaisteininä kuvittelin etten muuta aikuisena tekisikään.

Lakkasin odottamasta aikuisuutta suunnilleen siinä 16-vuotiaana, kun sain lainaan paria vuotta vanhemman kaverin passin ja tuntui, että nyt olen saavuttanut kaiken, pääsinhän baareihin ja pian muutin jo omaan kotiinkin. Kaksikymppisenä ylipäänsä kuvittelee olevansa maailman keskipiste ja elämänsä parhaassa iässä, ja kolmekymppiset tuntuvat olevan jo elonsa ehtoopuolella. Nyt tietysti on sen verran viisaampi, että tietää elämän jatkuvan keski-iässäkin ja ymmärtää senkin, ettei vanheneminen, kasvaminen ja aikuistuminen ole mitään synonyymeja toisilleen – tai ainakaan en vieläkään osaa ajatella itseäni aikuisena, kolmesta lapsesta ja kolmestakymmenestä elinvuodesta huolimatta.

Mutta rakas poikani, se on ansa. Se, että saa valvoa niin myöhään kuin haluaa ei ole hauskaa silloin kun ei saa nukkua niin paljon kuin tahtoisi. Tai se, että saa päättää mitä ruokaa syödään ei oikeastaan ole yhtään niin kivaa silloin, kun ei voi joka päivä syödä nakkeja tai kalapuikkoja ja pitäisi vuodessa kehittää noin 600 monipuolista ja terveellistä ateriaa. En sano, että tämä loppuelämä aikuisena olisi ihan kauheaa, kyllä tässä on toki puolensa, mutta kulta, yritä nauttia lapsen roolistasi vielä kun voit. Kuulostan ihan tosi tylsältä tädiltä kun sanon, että lapsuus on lyhyt ja sitä ei tosiaan saa takaisin, joten yritä nauttia jokaisesta päivästä jonka saat juosta huolettomana ja muiden määräiltävänä. Jollei oikein hyvä tuuri käy, niin aikuisena sen 300 000 euroa joutuu käyttämään johonkin paljon legoja järkevämpään, eikä aikuisena mitenkään voi kutsua kaikkia kavereita kahdeksi viikoksi yökylään, kun jo muutaman oluen mittainen tapaaminen tuntuu mahdottomalta mahduttaa kaikkien kalentereihin.

Kuudennen syntymäpäiväsi kunniaksi sinulta irtosi neljäs hammas – hyvä ajoitus, tosin sillä ahkeralla hampaan heiluttelulla oli ehkä vaikutusta asiaan. Onneksi eilinen oli niin täynnä jännitystä, odotusta ja intoa että unohdit koko hampaan, koska hammaskeiju meni ja hukkasi sen, eikä sillä olisi ollut käteistäkään tyynyn alle laitettavaksi. Juhlikaamme jokaista maitohammasta, koska sen jälkeen hampaiden irtoaminen muuttuu joko ikäväksi kirurgiseksi operaatioksi tai muuten vaan huolestuttavaksi ilmiöksi, ja sen sijaan että joku vaihtaisi vanhat hampaat rahaan joudut maksamaan itsesi kipeäksi uusista. Eläköön lapsuus, rakas 6-vuotiaani!