KURINPALAUTUS

Sorruin siihen. Kaunistelin totuutta blogissa. Matalammat paineet-postaukseen kirjoitin, etteivät tällä kohta kahden kuukauden “lomalla” (mikä nyt sitten on sopiva termi tälle ajanjaksolle, jolloin eksoottisesta ympäristöstä huolimatta pitkät, yksinäiset päivät kotiäitinä tuntuvat varsin työläiltä) kertyneet kilot haittaisi yhtään. Okei, ehkä ne eivät vielä kuun alussa varsinaisesti vaivanneet, mutta kyllä se on saanut hälytyskellot soimaan, että haaremihousut ovat alkaneet puristaa päällä.

Koska täällä ei ole vaakaa, jää pienen pyöristymisen arvioiminen ihan oman asiantuntemuksen varaan. Valistunut veikkaukseni on viitisen kiloa kakkua, cappucinoa, viiniä, suklaakarkkeja, banaanisipsejä ja kermaleivoksia läskinä reisi-vatsa-pakara-akselille asettuneena. Tämä ei missään nimessä ole mikään maailmanloppu ja olen jo aikoja sitten päättänyt, että en anna minkään “viiden ylimääräisen kilon” vaikuttaa elämänlaatuuni niin, että unohtaisin elää samalla kun murehdin vääränkokoista peppuani. En kuitenkaan ole unohtanut kahta pidempää ulkomaankeikkaa, jolloin molemmilla onnistuin turpoamaan ennätykselliset 30 kiloa parissa kuukaudessa. En haluaisi palata kolmatta kertaa Helsiki-Vantaalle sen näköisenä, että olen syönyt kaikki muut matkustajat lentokoneessa.

Intohimoisen herkuttelun lisäksi syy on urheilussa. Siis sen puutteessa. Kun Suomessa salilla tuli rampattua viitisen kertaa viikossa ja viime kesällä olin elämäni tikissä kun jouksu- ja pyöräilykilometrejä kertyi viikossa satasen verran, täällä aktiivisuuteni on riittänyt korkeintaan siihen kantakahvilaan lyllertämiseen. Kun saavuimme Espanjaan, olin kärsinyt useamman viikon todella sitkeästä ja ilkeästä flunssasta ja tuntuu, etteivät keuhkot ole vieläkään toipuneet entiselleen tästä taudista. Olen kuitenkin pakottanut, esikoisen astmalääkkeen voimin, itseni juoksemaan pari kertaa viikossa ja peruskunto alkaa taas rakentua raunioiden päälle. Mistään runners’ high-fiiliksestä ei vielä varsinaisesti voi puhua.

Täällä urheiluun ei suhtauduta samalla vakavuudella kuin Suomessa. En ole löytänyt kovin kätevää kuntosalia, joogapaikoista puhumattakaan. Lenkkeilläkin saa aika rauhassa. Näin ollen liikunta on jäänyt omalle vastuulle ja kotona tehtäväksi. Onneksi on Yoogaia, johon sain Buzzadorin kautta kuukauden ilmaisen kokeilujakson ja olen jo liki itkenyt onnesta kun joku on netin välityksellä kirittänyt mua kohti oikeaoppista joogapunnerusta. Mutta pelkkä kotijumppa ei kyllä riitä kompensoimaan kaikkea sitä sokeria ja valkoista viljaa, mikä tällä hetkellä kuuluu ruokavaliooni osana uutta, espanjalaista elämäntyyliä.

Harkitsin vähän aikaa Kayla Itsinessin nettivalmennusta. Mutta vihaan burpeita. Niinpä olen nyt toista viikkoa 5:2-osapaastolla. 500 kalorin rajoitus kahtena päivänä viikossa tuntuu siedettävältä kompromissiltä, kun saan jatkaa tätä uppopaistettua, sokerikuorrutettua elämää viitenä päivänä. Neljän paastopäivän jälkeen en vielä tiedä lopputuloksista – tarkoitus olisi jatkaa tällä linjalla myös Suomessa – mutta ainakin cokiskoukusta olen päässyt vihdoin eroon. Nyt menee muutama tölkki colajuomaa viikossa, kun tähän saakka sitä meni saman verran päivässä. Toivoisin tämän auttavan muutenkin siihen liki automaattiseen naposteluun, että aina kun piipahdan keittiössä nappaan mukaan leipää, keksiä tai pähkinöitä. Ainakin nälkäisenä jaksan keskittyä paremmin ruokasuunnitteluun ja harvoin ovat meidän viikon ruokalistamme näin tarkkaan mietittyjä.

Mitään elämää tai edes takamustani suurempaa laihdutusprojektia ei ole luvassa. Yritän kuitenkin pitää kiinni edes murto-osasta sitä lihaskuntoa ja kestävyyttä, joka on parin vuoden ahkeralla urheilulla saavutettu. Housuja saa aina uusia ja isompia, enkä aio kieltäytyä jäätelöistä tai bocadilloista vain muhkeampien muotojen pelossa. Tästä osapaastokokeilusta aion kuitenkin kirjoittaa varmaan jatkossakin (ja luen mielelläni siihen liittyen muiden kokemuksia ja vinkkejä), sillä tämä on toivottavasti alku vähän säännöllisemmälle ja suunnitelmallisemmalle syömiselle sekä vähentyneelle sokerinkulutukselle.