SANATTOMAKSI VETÄÄ

Tänään on tasan kuusi vuotta isäni kuolemasta. Sairastettuaan koko syksyn epämääräisesti sai isä lopulta syöpädiagnoosin, ja siitä meni alle kolme viikkoa hänen kuolemaansa. Sairastaminen oli kivuliasta, rumaa ja ennen kaikkea toivotonta, vaikka tarjosi toki tilaisuuden muistella, kiittää ja hyvästellä. Kuudessa vuodessa suru on jalostunut ikäväksi ja katkeruus on hiljalleen vaihtunut kiitollisuudeksi, mutta olen yhä sitä …

Jatka artikkeliin SANATTOMAKSI VETÄÄ