SAIRAANA EI-SUOMESSA

Kohta kuusivuotias Omppu sairastui kurkunpäätulehdukseen ensimmäisen kerran alle vuoden vanhana. Elämäni ensimmäisenä äitienpäivänä pääsin myös ensimmäiselle visiitillemme Lastenklinikalle. Nyt kärsittyjä laryngiittejä on takana lähemmäs kymmenen kappaletta. Vieläkin öisin sydän jättää pari lyöntiä väliin kun se merileijonan haukunnalta kuulostava köhinä alkaa, mutta valitettavasti tähänkin on jo muodostunut vahva rutiini. Lapsi höyryhengitykseen tai parvekkeelle, kelistä riippuen, sitten tilataan taksi ja ajetaan Taka-Töölöön hengittelemään spiraa. Pahimmillaan osastolla on oltu kolmekin yötä hoidossa. Spiraa on käyty hengittelemässä myös ruotsinlaivan sairaalahytissä ja saatu muistoksi rakas hylje, jonka koira kyllä lopulta söi. Myös pikkuveljet ovat kokeneet muutamat kurkunpäätulehdukset, mutta O on selvästi herkin kaikille ylätieinfektioille.

Kurkunpäätulehdus on siitä tylsä sairaus, että sitä on vähän vaikea ennakoida. Viime yönäkin se iski melkein puskista, päivällä Omppu vielä riehui ja juoksi kuten ikäisensä ilopillerin kuuluukin, vaivana vain pientä flunssaa. Ja sitten kello 01.30 se taas alkoi aivan yhtäkkiä, tukehtumiselta kuulostava yskintä. Tämä oli ehkä sen ensimmäisen ja silloin vielä uuden tilanteen jälkeen se pelottavin kohtaus. Omppu itse panikoi hapettomuutta ja juoksi meitä alastomana karkuun ympäri kotia, ei suostunut hengittämään höyryä eikä rauhoittumaan syliin. Aloimme puhua ambulanssin tilaamisesta, pienen pojan hysteria vain paheni. Lopulta tyyppi huijattiin tabletin avulla syliin sohvalle, mihin hän nukahti. Yö meni pihisevää hengitystä valvoessa, äidin sydäntä särki. Erityisesti lapsen unenpöpperössä huokaama ”nyt mä paranin kun sain nukkua sun sylissä”. 

Kolmen kohtuullisen paljon itseään kolhivan ja säännöllisin väliajoin sairastavan pojan äitinä pidän itseäni aika kylmähermoisena mitä tulee kurkunpäätulehdukseen, verenvuotoon tai vinksahtaneisiin ruumiinosiin. Viime yönä kuitenkin pelotti. Suomessa Lastenklinikka on turvallisen vartin taksimatkan päässä ja tiedän, että siellä saa maailman parasta hoitoa. Täällä taas täkäläinen terveydenhoidon taso on täysi mysteeri, enkä tiedä miten tuttu tauti kurkunpäätulehdus on paikallisille. Vaikka pärjään espanjallani aika pitkälle, voi lääketieteellisten termien kohdalla yhteisymmärrys kärsiä. Meillä on toki kattava matkavakuutus, mutta vakuutusyhtiön suosittelemat yksityiset ovat vähintään tunnin ajomatkan päässä enkä tunne oman alueemme sairaaloita. Nyt on hyvä hetki alkaa selvittämään tätä.

Ja sitten on se viimeinen viikko, jolloin olen yksin poikien kanssa Käytännön miehen ollessa satojen kilometrien päässä. Ja kaikkien muiden läheisten vielä kauempana. En yleensä harrasta pahin skenaario-ajattelua, mutta yöllä tuli mieleen sekin vaihtoehto, että joko minä tai joku lapsista sairastuu. Silloin on aika iso riski, että ainakin osalle lapsista pitää löytää lyhyellä varoitusajalla hoitaja, joka tuskin puhuu suomea. Argh. Kyllä nyt iski koti-ikävä tuttuun ja turvalliseen kotimaahan, jossa tämäkin inhottava sairaus hoituu ilman hässäkkää.

OLYMPUS DIGITAL CAMERA