Pääsin henkisesti aika raskaan viikon jälkeen erittäin tervetulleelle minilomalle. Olimme suunnitelleet päiväretkeä Porvooseen jo varmaan vuoden ajan, yrittäen sovitella yhteen useamman samassa paikassa joskus työskennelleen ihmisen aikataulut ja yleensä silloin kun kalenterista sattui löytymään sopiva rako treffeille, sairastui joku lapsista, tai aikuisista. Mutta perjantaina olivat kaikki tähdet kohdallaan ja me itähelsinkiläiset hyppäsimme bussin kyytiin ja suuntasimme vieläkin idemmäksi – lapsillehan eksotiikkaa riitti pelkästään siinä, että bussissa oli vessa.

Perillä meitä odotti porvoolaistunut ystävä, joka oli perheineen muuttanut ydinkeskustan sykkeestä keskelle omakotitaloidylliä. Ja vaikka hän lopulta keskeytti maanisen kuvaussessioni todeten, että ”nämä eivät ole mitkään asuntomessut” niin huokaisen nyt vielä kerran: Miksi kaikki eivät asu Porvoossa? Okei, ystäväni oli ehtinyt ostaa luultavasti planeetan ihanimman puutalon pihasaunoineen, kasvitarhoineen, leikkimökkeineen ja tietenkin kodinhoitohuoneineen, mutta en silti ymmärrä mikseivät ihmiset tee kansanvaellusta Porvooseen. Siellä on suklaatehdas, kaunis vanha kaupunki, Helsinkiin tulee bussilla tunnissa ja halvemmat tontit! Ja okei, tiedän, monet viihtyvät kerrostalossa, etenkin tällaiset uusavuttomat ja mukavuudenhaluiset lähiömutsit, mutta Porvoo tuntuu silti varsin aliarvostetulta.

Okei, olen täysin remontointitaidoton ja meidän perheen vahinkoalttiudella tuollainen upea, vanha puutalo palaisi varmaan viikossa maan tasalle, mutta saahan sitä aina unelmoida. Lottovoitosta ja omakotitalosta Porvoossa! En ole myöskään mikään suuri sisustusintoilija, jonka kaikki meillä kyläilleet ovat varmasti huomanneet, mutta tämä majapaikka oli yhtä aikaa tyylikäs mutta kodikas, persoonallinen ja toimiva. Hullut olivat vielä tilanneet ssustussuunnittelijan, vaikka mun mielestä talo oli jo nyt täydellinen! Ystävät varmaan epäilivät hieman mun mielenterveyttä kun kuljin ympäriinsä kamera räpsien ja hihkuin kun löysin jonkun hienon tapetin, kätevän kuivaustelineen tai löysin pienen puuliiterin. Hullu mikä hullu, nyt on ainakin talokuume kasvoi vaarallisiin mittasuhteisiin!

Mahtavan miljöön lisäksi päivä oli muutenkin kuin lifestyle-bloggaajan märästä unesta. Emäntä korkkasi kuohuvat heti kun oltiin asetuttu aurinkoterassille nauttimaan toukokuun kuumuudesta, seura oli yhtä iloisen kuplivaa kuin juomakin. Urbaanit citylapset eivät olisi koskaan halunneet lähteä kesäparatiisista ja leikit uusien, entuudestaan tuntemattomien pienten kaverien kanssa sujui saumattomasti niin, että aikuiset saivat keskittyä grillaamaan ja nauramaan. Emäntä oli valmistanut sellaisen aterian että kuolaan vieläkin päälleni sitä ajatellessa, ja yksinkertaisesti päivä oli ihana. Hauska, rentouttava, täydellinen vastaisku vaikealle viikolle. Syötyämme jääkaapin tyhjäksi, levitettyämme lelut pitkin pihamaata ja käkätettyämme huonoja juttuja niin kovalla äänellä että naapurit paheksuivat pakkasimme lapset ja lähdimme takaisin kohti kaupunkia, joka oli päiväretken aikana menettänyt hiukan hohtoaan. Sovimme, että tästä tehdään perinne ja aionkin heti ensi viikolla mennä kuokkimaan tuohon kotiin, joka on yhtä upea kuin asukkaansa!