TYHMYYDEN TUULIMYLLYT

Olen tosi, tosi väsynyt tähän keskusteluun.

1-, 4- ja 5-vuotiaiden lasten äitinä olen kyllä tottunut toistamaan kaiken, monta kertaa. Jankuttamaan ja muistuttamaan, hokemaan sitä samaa ”älä lyö veljees”-mantraa. Olen tottunut valikoivaan kuuloon ja siihen, että lapset kantelevat toisistaan. Sanon EI! varmaan tuhat kertaa päivässä. Se on ihan okei. Lasten kanssa nimittäin tuntuu, että ne oppivat. Että päivä, tappelu ja anteeksipyyntö kerrallaan ne kasvavat yhä enemmän ihmisiksi, ja mun tarvitsee yhä vähemmän selittää niille itsestäänselvyyksiä.

Sitten ovat ne aikuiset, jotka puhuvat kuin rasistit, käyttäytyvät kuin rasistit ja ajattelevat kuin rasistit, mutta loukkaantuvat siitä, että heitä kutsuu rasisteiksi. Koska hehän ovat vain realisteja, vaikka eivät tunne tilastoja, lakia tai tosiasioita eivätkä usko niitä, vaikka kuinka vääntäisit rautalangasta, linkittäisit lähteitä (ihan oikeita sellaisia, mutta he ovat valinneet uskoa vain MV-tason tiedotusta) ja yrittäisit selittää maailmanpoliittisia ilmiöitä. Nämä ihmiset kutsuvat toisia ihmisiä suvakeiksi, matuiksi tai aika monella rumemmallakin sanalla – ihan aikuiset ihmiset, jopa omilla nimillään ja kasvoillaan netissä. Monet ymmärtävät kai sen verran hävetä omaa ilmaisuaan, että piilottavat henkilöllisyytensä ja uhkailevat, herjaavat ja keksivät tarinoita pelottavista turvapaikanhakijoista anonymiteetin suojissa.

Se, millainen normi vihapuheesta on yhtäkkiä tullut, on äärimmäisen masentavaa. Onneksi meidän lapset eivät vielä osaa lukea tai kirjoittaa eivätkä käytä nettiä, koska olisi todella vaikeaa yrittää kasvattaa heistä toisia ihmisiä kunnioittavia, hyvin käyttäytyviä kansalaisia kun tuhannet suomalaiset näyttävät netissä päinvastaista esimerkkiä. Valitettavasti olen vuoden aikana joutunut selittämään aikuisten käytöstä lapsille myös ihan arkielämässä. Pojat tietävät jo, että punaisia päin kävelevät ja tupakkaa polttavat ihmiset ovat vähän hölmöjä, mutta keskustelumme ovat nousseet aivan uudelle tasolle sen jälkeen kun kiukkuinen kantasuomalainen raivosi tummaihoiselle naiselle ja tämän pienelle lapselle S-Marketin kassalla kuvitellusta muovipussin varastamisesta. Näitä tilanteita on ollut useampi: Jo eläkeikäinen naisihminen alkaa avoimesti paheksua kassalla samassa jonossa olevia tummaihoisia suomalaisia. Olen mennyt aina väliin, koska mun on helppo. Olen niin valkoinen että olen melkein läpinäkyvä, mulla on lapsia mukana (vaikka se ei ole kyllä koskaan estänyt näitä ”maahanmuuttokriitikoita” avautumasta uhreilleen) ja olen muutenkin kovaääninen. Se ei yleensä ole estänyt näitä myötähäpeää herättäviä mummeleita ilmaisemasta mielipiteitään, mutta olenpahan ainakin näyttänyt moukkamaisen kommentoinnin kohteiksi joutuneille, että kaikki meistä eivät ajattele samalla tavalla.

Itä-Helsingissä kasvaneet lapset ovat tottuneet siihen, että perhekerhossa ns. kantasuomalaiset ovat vähemmistössä, kavereiden äideillä on huivit ja pitkät hameet ja että jotkut lapset puhuvat turunmurteella. Heitä kyllä kiinnostaa se, mistä toiset ovat kotoisin ja mitä kieltä he puhuvat, mutta ei alleviivatakseen erilaisuutta vaan koska lapset tahtovat tietää, ovatko matkustaneet niissä maissa. Emme ole erikseen yrittäneet opettaa sitä, että kaikki ihmiset ovat tasa-arvoisia, koska se on lapsilla oletusasetus niin kauan kunnes vanhemmat antavat ymmärtää päinvastaista. Emme erikseen painota, että kaikkia pitää kunnioittaa ja kohdella hyvin, olivat he kiinalaisia tai karjalaisia, homoja tai heteroita, maanmittausinsinöörejä tai apurahataiteilijoita. Koska toisin kuin aikuiset, lapset eivät ole tyhmiä.

12670736_576858255816890_8836921402967293035_n

PS. Olen käyttänyt myös aivan liikaa aikaa jankatessani näitä itsestäänselvyyksiä netissä. Yrittänyt oikoa näitä ihmisvihaajia, vihjaista että kannattaisi ennemmin yrittää omilla teoilla parantaa maailmaa sen sijaan että omistautuu halveksumaan tai pilkkaamaan muita ihmisiä internetissä. Jos nyt kuitenkin joku on kovasti eri mieltä kirjoitukseni kanssa niin haluan jo valmiiksi lähettää seuraavat terveiset täältä punavihreästä kuplastani: En haluaisi tänne yhtään turvapaikanhakijaa, koska siinä maailmassa, jota me äärisuvaitsevaiset yritämme rakentaa, ei ihmisten tarvitse paeta kotoaan kylmään pohjolaan kuuntelemaan paikallisten vittuilua. Tiedän, että osa tänne saapuvista ihmisistä ei ole välttämättä turvapaikan tarpeessa vaan etsii taloudellista toimeentuloa, mutta uskon, että meidän järjestelmämme seuloo joukosta ne, jotka tarvitsevat oikeasti apua. Olen myös lukenut uutiset raiskauksista, tiedän että kulttuurien ja tapojen yhteen sovittaminen tulee olemaan haasteellista ja olen huolissani terrorismista. Näen kuitenkin ihmiset yhä yksilöinä enkä yleistä heistä jokaista sen perusteella, mitä joku toinen muslimi, kurdi, irakilainen tai vähän erinäköinen on tehnyt väärin. Mieheni lähdettyä ulkomaille viemään työpaikan joltain espanjalaiselta, olemme lahjoittaneet hänen merkkivaatteensa, kalliin talvitakin ja hienoja lenkkareita vastaanottokeskukseen. Sitä ennen olemme lahjoittaneet Pelastusarmeijalle ja Hopelle. Yksikään tuntemani maailmanparantaja ei yritä haalia Suomea täyteen pakolaisia, vaan he tekevät vapaaehtoistyötä usealla eri sektorilla, kyseenalaistavat Talvivaaraa ja kurjistavaa politiikkaa, ovat kasvissyöjiä ja kehitysmaassa elävän lapsen kummeja ja tasapuolisesti puolustavat niin afgaanien, suomalaisten, vanhusten, vammaisten kuin nuorten miestenkin ihmisoikeuksia.