Terveisiä Ruotsista. Käytiin Ompun kanssa vähän laivalla – kerrankin oltiin oikein edelläkävijöitä, koska kyseessä oli kaikkien aikojen ensimmäinen Skiditristeily. Tämä oli mulle ensikosketus koko konseptiin: Meiltä on kokematta niin Skiditfestarit kuin Skiditdiskotkin. Mulla oli suunnitelmissa viedä esikoinen kevään aikana matkalle kaksin, vain äiti-poika-laatuaikaa ilman karkailevia pikkuveljiä, erityisesti siksi kun meidän 5-vuotias oli koko Espanjanreissun ajan aivan mielettömän reipas, huolehtivainen ja avulias, välillä aika haastavista olosuhteista huolimatta. Kun ystävältä ja hänen kahdelta pojaltaan jäi hytissä yläsängyt vapaiksi, tartuimme tilaisuuteen innoissamme. Kiitos vielä vaan matkaseuralle, ja toivottavasti tämä raivostuttava flunssa ei tarttunut teihin.

Odotukset olivat aika korkealla, koska Skidit-teeman tapahtumia on hehkutettu vuosien mittaan ja esimerkiksi diskot myydään loppuun tunneissa. Nyt täytyy sanoa, että tämä Skiditristeilyjen neitsytmatka ei ehkä vielä ollut, näin nipottavan aikuisen näkökulmasta, ihan nappisuoritus, vaikka lapsilla toki oli hauskaa. Hauskuus tuli vain tällä kertaa ihan siitä normaalista laivamatkustamisen ilosta – valotikuista neljän euron esanssidrinkissä, leikkipaikan pallomerestä, buffetin jäätelökoneesta, kylpyläosaston porealtaista ja yleisestä riehumisesta – eikä niinkään tätä risteilyä varten järjestetystä erityisohjelmasta. Jos siis tämän kokemuksen perusteella pitäisi valita matkustusajankohta, luultavasti valitsisimme jonkun ihan tavallisen arkipäivän, jolloin ehkä ei olisi niin pahasti ruuhkaa leikkipaikalla tai hisseihin.

Osallistuimme molempina iltoina Satuseikkailuun, jossa lapset kiersivät eri tehtäväpisteissä tarkoituksenaan pelastaa hauki – otus, joka vaikutti ehkä vanhempien silmissä pelottavalta, mutta oli lapsista ilmeisen kiehtova. Omppu odotti erityisesti paraatia, jota varten lainattiin ystäviltä Darth Vader-puku (kiitos siitäkin!), mutta itse paraatin toteutus oli hieman kaoottinen – lapset ja aikuiset vain ohjattiin läpi promenadin, mahdollisimman paljon meluten. Satuseikkailua seurannut disko toimi juuri niin kuin diskot toimivat – jälleen kerran eniten kiitosta lapselta sai ilmaiseksi jaetut valotikut, joiden merkitystä onnistuneeseen laivamatkaan ei voi vähätellä – mutta äitiä hieman ärsytti jatkuva paikasta toiseen siirtyminen: Jos olisimme olleet liikkeellä rattaiden kanssa, olisi varmasti mennyt hermo kannelta toiselle liikkumisessa. Kävimme myös wörkshopeissa, joissa molempina päivinä askarreltiin päällikkökoruja matonkuteista. Mekin tehtiin muutama, joskin yleisesti vaikutti siltä että käsitöistä olivat innostuneempia äidit. Onneksi tarjolla oli myös piirustuspaperia ja kyniä, jotta pikkuseilori sai purkaa taiteellista vimmaansa piirtämällä Star Wars-hahmoja. Ohjelmanumeroita suunnitellessa ei ehkä oltu otettu huomioon lapsimäärää ja tarvittavaa organisointia, sillä usein toiminnan aloittaminen ja päättäminen kesti lasten keskittymiskykyyn nähden liian kauan. Meidän kolmen pojan seurueemme ei jaksanut molempina iltoina lumoutua merimaailmasta, sen sijaan lavalla viihtyivät hyvin noin 3-6-vuotiaat tytöt – tämä on tällainen hyvin lavea yleistys, joukossa oli varmasti poikiakin enkä tahdo alkaa harrastamaan mitään epäkorrekteja sukupuolinormeja, mutta todettakoon, että pääosin naispuolisten vetäjien sinällään ihanat asut ja koreografiat näyttivät vetoavan eniten naispuolisiin nuoriin.

Mutta hauskaa oli. Tukholmassa mentiin rehellisesti lasten ehdoilla, eli käytiin lelukaupoissa ja McDonald’silla. Parempaa kuin ranskalaisöverit oli kuitenkin Värtanin sataman uuden terminaalin rakennustyöt, joiden takia saatiin seurata ainakin tunnin verran satama-altaan ruoppaamista ja kivien kippaamista veteen. Kannattaa varata siis runsaasti aikaa laivasta terminaaliin siirtymisessä, jos matkustatte lähiaikoina Siljalla: Muutostöiden takia kävelymatkaa on muutenkin melkein kilometrin verran, ja jos mukana on työkoneisiin intohimoisesti suhtautuvia henkilöitä, voi matka-aika tuplaantua. O oli onnessaan saadessaan vähän enemmän vapauksia samanikäisen kaverin kanssa, rakastui hissiaulojen interaktiiviseen Harri Hylje-peliin, pakahtui riemusta saadessaan oman valomiekan, nautti huomiosta ja siitä, että sai pelata aika monta Angry Birdsiä herättyään pari tuntia aiemmin kuin muu hyttiseurue. Uskon, että Skiditristeilyt kehittyvät tuosta vielä alkukankeuden jälkeen – ja siis, suurin osa lapsista näytti nauttivan täysillä, logistiset ongelmat ja ohjelman yksipuolisuus taisi harmittaa enemmän äitejä – vaikka meidän matkalle se ei varsinaisesti tuonut mitään lisäarvoa. Matkahan oli selvästi menestys, kun lapsi on koko illan kysellyt, koska lähdetään uudestaan laivalle.