Kun me lähdettiin kolmeksi kuukaudeksi Espanjaan, piti kaikki tarvittava mahduttaa 46 kiloon, kahteen matkalaukkuun. Olin kyllä katsellut talven keskilämpötilatilastoja ja sääennusteita Etelä-Espanjaan, mutta en aivan hahmottanut että siellä päin +13 – ihan tavallinen lämpötila kesäkuisessa Suomessa – tarkoittaisi toppatakkikeliä. Raahasin siis mukanani ainakin viidet eri bikinit, hellemekkoja ja lapsille pelkkiä shortseja. Sanoinko jo, että olen optimisti?

Keleistä kertonee kaiken se, että olen nyt kotimaassa ollut samoissa varusteissa ulkona kuin Espanjassa. Mutta se niistä säistä, oikeastaan tulin puhumaan vaatteista – aihe, joka ennen oli loputon innostuksen lähde, mutta nykyään aiheuttaa ahdistusta. Niitä on liikaa. Ne ovat vääränlaisia. Ja vääränkokoisia, nyt kun parhaimmillaan painan 14 kiloa enemmän kuin viime kesänä. Siksi oli oikeastaan ihanaa, että kolmen kuukauden ajan vaatevalikoima oli erittäin rajoittunut ja mukaan oli valikoitunut vain suosikit.

Mukana oli useampi mekko ja toppi, joita en käyttänyt matkan aikana kertaakaan. Ne jäivät suosiolla odottamaan seuraavaa visiittiä, jolloin – keskikesällä – luulisi olevan jo otollisemmat ilmat kevyelle kesähepenelle. Jäljelle jäi muutama villapaita ja huppari, joita käytettiin senkin edestä. Juuri ennen matkaa ostettu nahkahame, josta tulikin ehdoton luottovaate. Parit farkut, jotka kyllä alkoivat loppuvaiheessa puristaa siihen malliin että alavartalon verenkierto oli vaarassa. Koska paikallinen posti hukkasi Suomesta lähetetyt kengät (jotka kuulemma tällä viikolla sitten lopulta saapuivat perille), tuli ne mukana olleet kengät käveltyä puhki La Línean rantabulevardilla.

Shoppailu jäi monestakin syystä ennätyksellisen vähäiseksi meidän matkan aikana. Ostin lähinnä sukkahousuja -niistä Espanjassa on tarjolla enemmän valikoimaa ja parempaa laatua- sekä useamman collegepuseron lämmittämään meidän jääkaappikylmässä kodissa. Valikoima oli kuitenkin aika onneton, etenkin kun on tällainen melkein 180-senttinen amatsooni eivätkä lempivärit ole ruskea ja viininpunainen. Huolestuttavaa kyllä, huomasin kärsiväni vieroitusoireista kun en päässyt shoppailemaan. Meidän kaupungistamme löytyi vain Mango, Zara ja paikallisten putiikkeja, jossa ei viikinkinaiselle ollut vaihtoehtoja, ja vastaavasti huonojen postikokemusten takia en päässyt toteuttamaan normaalia nettishoppailuvimmaani. Tämä oli taas niitä elämän ristiriitoja: Samalla kun tunsin omituista tyydytystä pärjätessäni vain muutamalla asukokonaisuudella, ahdistuin vaihtoehtojen vähyydestä ja siitä, että jouduin pitämään ”aina samoja vaatteita”. Kärsin melko pahasta unettomuudesta, ja usein aamuyön tunteina sain ajatuksenvirran padottua kun aloin muistelemaan mitä kaikkia kivoja vaatteita mua kotona odottikaan.

Ensi kerralla osaan pakata paremmin. Tärkeimpänä on ainakin parit pieruverkkarit, sillä meillä oli sisätiloissa niin hyytävän kylmä että pilkkihaalarissakin olisi palellut. Enemmän villasukkia ja vähemmän urheiluvaatteita, sillä lenkkeilin lopulta tosi laiskasti. Voin suosiolla ottaa Suomesta mukaan ne vaatekaapin naisellisimmat yksilöt, sillä kuten paikalliset lapset, myös aikuiset panostavat siisteihin ja tyylikkäisiin vaatteisiin – niissä verkkareissa tosiaan pyöritään vain kotona. Tämä kuitenkin oli opettavainen elämys näin vaatemielessä, sillä nyt tiedän vähän paremmin missä vaatteissa viihdyn vaikka neljännesvuoden putkeen, ja missä vaatteissa kehtaa liikkua ympäri Etelä-Eurooppaa.