Tämä postaus on ajastettu. Kun se ilmestyy, on kulunut melko lailla minuutilleen tasan viikko siitä, kun mummin melkein kuukauden mittainen loma meidän luonamme päättyi ja travelling granny hyppäsi bussiin ja lähti. Ja siitä eteen päin meillä olikin just sellainen viikko kuin otsikko antaa ymmärtää: Ankee.
Olemme palanneet vaiheeseen, että katselemme kaihoisasti aikaisempia paluulippuja Suomeen. Sen verran arvokasta on ihan vaan ex tempore lennättää neljä tyyppiä takaisin kotiin, että odottelemme kiltisti vielä ne 41 yötä lähtöön. Odottelua ei varsinaisesti helpota se, että Käytännön Miehen koulutuskuviot muuttuivat niin, että viimeisen viikon hän huitelee ihan muualla maailmalla ja minä olen täysin yksin poikien kanssa täällä etelässä. Jos olisimme arvanneet, että mañana-meininki tarkoittaa pahimmillaan sitä, että tammikuulle suunniteltu työreissu lykkääntyy juuri meidän lähtömme aikoihin, en olisi pihistellyt lentolipuissa ja ostanut niitä halvimpia – eli sellaisia, joita ei vaihdeta.
Eihän me oikeasti haluta palata pakkaseen tai isättömään arkeen, mutta kulunut viikko on kyllä tuntunut tosi pitkältä ja tylsältä. Seikkailu ympäri Espanjaa oli helpompaa toisen aikuisen kanssa, varsinkin kun toisella aikuisella oli ajokortti. Niin hyvää seuraa kuin 5-vuotias onkin, me aletaan Ompun kanssa olla aika kyllästyneitä toistemme vitseihin. Minä ehdin tottua siihen, että mummi vastasi ruokapuolesta – mitä mieletöntä luksusta kenen tahansa kotiäidin elämässä, saada jonkun toisen laittama lämmin ateria eteensä joka päivä, yleensä jopa kahdesti! Ja, öhm, etenkin kun mummi vielä hoiti tiskit. Nyt leikkipuistossa (joissa ei täällä ole kunnon aitoja) täytyy yrittää itse pitää huolta pääluvusta, käydä yksin iltaisin viinilasillisella paikallisessa ja pitkät päiväunet kuopuksen kyljessä täytyy arkisin unohtaa.
Erityisen kova paikka mummin kotiinpaluu oli esikoiselle. Mummi-ikävää on itketty melkein joka ilta, ja neuvottomat vanhemmat ovat tarjonneet lohduksi irtokarkkeja ja suuria lupauksia R2D2:n muotoisista synttärikakuista – toivottavasti lapsi unohtaa sen toukokuuhun mennessä. Luultavasti mummi symboloi kaikkea mahdollista kivaa kotona odottavaa. Niin leppoisaa kuin täällä onkin, me kaikki kaipaamme arkea Suomessakin: Kerhoa, kuntosalia, kirjastoa, kavereita. Aina kun nämä hiipivät mieleen, alan suggestoida itseäni ajattelemalla kylmyyttä, pimeyttä ja kallista ruokaa.
Ensiviikko on varmasti helpompi. Jos ei ole, syön enemmän kakkua, juon enemmän viiniä, kävelen enemmän vuorilla, joogaan enemmän. Melkoinen mammantyttö olen vissiin minäkin, mutta nyt on pakko reipastua että edes joku meistä neljästä jaksaa pitää hyvää fiilistä yllä. Ei tänne tultu itkemään eikä ikävöimään.
Periaatteen Nainen 
Voi että. Mutta tuleehan niitä ankeita viikkoja kotimaassakin, eikös? Niitä joina tahtoo varata menolipun (yhdelle) äkkilähtönä. Or maybe it’s just me 😉
Matkamummin pitkä vierailu ja lähtö varmasti heilauttivat tasapainoa. Mutta 40 päivää on kuitenkin niin pitkä aika, että heiluri ehtii heilahtaa sinne kivan puolellekin taas. Tsemppiä!
Aiheeseen liittymättä: Millaiset sisälämpötilat teillä muuten on? Onko kämppä öisin kylmä?
TykkääTykkää
Kysymyksesi herätti spontaanin naurun. Vastaus on nimittäin: HELVETIN KYLMÄ. Niin öisin kuin päivisinkin. Meillä on yksi irtopatteri jota kuljetetaan sitten huoneesta toiseen ja saatan päivisin kun Nipsu nukkuu seistä tunnin patterin vieressä lämmittämässä takamustani. Että sisällä on hitosti kylmempi kuin ulkona. Villasukkaa ja verkkaria mukaan, sanoo nainen joka pakkasi lähinnä shortseja ja kesämekkoja…
Ja joo, mummin visiitti oli sellaista luksusta että vaatii varmasti vähän aikaa totutella siihen tosielämään, että olen kotiäiti enkä hieno aatelislady Englannin nummilla, jolle tuodaan ateriat eteen ja jonka lapsia viihdytetään kun tämä makoilee päivisin sängyssä lepäämässä :D.
TykkääTykkää
No kun meilläkin on kahdella aikaisemmalla Espanjan-reissulla (Alicante ja Gran Canaria) ollut aika kylmiä sisäkokemuksia. Mies povaili, että tulevassa kämpässä saattaisi olla jopa kuuma sisällä, öisinkin, kun ulkolämpötila ei ilmeisesti laske juuri alle 15 asteen öisinkään ja aurinko paistaa päivisin ja lämmittänee kämppää ja se ei ole edes pohjakerroksessa niin kuin ne muut. Mutta mä vaan EN USKO sitä. Taatusti on villasukat tarpeen. Ja Unirosvo ei nuku peiton kanssa…varmaan fleecehaalari sille sitten 😀
TykkääTykkää
Menittekö te nyt saarille? Siellä tietty varmaan on vähän lämpimämpi. Mutta meillä on nyt tosiaan just tolla peittoja vihaavalla kuopuksella fleecehaalarit öisin. Lapsille nää huonelämpötilat on ihan tuskaa kun ovat tottuneet aina hengailemaan vain kalsareillaan…
TykkääTykkää
Mutta noinhan uuteen paikkaan sopeutuminen menee, ensin on tosi kivaa ja sitten tosi mälsää. Sen jälkeen alkaa normalisoitua – ehditte kyllä siihenkin ennen kotiinpaluuta. Itselläni aikoinaan järkyttävään koti-ikävään auttoi keskittyminen kaikkeen sellaiseen kivaan, mitä kotona ei voinut tehdä. Ja jos tämä ei onnistu, pue teille kaikille päälle about kaikki mukananne olevat vaatteet ja menkää sitten seisomaan jääkylmään suihkuun – pimeässä! (Tulee about autenttinen helsingintalvifiilis.)
TykkääTykkää
Joo, mulla on vaihtarivuodelta tallessa sellainen mielialakaavio, jonka analyyttisena tyttönä väsäsin kuvaamaan sopeutumista ja mielialoja :D. Aika säkkärää se alku oli, ennen kuin arki asettui uomiinsa.
Ja toi vinkki herätti huvitusta, meillä tosin jo riittää avojaloin kotona kävely aika autenttiseen elämykseen, ei ole paleltumat kaukana…
TykkääTykkää
Mummupappaikävä on tuttua täälläkin ja me soitellaan niille niin usein kuin vaan kehdataan Skypellä (yritän, etteivät nyt ihan joka päivä joutuisi kököttämään tuntia ruudun äärellä…). Se on tän kaukoelämisen kurjin puoli 😦
TykkääTykkää
Mä luulen että teleportataan mummi pysyvästi tänne kun itsekin asetutaan, olen vähän tottunut vähän liian hyviin tukiverkkoihin. Täällä soittelua (siis Skypeä) rajoittaa tämä paska yhteys, nyt pitää aina säästää gigabitit puheterapioihin :D.
TykkääTykkää
Hemmetin Ukrainan wifin tökkiminen lennätti mun pitkän kommentin taivaan tuuliin.
Ymmärrän niin hyvin sun fiiliksen. Mä tosin odotan talvea ja lunta. Uskon että se on kivaa ainakin ekan viikon kun pääsen kotiin.
Mä kehitin reissulla hyvän toimintaterapiamuodon. Pinseteillä säärikarvojen nyppimisen. En tiedä ehkä mitään rentouttavampaa, kuin istua pari tuntia ja keskittyä poistamaan sänkeä sääristä 😀
Pitäskö sun koittaa hankkia neljät pinsetit, niin voisitte testata toimiiko isommalla porukalla 😉 tai sä voisit vaikka maata rannalla sääret oikosina ja antaa pinsetit pojille 😀
Eiku oikeesti tsemppiä.
TykkääTykkää
Okei nyt tämä kuulostaa jotenkin tosi mielenterveysongelmaiselta mutta mä aloin Skotlannissa nyppiä säärikarvoja. Kun oikein kävi kakarat kierroksilla ja alkoi oma huumori loppua niin menin hetkeksi vessaan nyppimään, oli jotenkin tosi meditatiivista. Lapsista se näytti niin oudolta että antoivat mun olla. Tarvitsen jonkun tukiryhmän kun palaan Suomeen.
En kyllä rehellisesti sanoen odota kauheasti talvea tai lunta koska olen ihan yliherkkä kylmälle, mutta aika montaa arkista asiaa ihan kaupassakäynnistä ja kuntosalista alkaen.
Tervemenoa vaan Pohjolaan, reissunainen!
TykkääTykkää
Mikä IHANA löytö tämä blogisi – ahmin ensin Y tu maman imetysmaratoonien aikana ja nyt löysin onneksi tänne 🙂 Kiitos että kirjoitat! ♡
Ja hurjasti tsemppiä sinne! Mulla oli sama kehityssuunta tunteilla kun asuin Espanjassa – luulin lähtiessäni jääväni ehkä jopa pysyvästi, mutta toisin kävi. Hyvä kokemus oli kuitenkin ja onpahan sitten ihana palata kotiin 🙂
TykkääTykkää
No voi että, kiitos, ihan täällä nyt punastelen paikallisessa (tai ehkä se on tämä viini).
Nyt mua tietenkin kiinnostaa heti että missä päin Espanjaa, miksi, ja mikä sai lopulta palaamaan Suomeen 🙂 . Saat kertoa jos vaan haluat/jaksat/uskallat! Terv. Nimim. Vähän kaipais vertaistukea.
TykkääTykkää
Päivitysilmoitus: P – Periaatteen Nainen
Päivitysilmoitus: MAMMANTYTTÖ – Periaatteen Nainen
Päivitysilmoitus: IHAN TAVALLINEN VIIKONLOPPU TÄÄLLÄ – Periaatteen Nainen