MITÄS LÄSKIT

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Eilen vietettiin Älä laihduta!-päivää. Päivän ideahan on periaatteessa mitä mahtavin – kyseenalaistaa ulkonäköihanteita, painostandardeja ja ikuisen laihduttamisen paradigmaa. Ja saada ihmiset hyväksymään itsensä ja toisensa sellaisina kuin ovat, oikeastaan rakastamaan itseään ja omaa kehoaan. No, minä laihdutin eilen. Tai no en laihduttanut vaan söin aamupalaksi teehen kastettuja Bastogne-keksejä kuten joka aamu, kokkasin vieraille ja söin kuormasta ja illalla kodin hiljennyttyä join siideriä ja söin karkkia. Mutta en kyllä ollut tyytyväinen omaan painooni, enkä ollut siis ainakaan kovin hyvä anti-laihduttaja.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Olen tällä hetkellä lievästi ylipainoinen, jos bmi:tä on uskominen. Ja vaikken uskoisi painoindeksiä, uskon kyllä vaakaa. Ja valokuvia. Ja kaikkia niitä housuja, jotka eivät mahdu jalkaani. Pituudessa on se etu, että kun on muutenkin melkoinen amatsooni niin ne liikakilot saa piilotettua aika hyvin, mutta kyse on muustakin kuin muhkuroista ja grammoista. Maaliskuussa painoin 14 kiloa enemmän kuin viime heinäkuussa, ja nyt olen saanut kolme kiloa kiristettyä pois. En kuitenkaan vieläkään jaksa juosta yhtä pitkiä lenkkejä kuin ennen, en nostaa yhtä paljon painoja kuin viime kesänä enkä taivu vanhoihin tuttuihin asanoihin – kyse ei ole edes kiloista vaan ennen kaikkea kunnosta.

P5057960.jpg

Äitinä mulla olisi kai universaali velvollisuus julistaa itsensä hyväksymisen sanomaa, mutta en pysty. En tietenkään päivittele turpeaa olemustani lapsille, joiden mielestä pieni pehmeys on vain plussaa, mutta en voi vakavissani väittää olevani täysin tyytyväinen tilanteeseen. Olen jojolaihduttajien kruunaamaton kuningatar, laihduttanut elämässäni oman elopainoni (sen isoimman lukeman) verran painoa useammassa erässä, ja aika usein kerännyt sen jossain vaiheessa takaisin. Raskauksien aikaisia massakausia en edes laske, koska imetys on toiminut sellaisena rasvaimuna että paino on palannut lähtölukemiin parissa kuukaudessa. Mutta nyt kävi klassisesti: Viime kesänä olin elämäni tikissä, juoksin ja pyöräilin kesän aikana yli tuhat kilometriä, hikoilin ja hyrräsin endorfiinihöyryissä, ja sitten lähti mies, lopetin imetyksen, oli hiton rankka syksy ja kaiken kruunasi kolme kuukautta oliviiöljyyn dipattua patonkia, viiniä, porkkanakakkua ja lohtusuklaata.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Minä rakastan yhä vartaloani. Se on hoitanut raskausajat, synnytykset ja yli kolme vuotta imetystä kuin unelma. Se jaksaa vaikka on univajetta, alhainen hemoglobiini ja jatkuva kiire. Ja jos nyt kävisi niin, että tämä elintaso näkyisi jatkossakin vyötäröllä, so be it. Mutta olisi kiva mahtua niihin vanhoihin farkkuihin, koska uusia en aio enää ostaa – ainakaan isommassa koossa kuin ne kaapissa odottavat. Ja olisi kiva jaksaa juosta ilman että polvet paukkuvat. Puolimaraton olisi ensi kuussa, mutta koska lenkkeily on jäänyt viime aikoina ihan vain ajatuksen asteelle, voi olla että olen vain kannustusjoukoissa. En tavoittele mitään epärealistista fitnesspimukroppaa, mutta sitä, mitä olin viime kesänä. Voimakas, funktionaalinen ja omaan silmään oikein miellyttävä.

P5057936.jpg

En aio enää paastota, koska tulin vain kiukkuiseksi ahmatiksi. Enkä lakkoilla, koska en jaksa ajatella elämää sortumisen ja suorittamisen kautta. Keväällä ruokavalio on luonnostaan ollut terveellinen, kun aamiaiskeksejä lukuunottamatta olen syönyt lähinnä parsaa. Tämä on kuitenkin oma versioni Älä laihduta-päivästä. Haluan taas tykätä täysillä omasta vartalostani, ja aion tehdä sen eteen jotain. Ja jumankekka lupaan, etten kesällä syö koti-ikävissäni kahta uunituoretta patonkia yhdeltä istumalta, oliviiöljyssä ja merisuolassa uitettuna. Mutta ehkä puolikkaan kuitenkin.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA

Advertisements

8 kommenttia artikkeliin ”MITÄS LÄSKIT

  1. Ei olisi osuvanpaan saumaan tullut tämä kirjoituksesi. Tässä on kaikenlaiset kissanristiäiset, vaput ja muut vieneet ihan mierontielle, kun oikeasti pitäisi treenata ja päästä eroon ylimääräisestä lastista kesäkuun puolikkaalle. Onneksi tänä aamuna oli viikon pitkis sovittu kaverin kanssa, josta ei kehtaa neuvotella itseään ulos, joten ei muuta kuin lenkkarit alle tuonne upeaan ilmaan. Samalla suunnitelma ”Niskasta kiinni”- ihan vaan siksi, että tässä ei olo ole hyvä, eikä juoksu kulje. Onneksi aina on uusi päivä ja uusi mahdollisuus vaihtaa suuntaa!

    Tykkää

    1. Mä oon kyllä vähän pulassa tämän juoksuni kanssa. Keuhkot ovat olleet pääsiäisestä asti (!!!) tukossa ja se kyllä vaikuttaa kulkuun kovasti. Oliko sulla se sama puolikas suunnitelmissa? Jos sidon itseni suhun kiinni, vedät tällaisen, öhm, useamman kilon riipan mukana? Tsemppiä kissanristiäisten jälkeiseen treeniputkeen!

      Tykkää

  2. Kaikkea sitä , kiloja ja grammoja, painoindeksejä sun muita tärkeämpää on just se oma tunne,mikä siinä omassa kropassaan on. Viihtyykö vai eikö viihdy?

    Jos ei, niin kai se on vaan jotain tehtävä. Kulkeehan kropan ja mielen hyvinvointi aika käsi kädessä. Niin ikävältä kuin se vain puolikas patonki kuulostaakin, niin uskon,että kohtuus on just se juttu. Se,joka kantaa painonhallinnassa pisimmälle. Täyskieltäytymiset ja näännytykset tai rääkit kun voi tuottaa hetkeksi tuloksia. Mutta ei paljoa lohduta, jos röllykkä palaa tuplasti suurempana sen jälkeen,kun näännytyksen jälkeen vetää kaloreita kaksin käsin.

    Vaikka mun bikinikunnon ylläpitäjä ikiliikkuja-taapero muutti jo reilu viikko sitten uuteen kotiin, niin jostain syystä (bachelorin ja tis.n aikaan nautitut herkkukaapin sisältöjämät ovat armahtaneet mua) kroppa on vielä napapaita-kunnossa. Niinpä vedin tänään ysärifarkkushortsit jalkaan, napapaidan päälle ja neonkeltaiset urheilusukat tennareihin ja olin ihan, että swägä.

    Tykkää

    1. Hetkonen, miksei mun taapero pidä mua bikinikunnossa?? Olen kyllä harmitellut ettei enää imettäjille ole tarvetta, melkoista kermaa tämä oma tuotanto ja sen ansiosta pystyi itse syömään jotain 4000 kaloria päivässä ja silti laihtui :D. Kohtuutta harjotellessa.
      Mutta sä oot swägä! Oon stalkannut facessa ja oot kyllä sellainen effortlessly chic-menon suurvisiiri.

      Tykkää

  3. Elina

    Niinpä niin.
    Tämän piti olla taas se kevät, kun jumppaan itseni kuntoon, jossa tunnen oloni kotoisaksi mekoissa. Tulikin sitten massakausikevät (no, ei sekään tavallaan oo mekkorintamalla huono, kun voi käyttää trikoomekkoja nyt kun on aika selvästi raskaana eikä vain raskaan sarjan edustaja), ja ruokarytmi, joka vielä etsii fiksuja linjoja. Neuvolassa tosin kommentoitiin, että painoa on kertynyt maltillisesti, jota edelleen jaksan ihmetellä. Positiivisessa mielessä.

    Mut eiköhän sitä. Mulla ainakin aurinko saa tarttumaan salaattiin ja mansikkaan sipsien sijaan, ja kannustaa myös iltalenkille. Jonakin päivänä taas elämäni kunnossa. Niin sinäkin.

    Tykkää

    1. 😀 Joo, ja oikeasti olen elämäni kunnossa niin kauan kuin kykenen tekemään ja liikkumaan miten haluan (olkoot, etteivät suoritukset ihan yllä omalle tasolle) ja ylipäänsä sydän lyö.
      Sulla on maailman paras syy massakaudelle, ja luulen että pian olet taas niin kiireinen että kaikki ylimääräinen lähtee itsestään.
      Nähdään varmaan lauantaina!

      Tykkää

  4. Päivitysilmoitus: BIKINIKUNNOSSA, ESPANJALAISITTAIN – Periaatteen Nainen

  5. Päivitysilmoitus: HERKUTTELUPÄIVÄ FOREVER – Periaatteen Nainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s