Motkotan aika paljon lapsille. Haluaisin kutsua sitä kasvattamiseksi, mutta usein se menee nalkuttamisen puolelle. Tällä viikolla käytiin ostamassa Ompulle uudet uimalasit – esikoisella alkoi taas uimakoulu, ja edelliset lasit, ja sitä edelliset, olivat menneet rikki jossain leikissä, jossa ne olivat päätyneet ritsan rooliin. Nämä olivat ehkä viidennet uimalasit, joten uimalasien häviämis- ja hajoamisprosentti on ollut aika korkea, ja nyt sitten pidin sen perinteisen luennon ennen kuin luovutin uudet lasit pikku-uimarille. ”Näistä pitää nyt sitten oikeasti pitää tosi hyvää huolta”, muistutin. ”Koska nää oli sitten ihan tosi kalliit”.

Tämän sanottuani tajusin, että opetan lapselle ehkä vähän vääristynyttä käsitystä tavaran arvosta: Vain arvokkaista asioista täytyy huolehtia. Että jos uimalasit olisivat maksaneet vaikka vitosen, ei haittaisi että ne katoavat ekalla uimareissulla, koska aina voi ostaa uudet. Yritin korjata itseäni, että oikeastaan kaikista omista asioista, olivat ne minkä hintaiset tahansa, pitää huolehtia, mutta tässä vaiheessa lapsi viritteli Speedoja päähänsä kieli poskella eikä enää kuullut äitinsä filosofointia esineiden arvosta.

Yritän kasvattaa lapsista parempia kuluttajia kuin itse olen. Kun espanjassa jouduin olemaan ostolakossa – mikä länsimaisen ihmisen kärsimysnäytelmä, kun ei tiukan rahatilanteen ja nettikauppojen kuljetusongelmien takia voi toteuttaa itseään shoppailemalla kahteen kuukauteen! – kävin välillä ostamassa jotain halpaa (joka yllättäen ei sopinut päälle tai kestänyt kahta pesua kauempaa) ihan vain ostamisen ilosta. Paitsi pian se ilo muuttui ahdistukseksi, kun käsissä oli taas halvalla tuotettu ja halvalla ostettu rätti, joka pitäisi myydä eteenpäin, kierrättää tai jotenkin muuten eettisesti kadottaa maapallolta. En voi syyttää ketään muuta kuin itseäni surkeasta kulutuskäyttäytymisestä, mutta jotain on noin yleisesti pielessä kun t-paita maksaa vähemmän kuin esimerkiksi rasia kotimaisia vadelmia.

Niin kuin aiemmin kerroin, yritän hitaasti muuttaa omaa suhtautumistani shoppailuun. Olen huomannut, että laadukkaat vaatteet tuottavat enemmän ja ennen kaikkea pidempään iloa kuin ne vitosen trikoorytkyt, jotka reikiintyvät ekassa pesussa. Kun paasaan lapsille siitä, miten omista tavaroistaan tulee huolehtia, voisin olla parempi esimerkki. Olen nimittäin huomannut, että omiin lapsiin on alkanut tarttua turhankin huoleton suhtautuminen ostamiseen, sillä olen ollut aika lepsu, ostanut kauppareissulla usein pienen lelun ihan vain lapsen ilahduttamisen ilosta. Ja niin kuin halpojen heräteostostenkin kanssa, usein se ilo muuttuu äkkiä kiukuksi kun astun niiden unohdettujen sormiskeittien ja actionukkojen päälle pimeässä lastenhuoneessa. Less is more, leluissakin kai.