PORVOO, PARATIISI IDÄSSÄ

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

P5130470.jpg

P5130512.jpg

Pääsin henkisesti aika raskaan viikon jälkeen erittäin tervetulleelle minilomalle. Olimme suunnitelleet päiväretkeä Porvooseen jo varmaan vuoden ajan, yrittäen sovitella yhteen useamman samassa paikassa joskus työskennelleen ihmisen aikataulut ja yleensä silloin kun kalenterista sattui löytymään sopiva rako treffeille, sairastui joku lapsista, tai aikuisista. Mutta perjantaina olivat kaikki tähdet kohdallaan ja me itähelsinkiläiset hyppäsimme bussin kyytiin ja suuntasimme vieläkin idemmäksi – lapsillehan eksotiikkaa riitti pelkästään siinä, että bussissa oli vessa.

Perillä meitä odotti porvoolaistunut ystävä, joka oli perheineen muuttanut ydinkeskustan sykkeestä keskelle omakotitaloidylliä. Ja vaikka hän lopulta keskeytti maanisen kuvaussessioni todeten, että ”nämä eivät ole mitkään asuntomessut” niin huokaisen nyt vielä kerran: Miksi kaikki eivät asu Porvoossa? Okei, ystäväni oli ehtinyt ostaa luultavasti planeetan ihanimman puutalon pihasaunoineen, kasvitarhoineen, leikkimökkeineen ja tietenkin kodinhoitohuoneineen, mutta en silti ymmärrä mikseivät ihmiset tee kansanvaellusta Porvooseen. Siellä on suklaatehdas, kaunis vanha kaupunki, Helsinkiin tulee bussilla tunnissa ja halvemmat tontit! Ja okei, tiedän, monet viihtyvät kerrostalossa, etenkin tällaiset uusavuttomat ja mukavuudenhaluiset lähiömutsit, mutta Porvoo tuntuu silti varsin aliarvostetulta.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

P5130561.jpg

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Okei, olen täysin remontointitaidoton ja meidän perheen vahinkoalttiudella tuollainen upea, vanha puutalo palaisi varmaan viikossa maan tasalle, mutta saahan sitä aina unelmoida. Lottovoitosta ja omakotitalosta Porvoossa! En ole myöskään mikään suuri sisustusintoilija, jonka kaikki meillä kyläilleet ovat varmasti huomanneet, mutta tämä majapaikka oli yhtä aikaa tyylikäs mutta kodikas, persoonallinen ja toimiva. Hullut olivat vielä tilanneet ssustussuunnittelijan, vaikka mun mielestä talo oli jo nyt täydellinen! Ystävät varmaan epäilivät hieman mun mielenterveyttä kun kuljin ympäriinsä kamera räpsien ja hihkuin kun löysin jonkun hienon tapetin, kätevän kuivaustelineen tai löysin pienen puuliiterin. Hullu mikä hullu, nyt on ainakin talokuume kasvoi vaarallisiin mittasuhteisiin!

Mahtavan miljöön lisäksi päivä oli muutenkin kuin lifestyle-bloggaajan märästä unesta. Emäntä korkkasi kuohuvat heti kun oltiin asetuttu aurinkoterassille nauttimaan toukokuun kuumuudesta, seura oli yhtä iloisen kuplivaa kuin juomakin. Urbaanit citylapset eivät olisi koskaan halunneet lähteä kesäparatiisista ja leikit uusien, entuudestaan tuntemattomien pienten kaverien kanssa sujui saumattomasti niin, että aikuiset saivat keskittyä grillaamaan ja nauramaan. Emäntä oli valmistanut sellaisen aterian että kuolaan vieläkin päälleni sitä ajatellessa, ja yksinkertaisesti päivä oli ihana. Hauska, rentouttava, täydellinen vastaisku vaikealle viikolle. Syötyämme jääkaapin tyhjäksi, levitettyämme lelut pitkin pihamaata ja käkätettyämme huonoja juttuja niin kovalla äänellä että naapurit paheksuivat pakkasimme lapset ja lähdimme takaisin kohti kaupunkia, joka oli päiväretken aikana menettänyt hiukan hohtoaan. Sovimme, että tästä tehdään perinne ja aionkin heti ensi viikolla mennä kuokkimaan tuohon kotiin, joka on yhtä upea kuin asukkaansa!

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

7 kommenttia artikkeliin ”PORVOO, PARATIISI IDÄSSÄ

  1. Reetuska

    Kiitos jälleen viihdyttävästä tekstistä. Enpä ehkä olekaan aiemmin kommentoinut, mutta nyt tuli pakko eteen: Mistä tuo sinun kesäpaita/tunika/ihana raitavaate on?? Etsin kuumeisesti jotain samantyylisiä lämpimiin päiviin, mutta en vaan ole löytänyt mieluisaa 😄

    Tykkää

    1. Kiitos kommentista! 🙂
      Toi tunika on supervanha Gina Tricotin tunika, jonka olen ostanut joskus 2011 odotusvaatteeksi, hylännyt sitten äitini vaatekaappiin ja nyt ottanut uudestaan käyttöön – vaikka siis mitään raskautta ei ole, kunhan on mukavan väljä. Ginasta sitä siis tuskin löytyy MUTTA bongasin juuri KappAhlista varsin samanlaisen ja samanmallisen yksilön, siniraitaisena.

      Tykkää

  2. nunju

    Kyllä, Porvoo on ihana.
    Me käytiin usein päiväretkellä, kun vielä asuttiin Helsingissä..
    Enpä ole vuosiin siis enää käynyt, mutta mun muistikuvista Porvoossa paistaa aina aurinko! Ihan todella!

    Tykkää

  3. Päivitysilmoitus: EI MUISTELLA PAHALLA – Periaatteen Nainen

  4. Päivitysilmoitus: IHANA EX TEMPORE-ELÄMÄ – Periaatteen Nainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s