UUSIA JA VANHOJA PERINTEITÄ

Minun lapseni eivät ole koskaan hiihtäneet. Esikoinen on käynyt pari kertaa kokeilemassa luistelua, mutta kun on varustettu äitinsä pitkäjänteisyydellä niin luistimet on yleensä vaihdettu aika nopeasti kaakaoon kentän laidalla. Jouluna meillä syödään meksikolaista, pääsiäisenä ainoa perinneruoka ovat suklaamunat – en ole itsekään ikinä maistanut mämmiä, joten joku muu saa hoitaa tämän tapakasvatuksen puolestani. Minulla ei ole mitään traditioita vastaan, en vain osaa oikein niitä itse noudattaa.

Niinpä tänään ei kukaan virponut meillä. Yhtään pikkunoitaa ei käynyt ovellakaan, ja hyvä niin: Tarjolla olisi ollut pari Bastogne-keksiä tai hotrodeja pussista. Pojat eivät taida oikein olla edes tietoisia siitä, että tänään olisi ollut yleisesti hyväksyttyä käydä kerjäämässä karkkia naapureilta. Olen liian laiska askartelemaan virpomisoksia. Tai oikeastaan olen liian laiska edes lähteäkseni etsimään pajunkissoja. Vaatekaapista ei oikein löydy mitään trullin lookiin sopivaa. Ja yksin trioa ei voisi lähettää soittelemaan ovikelloja vaan myös mun pitäisi lähteä mukaan, ja se olisi mulle liikaa. Varsinkin kun lopulta se luultavasti olisin minä, joka hoitaisi itse virpomisenkin. Kuopus vain jokeltaa, keskimmäinen ei puhu ja esikoisen muisti on sitä luokkaa, että hän luultavasti unohtaisi lorun ensimmäisen säkeen jälkeen. Saavat mennä virpomaan sitten, kun ovat tarpeeksi isoja hoitaakseen itse koko prosessin, ja luultavasti siinä vaiheessa hekin arvostavat helpompia tapoja tyydyttää makeanhimo.

Sosiaalinen media lisää, ainakin omalla kohdallani, paineita tarjota lapsille näitä perinne-elämyksiä. Niin kuin joka joulukuiset piparitalkoot, vaikka maailma olisi varmasti parempi paikka ilman meidän piparkakkutaloamme. Etenkin kaikki ohjelmanumerot Halloweenista vappuun tuntuvat tällaiselle sisällä viihtyvälle vilukissalle ylivoimaisilta. Olematonta talviurheilua voin sentään perustella sillä, että lapset eivät todennäköisesti tule kasvamaan paikassa, jossa hiihtämistä voisi kutsua kansalaistaidoksi. Onneksi miehen puolen suku kunnioittaa perinteitä sen verran, että pojat ovat päässeet syömään kinkkua jouluna ja lammasta pääsiäisenä ja ihailemaan juhannuskokkoa keskikesän juhlassa.

Itse olen enemmän uusien perinteiden ystävä.

Tänä vuonna kokoonnuimme jo toista kertaa viettämään Earth Hour-kynttiläillallista Saaran luokse. Kaksi yhdessä vietettyä Earth Houria lasketaan mielestäni jo klassikoksi, jonka voi suoraan merkitä seuraavan vuoden kalenteriin – eli voit Saara odottaa minua oven taakse ensi vuoden maaliskuussa, tuli kutsua tai ei. Tällä kertaa unohdimme kylläkin tapahtuman pääteeman eli turhien valojen sammuttamisen, mutta ruoka oli vegaanista ja väittelimme intohimoisesti maailmanpelastamisen eri muodoista. Kiitos vaan Valeäiti, Emilia ja Anu seurasta, nauruista ja uusista näkökulmista. Ja viinistä, totta kai.

Vappupallot, Linnanjuhlat, Samu Sirkan joulutervehdys – kyllä mekin joitain traditioita vaalimme. Tämä vuosi on poikkeuksellinen siinä mielessä, että en vietä jokaista pyhää töissä kuten viimeiset 10 ja puoli vuotta, ja voin oikeasti alkaa itsekin perehtyä siihen, miten normaalit ihmiset juhlivat näinä aikoina. Sen lisäksi aikuisena on se etuoikeus, että voi kehittää ihan uuden perinteen vastaamaan omia tarpeita. Bloggaajaporukassa nautittu kasvisateria ilmastonmuutoksesta vauhkotessa (me oikeasti oltiin niin älyttömän tiedostavia että kuulin vasta ovella kotiin lähtiessäni, että alettiin puhua oleellisista asioista, niin kuin case Axl Smithistä!) saa toivottavasti jatkoa tulevaisuudessakin, samoin kuin toivon että elvytämme taas mammaporukan kuukausittaisen brunssiperinteen ja menemme myös tänä syksynä yläasteaikaisella ystäväjengillä mökille kuuntelemaan mitä kaikkea kamalaa on kotibileissä soitettu 2000-luvun alussa ja huokailemaan, miten paljon kivempaa on olla kolmekymmentä kuin vaikka kuusitoista. Varmasti hauskempaa kuin hiihtäminen.

9 kommenttia artikkeliin ”UUSIA JA VANHOJA PERINTEITÄ

  1. Mun lapset ei ole myöskään ikinä virponeet, ainakaan mun toimesta. Tai hiihtäneet. Tai käyneet Muumimaassa. Ja niistä tuli ihan sikahyviä! Me on luotu paljonkin perinteitä, mutta ne on luotu omien ja lasten intressien pohjalta.

    Mulla ei ole mitään sitä vastaan että virpojia käy, lahjon jokaikisen. Mutta vastustan ihan älyttömästi sitä ilmiötä mihin olen nyt ainakin parina vuotena peräkkäin törmännyt. Nimittäin virpojien julkista arvostelua. Oksat on muka huonosti koristeltu, pukeutumiseen ei ole panostettu riittävästi, loru tulee mumisten ja ties mitä shaibaa. Sitä ovea ei ole mikään pakko avata ja jos avaat niin siinäkin vaiheessa voi vielä sanoa että ei kiitos, ei saa virpoa. Mutta jos suostut siihen että saa virpoa niin sitten ei ole musta mitään asiaa arvosteluun. Tämäkin perinne kun on jokaisella omanlaisensa. Etkä sä voi tietää ”onko liian vähän koristeltujen oksien” takana se että ei ole ollut varaa koristeisiin vai se että äiti ei auttanut. Koska let’s face it, vanhemmathan tuohon panostaa, ei ne pikkulapset. Sori kirjoitusvirheistä, tulin taas kommentoimaan ennen aamukahvia 😀

    Tykkää

    1. Meillä ei oikeastaan käy koskaan virpojia (tai muitakaan mahdollisesti persuja pelottavia ihmisryhmiä) ovella, koska alakerran koodi ja tällainen ei-minkään-paremman-väen talo. Ei siis tarvinnut varsinaisesti varautuakaan. Virpojien arvostelu tuntuu kyllä todella juntilta, erityisesti juuri siitä syystä, että harva viisivuotias osaa kovin taiteellisia oksia koristella ja vanhemmilla on iso osuus siihen kokemukseen lapselle ylipäänsä. Nyt alkoi tietty surettaa kaikkien naapurin onnettomien lasten takia ja tekisi oikeasti mieli heitellä karkkia ikkunasta…
      Mä muuten oikeasti tykkäsin Muumimaailmasta ja mietin, millä budjetilla saisin kaikki kolme kundia sinne ensi kesänä! 😀

      Tykkää

  2. Kiitos! Oli aivan mahdottoman mukavaa, kuten aina perinteisesti. Ensi vuonna ehdottomasti uudestaan, tervetuloa 🙂

    Ei meilläkään virvottu. Pääsiäismunat jemmasin eri puolille kämppää, ja esikoinen innostui niiden etsimisestä. Se olkoon meidän pääsiäisperinteemme.

    Tykkää

    1. Hei apua, mulle tuli tänään joku ahaa-elämys liittyen meidän ”väittelyyn” mutta EN ENÄÄ MUISTA MIKÄ SE OLI! Jessus tätä univelan aiheuttamaa ei-raskaus-eikä-imetys-dementiaa!
      Mäkin aion vain piilottaa munia pitkin kotia, kätevästi saa lisäaikaa laiskotella aamulla ja lapset liikuntaa… 🙂

      Tykkää

  3. Elina

    Hauska kirjoitus! Olen fani. Mä olin virpomispäivänä kireä kuin viulunkieli. Onneksi mies hoiti virpomisen. Perinteet muodostavat vaan naurettavia paineita 😀

    Tykkää

  4. Päivitysilmoitus: SOSIAALINEN INTROVERTTI – ITSENSÄ ANALYSOINTIA – Periaatteen Nainen

  5. Päivitysilmoitus: KEVÄTKIMARA – Periaatteen Nainen

  6. Päivitysilmoitus: PITKÄ KUIN PÄÄSIÄINEN – Periaatteen Nainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s