Sorruin siihen. Kaunistelin totuutta blogissa. Matalammat paineet-postaukseen kirjoitin, etteivät tällä kohta kahden kuukauden “lomalla” (mikä nyt sitten on sopiva termi tälle ajanjaksolle, jolloin eksoottisesta ympäristöstä huolimatta pitkät, yksinäiset päivät kotiäitinä tuntuvat varsin työläiltä) kertyneet kilot haittaisi yhtään. Okei, ehkä ne eivät vielä kuun alussa varsinaisesti vaivanneet, mutta kyllä se on saanut hälytyskellot soimaan, että haaremihousut ovat alkaneet puristaa päällä.
Koska täällä ei ole vaakaa, jää pienen pyöristymisen arvioiminen ihan oman asiantuntemuksen varaan. Valistunut veikkaukseni on viitisen kiloa kakkua, cappucinoa, viiniä, suklaakarkkeja, banaanisipsejä ja kermaleivoksia läskinä reisi-vatsa-pakara-akselille asettuneena. Tämä ei missään nimessä ole mikään maailmanloppu ja olen jo aikoja sitten päättänyt, että en anna minkään “viiden ylimääräisen kilon” vaikuttaa elämänlaatuuni niin, että unohtaisin elää samalla kun murehdin vääränkokoista peppuani. En kuitenkaan ole unohtanut kahta pidempää ulkomaankeikkaa, jolloin molemmilla onnistuin turpoamaan ennätykselliset 30 kiloa parissa kuukaudessa. En haluaisi palata kolmatta kertaa Helsiki-Vantaalle sen näköisenä, että olen syönyt kaikki muut matkustajat lentokoneessa.
Intohimoisen herkuttelun lisäksi syy on urheilussa. Siis sen puutteessa. Kun Suomessa salilla tuli rampattua viitisen kertaa viikossa ja viime kesällä olin elämäni tikissä kun jouksu- ja pyöräilykilometrejä kertyi viikossa satasen verran, täällä aktiivisuuteni on riittänyt korkeintaan siihen kantakahvilaan lyllertämiseen. Kun saavuimme Espanjaan, olin kärsinyt useamman viikon todella sitkeästä ja ilkeästä flunssasta ja tuntuu, etteivät keuhkot ole vieläkään toipuneet entiselleen tästä taudista. Olen kuitenkin pakottanut, esikoisen astmalääkkeen voimin, itseni juoksemaan pari kertaa viikossa ja peruskunto alkaa taas rakentua raunioiden päälle. Mistään runners’ high-fiiliksestä ei vielä varsinaisesti voi puhua.
Täällä urheiluun ei suhtauduta samalla vakavuudella kuin Suomessa. En ole löytänyt kovin kätevää kuntosalia, joogapaikoista puhumattakaan. Lenkkeilläkin saa aika rauhassa. Näin ollen liikunta on jäänyt omalle vastuulle ja kotona tehtäväksi. Onneksi on Yoogaia, johon sain Buzzadorin kautta kuukauden ilmaisen kokeilujakson ja olen jo liki itkenyt onnesta kun joku on netin välityksellä kirittänyt mua kohti oikeaoppista joogapunnerusta. Mutta pelkkä kotijumppa ei kyllä riitä kompensoimaan kaikkea sitä sokeria ja valkoista viljaa, mikä tällä hetkellä kuuluu ruokavaliooni osana uutta, espanjalaista elämäntyyliä.
Harkitsin vähän aikaa Kayla Itsinessin nettivalmennusta. Mutta vihaan burpeita. Niinpä olen nyt toista viikkoa 5:2-osapaastolla. 500 kalorin rajoitus kahtena päivänä viikossa tuntuu siedettävältä kompromissiltä, kun saan jatkaa tätä uppopaistettua, sokerikuorrutettua elämää viitenä päivänä. Neljän paastopäivän jälkeen en vielä tiedä lopputuloksista – tarkoitus olisi jatkaa tällä linjalla myös Suomessa – mutta ainakin cokiskoukusta olen päässyt vihdoin eroon. Nyt menee muutama tölkki colajuomaa viikossa, kun tähän saakka sitä meni saman verran päivässä. Toivoisin tämän auttavan muutenkin siihen liki automaattiseen naposteluun, että aina kun piipahdan keittiössä nappaan mukaan leipää, keksiä tai pähkinöitä. Ainakin nälkäisenä jaksan keskittyä paremmin ruokasuunnitteluun ja harvoin ovat meidän viikon ruokalistamme näin tarkkaan mietittyjä.
Mitään elämää tai edes takamustani suurempaa laihdutusprojektia ei ole luvassa. Yritän kuitenkin pitää kiinni edes murto-osasta sitä lihaskuntoa ja kestävyyttä, joka on parin vuoden ahkeralla urheilulla saavutettu. Housuja saa aina uusia ja isompia, enkä aio kieltäytyä jäätelöistä tai bocadilloista vain muhkeampien muotojen pelossa. Tästä osapaastokokeilusta aion kuitenkin kirjoittaa varmaan jatkossakin (ja luen mielelläni siihen liittyen muiden kokemuksia ja vinkkejä), sillä tämä on toivottavasti alku vähän säännöllisemmälle ja suunnitelmallisemmalle syömiselle sekä vähentyneelle sokerinkulutukselle.
Periaatteen Nainen 
Mähän olen viiskakkostellut nyt vuoden. En putkeen vaan kausittain. Kuunnellut olosta että koska aloitan ja koska pidän taukoa. Kymmenen vuotta sitten olin kaksi kertaa vuodessa nestepaastolla ja siitä sai ihan huikean ja energisen olon pitkäksi aikaa. Enää mun fysiikka ei taipuisi noin rajuun mutta viiskakkonen on ollut mulle justiinsa hyvä. En ole huomannut että se nyt varsinaisesti olisi painonpudotukseen mulla jeesannut mutta painonhallintaan, yleiseen energiatasoon, syömisten kohtuullistamiseen sekä turvotuksen poissapysymiseen siitä on ollut tosi iso apu. Kun sitkeästi jaksaa pitää ne paastopäivät niin muutaman viikon jälkeen huomaa että paastopäivien ulkopuolellakin sitä syö järkevämmin. Että se sokerikoukku ym. on hellittänyt ja sitä ihan oikeasti ei aina tee mieli kaikkea hyvää, vaikka ”saisikin” syödä. Eli jatka sitkeästi vaan 🙂 Mä olen oman blogin puolella kirjoittanut siitä parikin postausta miten mua harmittaa se, että paasto yhdistetään aina siihen laihtumiseen. Kun itse koen sen juurikin energiaa ja virtaa antavana. Toki on hyvä jos ihmiset saa sillä pysyviä tuloksia aikaiseksi painonpudotuksenkin saralla mutta enempi se mun mielestä on hyvä keino kohtuullistamaan niitä syömisiä. Mulla on kausia kun olen paastopäivinä nauttinut vaan nestettä. Teetä, vettä, mehukeittoa. En ole koskaan kovin tarkkaan laskeskellut niitä kaloreita, joskus on varmasti mennyt sen yli viidensadan, joskus taas sitten kun on nauttinut pelkkiä nesteitä niin on oltu tosi minimissä. On paastopäiviä, kun olen joutunut jättämään kesken koska on ollut huono olo ja esimerkiksi kuukautisten aikana paastoaminen on tosi vaikeaa. Kaiken a ja o on mun mielestä se että kuuntelee sitä omaa oloaan. Jos ei tunnu hyvältä niin kokeilee myöhemmin uudestaan. Paastoaminen on kuitenkin keholle rankka juttu, vaikka se palkitseekin sillä energiapiikillä. Mutta hyvä sinä, toivottavasti paastoilu sopii sulle, kaikkihan ei siitä hyvää oloa saa. Ja mun mielestä se on aika tärkeä juttu sen suhteen että sitä jaksaa jatkaa. Että saa hyvän olon.
TykkääTykkää
Mä kokeilen viiskakkosta ekan kerran pari vuotta sitten (varmaan ihan yhtä väsyneenä, mutta ilmeisesti vuodet taas lisäävät toleranssia) ja silloin se kokeilu loppui yhteen päivään, kun päätä särki ja heikotti. Nyt ei ole ollut sitä, vaan parhaina paastopäivinä (joita on ollut yhteensä neljä, eh eh) jopa yliluonnollisen hyvä olo. Ja siis painonhallintaa ja ehkä pientä kevennystähän tässä rehellisyyden nimissä haetaan, mutta kyllä myös sitä ruokatottumusten tarkastelua: Parempaa suunnittelua, säännöllisempää syömistä ja sokerivieroitusta. Toistaiseksi olen kyllä mässäillyt ihan kauheasti ns. välipäivinä, vaikka nyt just se menee ehkä tän elämäntilanteen piikkiin. Täytyy käydä vielä kahlaamassa sun blogia tän osalta, olen muutenkin ollut vähän myöhäisherännäinen kommentoinneissani…
TykkääTykkää
Oletko ajatellut 5:2-dieetin sijaan 16:8-dieettiä? Siinä ideana on paastota joka päivä 16 tuntia ja syödä päivän ateriat 8 tunnin aikana. Näin yksi ateria jää välistä ja periaatteessa päivän aikana tulee syötyä vähemmän. Minulla se on toiminut aikoinaan! Kirjoitin siitä taannoin blogiini: http://www.kodinkuvalehti.fi/blogit/uraaidin_ruuhkavuodet/paras_dieetti_patkapaasto_mallia_52_vai_168_vai_jotain_aivan_muuta
TykkääTykkää
Jee kiitos linkistä ja vinkistä!
Mulle toi kuulostaa liki mahdottomalta näillä rytmeillä ja sillä, että tahtoisin syödä perheen kanssa yhteisen aterian. Se nimittäin tarkoittaisi että joutuisin aamulla olemaan syömättä ehkä neljäkin tuntia (jos päivällinen on kello 18.30) ja luultavasti kuolisin – vaikka tottuisihan siihen. Jotenkin tuntuu helpommalta kiristellä kaksi päivää kuin säännöstellä joka päivä, kun on tällainen mukavuudenhaluinen luonne (ts. iltasyöppö). Olet kyllä kuntosi puolesta ihan mun idoli, kaikki ne raudat tulessa ja muikki on silti ihan tikissä (haaveilen vain tollaisista rasvaprosenteista 😀 ).
TykkääTykkää
Arvaa mitä! Olen seurannut blogiasi jo pitkään ja nyt huomasin, että olet Espanjassa samoilla seuduilla, missä olen itse viettänyt kokonaiset kaksi kuukautta. Ja ne kaksi kuukautta tuntui todella pitkältä ja yksinäiseltä, vaikka Espanja ihana onkin.
Matkasi Espanjassa on todella mielenkiintoista luettavaa, koska voin niin samaistua moniin juttuihin mitä olet sieltä kirjoittanut.
TykkääTykkää
Hahaa, nyt mua tietenkin kiinnostaa että KUINKA samoilla seuduilla olet ollut… Ja onko mitään vinkkejä? (Paikkoja tai esim viinipulloja jotka auttavat jaksamaan…). Tää on ihana, mutta ”verkostoituminen” on ollut vaikeampaa mitä kuvitelin. Että kuukauden päästä ihan kiva palata Suomeen kun on muutakin juttuseuraa kuin viisivuotias :D.
TykkääTykkää
Hei mäkin olen viiskakkostellut loppukesästä lähtien! Tai tarkemmin ottaen elokuusta johonkin marraskuulle, sitten homma jotenkin jäi joulukiireiden ja -herkkujen varjoon, mutta nyt aloitin uudestaan. Painonpudotus syksyllä oli odotetusti hidasta, mutta vaatteista kuitenkin huomasi, että jotain tapahtui. Ja niin kuin joku tuossa ylempänä kirjoitti, myös niinä normaalipäivinä tuli syötyä hillitymmin, kun piti säännöllisesti paastopäiviä ja kroppa tottui vähäisempiin määriin.
Muistan, että ekat pari paastopäivää oli tosi tuskaisia. Nälkä oli koko ajan. Hiljalleen siihen kuitenkin tottui. Huomaan, että olen edelleen kärttyisempi paastopäivinä, olen nimittäin niitä ihmisiä joihin alhainen verensokeri vaikuttaa bitchiytenä. Eli puolisoni kannalta tämä ei ehkä ole ideaalein dieetti…
TykkääTykkää
Mun eka 5:2-kokeilu loppui siihen ensimmäiseen paastopäivään koska pääkipu ja kiukku, nyt taas olen ollut aika zen – saatan myös olla jotenkin ylitarkka etten ala nälän takia hulluksi… Tai sitten syön liikaa kaloreita, en ole jaksanut niin tarkkaan laskea,
Turvotus on selvästi vähentynyt, muuta en ole vielä kolmessa viikossa huomannut, ja koska sokerikoukku on yhä päällä viitenä päivänä viikossa niin sille pitää alkaa tehdä jotain.
TykkääTykkää