SOSIAALINEN INTROVERTTI – ITSENSÄ ANALYSOINTIA

Suhtaudun aina vähän varauksella siihen, että ihminen luokitellaan narsistiksi, introvertiksi, kiinalaiseksi tai vaikka epäsopivaksi äidiksi jonkun netissä kiertävän kymmenen kysymyksen testin perusteella, tai sitten näitä diagnooseja annetaan jonkun BuzzFeedin ”12 merkkiä mistä tiedät olevasi kuolemansairas”-tyyppisten artikkelien perusteella. Olen kuitenkin sortunut siihen itsekin, ollessani todella iloinen löytäessäni esim. tämän ja tämän täysin epätieteellisen jutun, jonka avulla pystyin antamaan nimen vaihtelevalle sosiaaliselle staminalleni.

Viime viikonloppuna ylitin itseni, siis myös omat voimavarani, olemalla tosi sosiaalinen. Se tarkoitti yksiä lastenvaatekutsuja (jotka olivat kyllä hauskat ja kävivät  kauhean kalliiksi, kiitos emännälle!), yksiä lasten synttäreitä, yksiä tupareita ja leikkitreffejä. Kaikki tapahtumat olivat täynnä mahtavia ihmisiä ja edustivat juuri sellaisia juhlia, joissa haluaisin käydä paljon enemmän. Noin ajatuksen tasolla. Viikonlopun kohokohta taisi kuitenkin olla se, että sain istua hiljaa sohvan nurkassa sunnuntai-iltana ja katsoa American Idolia ja juoda lasin skumppaa. Vieläkin täydellisempää se olisi ollut, jos olisin saanut olla ylhäisessä yksinäisyydessäni ilman yhtään ihmisolentoa sadan metrin säteellä, mutta onneksi läsnä oli vain perhettä, joiden seuraa jaksan parhaiten. Nyt kuitenkin väsyttää, eikä vain siksi että valvoin lauantaina puolille öin eli reippaasti ohi normaalin nukkumaanmenoaikani.

Ihmiset väsyttävät minua. Tästä seuraa suuri sisäinen ristiriita: Kaipaan seuraa, ikävöin ystäviäni, haluaisin olla aktiivisesti mukana kaikessa mitä kaveripiirissäni tapahtuu. Mutta jos sitten saankin yhtäkkiä vapaaillan ja mahdollisuuden tehdä mitä haluan, päädyn yleensä käymään joogassa,  hakemaan irtokarkkeja ja mököttämään tietokoneella tai katsomaan koko kauden House of Cardsia putkeen. Vaikka kolme lasta pitävät huolen siitä, etten oikeasti ole juuri ikinä yksin eikä vessassakaan saa käydä rauhassa, ovat lapset myös siitä käteviä että syyskuusta vappuun melkein koko ajan joku on kipeänä ja voin toteuttaa itseäni nyhjäämällä kotona ilman ihmiskontakteja. Tämä eristäytyneisyyteni ei ollenkaan korreloi sen kanssa, kuinka paljon rakastan ja arvostan ystäviäni ja sukulaisiani: Pidän itseäni poikkeuksellisen onnekkaana, kun ympärilläni on niin monta upeaa ihmistä.

Olen jossain määrin kärsinyt tästä omasta erakkoluonteestani. Etenkin kun sen vanhimman viiteryhmän ystävät ovat kaikki todella seurallista ja eläväistä sorttia, jotka menevät, tekevät ja näkevät yhdessä paljon, tunnen itseni vanhainkotiin unohdetuksi kiukkuiseksi mummiksi. Lauantaina juhlissa tapasin monta uutta ihmistä, jotka kaikki olivat kiinnostavia ja sen oloisia, joiden kanssa haluaisin olla ainakin Facebook-kaveri, mutta tutustumisprosessi tuntui niin, hmph, monimutkaiselta, että päädyin kiirehtimään illan viimeiseen metroon ennen kuin se muuttuisi kurpitsaksi. Tunnen itseni vähän hölmöksi vältellessäni sosiaalisia tilanteita, kun muistelen miten yksinäinen olin pari kuukautta sitten. En tiedä palautuuko seurallisuuteni sitten, kun saan nukkua yli viiden tunnin yöunia ja vietettyä laatuaikaa ihan yksin itseni kanssa, koska tämä sosiaalinen syrjäytyminen alkoi jo ennen virallisia ruuhkavuosia. Jo koirat ja kolmivuorotyö riittivät selitykseksi vältellä baareja ja bileitä, ja nyt tietty tekosyitä on vielä enemmän.

Saara, jonka luona illallistimme taannoin, on kirjoittanut samasta aiheesta. Earth Hour-ateriamme olikin siitä mukava, että pöydän äärellä oli useampi introvertti, ja valikoiva sosisaalisuus sekä tarve olla yksin saivat ymmärrystä. Illallinen oli muutenkin menestys, sillä tällä kertaa lähdin kotiin akut latautuneena, ei takki tyhjänä niin kuin yleensä useamman tunnin intensiivisen keskustelun jälkeen. Jos voisin, tapailisin tuttuja aina vain alle kymmenen hengen kokoonpanolla, rauhallisessa ympäristössä herkullisen ruoan ja säkenöivien dialogien parissa. Ja tietysti viinin, ei unohdeta viiniä. Tähän voisi vitsailla siitä, kuinka hyvää parisuhteelle tekee kun kaksi introverttia voivat elää 4000 kilometrin etäisyydellä toisistaan, mutta olen valinnut puolisokseni aikoinaan toisen erakkoravun, miehen, joka haluaisi alkaa majakanvartijaksi. Joten kymmenen vuoden päästä alan joko elää uutta nuoruuttani ja otan takaisin kaikki ne väliin jääneet legendaariset jatkot, tai sitten olemme Käytännön Miehen kanssa ryhtyneet kasvattamaan mäyräkoiria Huippuvuorilla.

15 kommenttia artikkeliin ”SOSIAALINEN INTROVERTTI – ITSENSÄ ANALYSOINTIA

    1. Mun täytyy kyllä sanoa, että pari kysymystä jäi illallisella vaivaamaan…
      – Kuka tekisi mulle laskelman siitä, että onko nyt varmasti niin että kymmenen savimajaan syntyvää lasta on pahempi skenaario kuin kolme keskiluokkaistunutta kiinalaislasta…
      – Ja kun puhe oli lihantuotannosta ja siitä, että lehmien olot eivät varsinaisesti vaikuta metaanipäästöihin (kun pohdin onko Espanjassa ulkona laiduntavien lehmien liha ekologisempaa tai eettisempää) niin tuli mieleen, että kyllähän ne pihalehmät syö kai vähemmän soijaa/rehua/whateva?
      Ja siis näitä mä nyt oon miettinyt! 😀 Kiitos ajatuksia herättäneestä illallisesta!

      Tykkää

  1. Kommentoin samaa kuin Saarallekin, eli meidän perheessä tuo kulki nimellä sosiaalierakko, jollaiseksi myös tunnustaudun! Mä olen kyllä tasolla jossa viihteellä on ihan että more the merrier, mutta jos saan vapaaillan ilman perhettä niin todellakin hautaudun kotiin katsomaan youtubesta kissavideoita siideri kädessä. Rakastan ihmisiä kavereita ja menoa mutta vain sillon kun erakkokuppi on riittävän täynnä.

    Tykkää

    1. Vapaailta ilman perhettä kuulostaa jo liian eksoottiselta – oikeastaan en muista, koska olisin saanut olla aivan_yksin_kotona viimeksi, nyt puhutaan ehkä vuodesta 2014…. Joten joo, tässä menee hetki ennen kuin erakkokuppi on riittävän täynnä! 🙂

      Tykkää

  2. Sosiaalinen erakko täälläkin! Noin teorian tasolla haluaisin hirveästi nähdä ystäviä, mutta käytännön tasolla en jaksa. Työpäivien jälkeen, kun on pyykännyt, kokannut ja höösännyt (ja kello alkaa olla 19), EI tosiaan edes jaksa ajatella mitään muuta kuin hetken hengähdystä… Ja vaikka olisi aikaakin enemmän, niin näin ’vanhemmiten’ arvostan eniten yksin oloa ja hiljaisuutta. Ehkä kesällä voisi yrittää ryhdistäytyä ja olla vähän sosiaalisempi 🙂

    Tykkää

    1. Mä sairastan sitä perinteistä suomalaista kansantautia, että kun on kaunis ilma on PAKKO olla pihalla, joten kesällä en yleensä voi mököttää kotona potematta siitä kauheita tunnontuskia 😀 . Ja siis mulla tosiaan on se pari tuntia omaa aikaa klo 20 eteenpäin kun lapset on tainnutettu, aika usein se menee siihen että koomaan sohvalla kännykkä kädessä, vaikka varmaan sosiaalisen erakon kannattaisi joskus sulkea se somekin… Tosin se on niin kätevä: Voi olla sosiaalinen tapaamatta yhtään ihmistä!

      Tykkää

  3. Anita

    En määrittelisi itseäni introvertiksi, mutta tunnistan tuon tarpeen olla yksin ja rauhassa vaikka karkkipussin ja hömpän parissa. Mulla tämä liittyy vahvasti siihen, että valtaosan päivistäni joku vaatii multa jotain niin tilaisuudet olla ihan itseni kanssa ja ajatella mitä huvittaa – tai olla vain. Nyt kun elämässä yhtäkkiä onkin paljon aikaa tällaiselle itsekseni ololle, huomaan jaksavani ja nauttivani sosiaalisista tilanteistakin enemmän.

    Tykkää

    1. No se on kyllä totta, noi muiden ihmisten (lasten lähinnä, joskus omatkin) vaatimukset kyllä kuluttavat ja tulee suoranainen tarve itsekkyydelle, eli sille ettei ole kenenkään käytettävissä. Mäkin odotan aikoja, että olen itse taas se pääsääntöinen vaatija, vaikka ihan heti ei taida olla tulossa :D.

      Tykkää

  4. Se on varmaan tämä elämänvaihe. Nuorempana ja lapsettomana sitä vaan halusi koko ajan nuohota toisten ihmisten kanssa. Nyt haaveilen matkasta, jolle lähtisin aivan yksin. Viime aikoina olen kunnostautunut lyhyissä kaupunkipyrähdyksissä Euroopan sisällä, mutta nekin on olleet sosiaalisia reissuja, perillä on viettänyt tiiviisti aikaa kaivatun ystävän seurassa ja salaa haikaillut hetkiä yksin. En jaksa tuntea syyllisyyttä vähäisestä yhteydenpidosta tärkeisiin ihmisiin. Monella heistäkin on sama tilanne ja sama puhe: sori kun en ole soittanut/kirjoittanut, ajattelen kyllä sinua usein. Ymmärrän täysin. Joskus sitten taas koittaa aika, kun jaksamme olla tiiviimmin tekemisissä.

    Hei muuten, blogissani on sinulle haaste 🙂 https://puolivalissa.wordpress.com/2016/04/14/onnea-on/

    Tykkää

    1. Kiitos, minä tartun tähän!

      Mietin kommenttien jälkeen että onko kyse enemmän elämäntilanteeseen liittyvästä uupumisesta (joka siis on ihan hyvä, että tunnistaa sen oman seurallisuutensa rajat) vai olenko, kuten itseni miellän, enemmän ihan silleen synnynnäinen introvertti. Aloitin tämän ”ah, ihanaa olen flunssassa ja voin perua suunnitelmani”- elämäntyylin jo ennen lapsia, mutta siihenkin saattoi liittyä tuore parisuhde ja 60 tuntiset työviikot… Hmm, voi olla että totuus mun luonteestani selviää vasta eläkeiässä! 😀

      Tykkää

  5. Ah miten tuttua. Haluaisin olla menossa ja mukana vaikka missä, mutta jo pelkkä loppuun ajateltu skenaario tästä saa mut väsyneeksi.

    (Täällä edelleen lueskelen välillä ja voisin kommentoida enemmänkin, mutta muu elämä haittaa tätä pahasti. Kirjotat niin kutkuttavan hyvin, että pitäähän välillä käydä kurkkaamassa vaikken muuta ehdi! Haluisin ehtiä, ehkä viel joskus.)

    Tykkää

  6. Päivitysilmoitus: MERKKIEN MUKAAN OLEN YKSINÄINEN – Periaatteen Nainen

  7. Päivitysilmoitus: KAAOKSESSA – Periaatteen Nainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s