Nyt tuli salaperäinen kuukausi mukanaan kaikenlaista: Uhkeita auringonlaskuja, tuulta ja kiitäviä pilviä,  vettä noruvia räystäitä ja kirpeän kylmiä öiä, kuumatoa ja hankiasia. Muumipeikko kulki ympäri laaksoaan aivan sekapäisenä ilosta ja ylpeydestä. Nyt tuli kevät, mutta ei niin kuin hän oli kuvitellut. Sitä ei tarvittu enää vapauttamaan häntä vieraasta, vihamielisestä maailmasta, vaan se seurasi luonnollisena jatkumona sitä uutta elämystä, jonka hän oli voittanut omakseen. 

Saimme matkalla hartaasti (eli hitaasti ja harvoin) luetun Muumipeikko ja Taikatalvi-kirjan vihdoinkin päätökseen, juuri sopivasti muutama ilta ennen lähtöä. Talvi loppui juuri kun Muumipeikko oli tottunut siihen, ja alkanut ymmärtää sitä, ja meistäkin tuntui vähän samalta. Palaisimme kotiin, jossa kukaan ei osaisi jakaa juuri meidän kokemaamme pientä seikkailua, juuri kun olimme alkaneet asettua tähän uuteen elämäntilanteeseen.

La Lìnealla myrskysi melkein koko helmikuun. Satoi, tuuli ja oli harmaata. Vähän hävetti kun Instagramin perusteella suomalaislapset ulkoilivat enemmän paukkupakkasilla kuin Etelä-Espanjan pikku talvimyrskyssä. Viimeisen viikon ajan olikin jo kevät. Yhtäkkiä kukkia, sellaisia, joita en ole koskaan ennen edes nähnyt, puhkesi joka puolelle. Pihallamme oleva lämpömittari näyttikin +6:n sijaan +39 – tiedän, ettei mittari ole mikään maailman täsmällisin, mutta muutos tuntui iholla. Aurinko paistoi, lämmitti. Me, expatit tai paikalliset, emme kuitenkaan vielä luopuneet toppatakeistamme.

Kiipesin eilen vuorelle. Hyvästelin Gibraltarinlahden ja sen laivat. Puolalainen merimies kertoi, että lahdella asuu myös miekkavalaita, ja tuntui entistä tärkeämmältä palata pian takaisin. Hyvästelin apinat, hyvästelin Afrikan vuoret melkein Saharaan saakka, hyvästelin omituisen maailmani missä matkalla pizzeriasta kotiin joudut seisomaan kiitoradan laidalla ja odottamaan lentokoneen laskeutumista niin kauan, että pizza jäähtyy.

Meidän viimeinen viikkomme, se etukäteen pelätty ja panikoitu, sujui kohtuullisesti. Vuorokausi ennen kotiinpaluuta se sai romanttisen käänteen, kun Käytännön Mies palasi kotiin ja sain vielä yhden yön lämmittää jäätyneitä varpaitani jonkun toisen jalkoja vasten. Nyt olemme Suomessa, missä sisällä on lämmin ja ulkona kylmä, ja ikävä takaisin Espanjaan on jo kova.