Nyt täytyy tunnustaa, että yllätin itsenikin kun sain tänään kolmikon, esikoisen kummin ja itseni patistettua tänään Korkeavuorenkadulle Designmuseoon – kuten olin ennen Espanjaan lähtöä uhonnut. Designmuseon Lapsen vuosisata – Pohjoismainen muotoilu ja lapset 1900-2014-näyttely nimittäin päättyy tänä sunnuntaina, 13.3., joten tapamme mukaan me vierailtiin paikalla ihan viime hetkillä. Ilmeisesti kuitenkin olimme ainoita, jotka olivat jättäneet visiitin näin lähellä loppua, sillä paikan päällä ei ollut minkäänlaista myöhäisheränneiden ruuhkaa kuten näyttelyissä yleensä viimeisellä viikolla on. Päin vastoin, saimme välillä vallata näyttelytilan keskellä olevan leikkialueen täysin itsellemme.

Itse näyttelyn ”taiteellista” antia olen hieman huono arvioimaan: En ole mitenkään erityisen kiinnostunut muotoilusta, sisustuksesta saati lasten vaatteista, vaikka pohjoismaisten hyvinvointivaltioiden lapsiorientoituneisuus ja sen synnyttämät ilmiöt äitiyspakkauksista laatikkopyöriin tarjoavatkin yhteiskunnallisen näkökulman näyttelyyn. Tällaiselle epäesteettiselle 30-vuotiaalle parasta olivat nostalgiatripit televisiossa, kuten traumatisoiva Varokaa heikkoja jäitä-pätkä ja Kylli-tädin piirtelyt. Jostain syystä nuorempaa sukupolvea eivät nämä kiinnostaneet.

Erittäin positiivinen yllätys oli se, miten hyvin lapset viihtyivät näyttelyssä. Esikoista kiinnostivat legot ja Afrikan Tähti, keskimmäistä karkailu ja kuopusta kaikki kielletty, mutta heidät piti lopulta kantaa pois. Yritin kyllä esitellä lapsille leluja omasta lapsuudestani, mutta yläkerrassa sijaitsevan näyttelytilan keskellä oleva kiipeilyteline kiinnosti enemmän kuin äidin muistelot. Mä en oikein ollut koskaan ymmärtänyt Bobles-palikoiden ideaa, mutta lapset olivat kuin Bobles-paratiisissa leikkialueella, jossa saivat kiipeillä, kaatuilla ja rakentaa. Erityiskiitosta muuten kärsivälliselle ja hymyilevälle henkilökunnalle!

Juuri kun olin saanut raahattua lapset pois näyttelyalueelta (emme edes katsoneet muita kerroksia tai näyttelyitä, mutta niihinkin olisi voinut piipahtaa) ja pääsimme vessaan, löytyi kellarikerroksesta vielä studiotila jossa pojat innostuivat piirtämään ja touhuamaan. Kotiinlähtö oli melkoisen epätoivoinen prosessi. Designmuseossa on myös kahvila (joka näin Espanjan hintatason jälkeen tuntui aivan ryöstöltä, mutta minkäs teet) sekä tärkeintä kaikessa: Museokauppa! Vaikkei tämä itselleni ollut mikään mieletön museokokemus, niin oikein viihdyttävä vaihtoehto kun remontoitu Lasten Kaupunki ei ole vielä auennut eikä melkein naapurissa sijaitsevassa Päivälehden Museossa ole meneillään mitään lapsille suunnattua.

Koska kaikki ajan hermolla elävät vanhemmat ovat jo ehtineet viedä taaperonsa Designmuseoon, annan muutaman muun museovinkin lapsiperheille. Todettakoon, että nämä ovat sellaisia, joissa en ole vielä itse ehtinyt pyörähtää, mutta huhut kertovat niiden olevan oikein mielenkiintoisia:

Aivan Sörnäisten metroaseman vieressä sijaitsee Lastentarhamuseo, joka on auki yleisölle keskiviikkoisin kello 12-18.

Kaapelitehtaalta löytyy Teatterimuseo, jossa muuten vietetään perhepäivää taas 19.3.

Helsingin yliopistomuseon osa, Observatorio, juhlii lapsia ja legoja ”Avaruus Legomaailmassa”-näyttelyllä 19.6. saakka. Jos kotoa löytyy innokas legoavaruusinsinööri niin sivuilta löytyy kilpailu (deadline 10.4.), jossa 23.4. palkitaan parhaita legoavaruusaluksia ja -olioita kehitellyt kaveri!