KUKA KAKARAN KOULUTTAA?

Ilmoitin juuri Ompun esiopetukseen. Suomeen, kotikulmille, tuttuun tarhaan jossa meidän kohta 6-vuotias on ollut osa-aikaisena on/off-lapsena muutama vuosi sitten. Kaikkia suunnitelmia leimaa vielä vahva epävarmuus, mutta varmimmalta näyttää että syksyllä minä opiskelen ja lastenhoito järjestetään mummien, papan ja mystisten voimien avulla niin, että pojat käyvät joko aamupäivisin eskarissa tai kerhossa.

Mutta entäs sitten vuoden päästä?

Jos ja kun muutamme joskus pysyvästi Espanjaan (tai jonnekin muualle), niin Omppu olisi jo tokaluokkalainen paikallisessa koulutusjärjestelmässä. Harkitsimme Fuengirolan suomalaista koulua, mutta työmatkat ja kustannukset kasvaisivat silloin radikaalisti. Enkä ole aivan varma, onko uuteen kotimaahan sopeutumisen kannalta paras idea jumittua suomalaisvaltaiselle alueelle.

Harkitsimme myös kotikoulua, mutta luulen että omalta osaltani kotiäitivuodet saavat loppua kunhan löydän täältä työpaikan joskus tulevaisuudessa. Ja jos minä vastaisin poikien opetuksesta niistä tulisi puitahaalavia humanistihippejä, joiden laskutaidot loppuvat kertotauluun. Puunhaalajia niistä toki saa tulla, mutta omat akateemiset taitoni ja motivaationi eivät ehkä riitä antamaan kokonaisvaltaista koulutusta lapsille. Enkä tiedä, miten espanjalaiset ylipäänsä sellaiseen epäsosiaalisuuteen suhtautuvat, eristää nyt lapset kotiin, kuulostaa ihan joltain lahkolaisuudelta.

Joten todennäköisin vaihtoehto on paikallinen koulu, jonne O joutuisi aikalailla ummikkona mitä tulee kieleen ja kavereihin. En epäile, etteikö meidän positiivinen ja iloinen esikoinen sopeudu, pärjää ja lopulta myös viihdy espanjalaisessa koulussa, mutta poden jo valmiiksi huonoa omatuntoa edessä olevista muutoksista ja koulunvaihdoista. Olen itse vaihtanut ala-asteikäisenä koulua useamman kahdesti, kerran olosuhteiden pakosta ja kerran omasta tahdosta, enkä ole kärsinyt juurettomuudesta suuremmin. Myös Pampula on pian ekaluokkalaisen ikäinen Espanjassa, joten luultavasti myös meidän puhumaton pikkupoikakin pitäisi laittaa kouluun. Tämä se vasta jännittää.

Kaikki kokemukset lasten kouluista ulkomailla ja uuden kielen oppimisesta ovat erittäin tervetulleita. Vanha optimisti sisälläni kyllä uskoo, että asiat järjestyvät, lapset alkavat pälpättää espanjaa ennemmin tai myöhemmin ja voi miten söpöiltä pojat näyttävät sitten univormuissaan, mutta olen myös aloittanut pienen panikoimisen vuoden verran etuajassa.

9 kommenttia artikkeliin ”KUKA KAKARAN KOULUTTAA?

  1. Löytyykö sieltä mitään sellaista pehmeän laskun toimintaa, missä voisitte käydä jo nyt haistelemassa espanjaa ja paikallisia tapoja? Ranskassa on sellaisia halte-garderie, johon kotihoidossa olevat lapset voi viedä pariksi tunniksi viikottain – tosin nehän on sitten alle 3-vuotiaita – ja melkein joka kapungissa on ludotheque, jossa paitsi lainataan leluja voi myös käydä leikkimässä ja kirjastossa on satutunti ainakin pari kertaa kuussa. En yhtään tiedä Espanjasta, mutta varmasti sielläkin jotain aktiviteettia on. Ensi vuodeksi täällä Pasilassahan olisi myös espanjankielinen päiväkoti, mutta se voi olla teidän logistiikalle vähän turhan haasteellista.

    Tekisi mieli vakuuttaa, että kyllähän ne lapset aina sopeutuu ja oppii – ja niinhän ne sopeutuu ja oppiikin – mutta ei se aina ihan niin simppeliä ole kuin me aikuiset haluttaisiin kuvitella. Tosi paljon riippuu luonteesta, ja aikaa tarvitaan aina. Mutta kyllähän tuolla kaksosten luokalla puhuu ymmärrettävää ranskaa lapset, jotka on sinne kaksi vuotta sitten tulleet täysin ummikkoina.

    Tykkää

    1. Täällä kaikenlaisen aktiviteetin löytämisessä on muutama ongelma: Nämä eivät harrasta nettiä (seiniltä olen kyllä bongannut lasten teatterikerhon sekä erityislapsille suunnatun musiikkiryhmän, jotka olisivat ihania jos oltaisiin nyt täällä kauemmin) sekä kulttuuri. Päivisin lapset ovat lähinnä hoidossa (tarhassa tai koulussa) tai isovanhemmilla. Iltaisin taas mies haluaa olla lasten kanssa, joten ohjelman pitäisi olla päivisin. Gibraltarin puolella on enemmän tarjontaa, mutta en tiedä kannattaako tähän sotkea ns. kolmatta kieltä, kun tärkeintä olisi varmasti espanjan oppiminen.
      Olen miettinyt että yrittäisin neuvotella jos meidän alueella asuvat puoli-espanjankieliset perheet haluaisivat ottaa poikia aina kielikylpyyn välillä, jos tarjoan vastapalveluksena huithapelin lastenhoitoa tarvittaessa. Vastaavasti helpottaisi, jos täältä löytyisi leikkiseuraa, ihan minkä maalaista tahansa.
      Sun kokemuksia ja kommentteja juuri odottelinkin, koska olet aika pro kaksikielisyysjutuissa :).

      Tykkää

  2. Maria

    Me muutimme Keski-Eurooppaan siinä vaiheessa, kun esikoinen oli 4kk ja kaksi nuorempaa syntyivätkin jo Luxemburgissa. Esikoinen aloitti ranskankielisessä päiväkodissa puolitoistavuotiaana, mutta koska kuitenkin olin kotona, vain kolme aamupäivää viikossa. Tämä oli selvästi virhe, koska kielitaito jäi paljon heikommaksi kuin muilla, jotka olivat alusta asti (noin puolitoistavuotiaista hekin) päiväkodissa joka aamupäivä. Täällä alkaa 4-vuotiaana luxemburginkielinen eskari, joten nuoremmille lapsille (jotka ovat paikallisessa koulussa toisin kuin esikoinen) tuli siinä vaiheessa kolmas kieli. Alku oli vähän hankalaa, mutta kolmen kuukauden jälkeen ymmärsivät perusjutut (samat toistuvat kuitenkin suunnilleen joka päivä) ja toisen mokoman jälkeen saivat ilmaistua itseään kylliksi. Asiaa helpottaa täällä toki se, että luokalla puolet muistakaan ei osannut aluksi luxemburgia, ja opettajat ovat erittäin tottuneita kielitaidottomiin lapsiin. Kolmen lapsen kokemuksella sanoisin, että mahdollisimman varhain (mikä teille ei tietty kaikkien kanssa mahdollista) (ja okei, teidän pienin taisi olla vielä vähän liian pieni kuitenkin) ja mahdollisimman tiiviisti vieraskieliseen päiväkotiin / kouluun. Voi tuntua karulta, mutta vähänkin pidemmällä tähtäimellä lasten elämää helpottaa enemmän se, että osaavat kieltä, kuin se, että saavat olla mahdollisimman paljon äidin kanssa kotona (sitä paitsi sitä kautta äitikin saa paikallisia kontakteja).

    Ja kaikki kunnia Fuengirolan suomalaiskoululle, mutta eikö kuitenkin olisi kiva, että lapset oppisivat maan kielen nopeasti ja saisivat kavereita lähikulmilta? Meillä on tosiaan tästäkin kokemusta, kun esikoinen on Eurooppa-koulussa suomenkielisellä luokalla. Olemme Eurooppa-kouluunkin tosi tyytyväisiä, mutta nuorempien on _melko_ paljon helpompaa tutustua naapureihin ja liittyä vaikka kotikylän korisseuraan tai partioon.

    Varoitus vielä kuitenkin: meillä sen iloisimman ja sosiaalisimman lapsen oli vaikeinta sopeutua kielenvaihdokseen (ranskasta luxemburgiin eskarin alkaessa). Hänelle itsensä ilmaiseminen oli kai tärkeämpää kuin ujommille sisaruksille.

    Tsemppiä, hyvin se menee 🙂 Ja useamman kielen hallitseminen on lapsille iso etu (mitä aina joka paikassa hoetaan, mutta onhan se fakta).

    Tykkää

    1. Voi ei, nyt tuli junttimainen fiilis koska en ole koskaan tajunnut/ajatellut/tiedustellut, että luxemburg on ihan oma kielensä! Kuinka moni sitä puhuu äidinkielenään? Apua, sivistymätön minä!
      Ja sitten iso kiitos kattavasta kommentistasi, tuli sekä hyvä fiilis (jes, kaikki järjestyy!) sekä pieni paniikki, koska mitä sanoit iloisesta esikoisesta voisi helposti täsmätä meihin: O:lle on tärkeää jutella ja selittää, kun taas keskimmäinen on dyspraksiansa takia tottunut ilmaisemaan itseään elein ja ilmein ja olemaan ns. väärinymmärretty. Kuopus tosiaan on sen verran pieni/nuori, että paha ennustaa mitään…
      Teidän kokemukset kuulostavat kuitenkin pääasiassa tosi positiivisilta ja kannustavilta, ja aina kiva kuulla muista (etenkin kolmelapsisista perheistä 🙂 ulkomailla!

      Tykkää

  3. En tiedä miten oikein löysin tänne sinun blogiisi, mutta kiva blogi sulla ja itselleni ajankohtainen aihe, niin innostuin kommentoimaan 🙂 Itse kannan huolta aika paljon tuosta sopeutumisesta ja juurettomuudesta, mutta samalla jotenkin haluan uskoa, että kun lapset eivät kerran muustakaan tiedä kuin siitä mitä heille annetaan, niin he kyllä ennen pitkää sopeutuvat kunhan perusturva on kunnossa ja kunhan heitä parhaansa mukaan tukee kaikessa muutosmyllerryksessä.

    Varmaan tosi hyviä ideoita mitä tuossa ylempämä on esitetty. Se just että jos olisi jotain pehmeän laskun toimintaa voisi olla lapsille kiva tapa tulla tutuksi kielen kanssa. Mun 4v tyttö aloitti ranskankieliseen päiväkodin alta parivuotiaana vaikka sen ei olisi ollut pakko, mutta meistä tuntui paremmalta (joskin karulta) että tyttö oppisi pienestä pitäen ympäristön eli (siinä vaiheessa) Belgian (toisen) kielen kuin se että olisimme eläneet ikään kuin omassa suomenkielisessä kuplassamme kun emme kerran Suomessa asuneet ja muutenkaan kodin ulkopuolinen elämä ei tapahtunut suomeksi. Tietysti kun lapset on isompia, niin voi ottaa enemmän aikaa sen kielen oppimisen kanssa. Mutta ehkä Espanjassakin ja Belgiassa ainakin oltiin tosi tottuneita muualta muuttaneisiin ja muun kielisiin lapsiin, niin ehkä heillä on hyvää kokemusta siitä miten tällaisia lapsia tuetaan?

    Onkohan Suomessa muuten mitään espanjankielistä ryhmää/harrastusta jossa voisitte jo aloittaa kieleen tutustumisen? Mä olen mun kuopuksen kanssa jo miettinyt, että raukka varmaan joutuu sisarensa lailla johonkin kielikylpyyn aika aikaisin kun jotenkin tuntuu, että mitä aikaisemmin aloittaa jossain muodossa sitä pehmeämpi lasku sen kielen oppimiseen ja vieraskielisessä ympäristössä pärjäämiseen on. No, nyt se ympäristön kieli vaihtuukin sitten arabiaksi, mutta se ei varmaan meidän lasten koulukieli tule olemaan joka tapauksessa, vaikka me ei oikein tiedetä aloittaako esikoinen varsinaisen ala-asteensa ranskaksi vai englanniksi huoh. Mutta joo, et ole yksin näiden asioiden ja pohdintojen kanssa! Tsemppiä kaikkeen ja mahtavaa jos elo muuten tuntuu siellä hyvältä! 🙂

    Tykkää

    1. Hei ja kiva kun löysit tänne – löysin myös sun blogiin ja se on loistava, palaan kommentoimaan, teidän meininki kuulostaa tosi mielenkiintoiselta!
      Meillä tosiaan tämä on/off-eläminen Suomen ja Espanjan (ja ensin Skotlannin) välillä vähän vaikeuttaa kaikkea: Suomessa ei voi laittaa espanjankieliseen päiväkotiin ja Espanjassa ei myöskään ehdi muodostua kunnolla vielä suhteita. En tiedä vaikeuttaako vielä se, että minä puhun espanjaa ja tulkkaan lapsia muille lapsille tarvittaessa enkä jätä oman onnensa nojaan :D.
      Alan kuitenkin heti ”kotona” selvittämään minkälaista espanjankielistä toimintaa Helsingissä on tarjolla, pk-seudulla onneksi on paljon lattari(tai puolilattari)perheitä.
      Rehellisyyden nimissä en itse ole tällaisena henkisenä beduiinina koskaan ollut niin paljon sellaisen ”vauvasta vaariin samassa postinumerossa”-mentaliteetin ihminen, vaikka ymmärrän myös turvallisuuden ja pysyvyyden arvon, mutta jotenkin kun juttelee muiden lapsiperheiden kanssa niin ihmiset tuntuvat perustavan paljon päätöksiä (etenkin asumiseen liittyviä) esim. koulumatkoihin, lähikoulun laatuun ja ystävyyssuhteiden ylläpitoon, kun meillä taas mennään aikuisten uratoiveet, seikkailumieli ja kaukokaipuu edellä. Vanhemmuus on vaikeaa vaikka olisi yhdessä paikassa eikä tämä elämäntyyli aina sitä helpota :D.

      Tykkää

      1. Ooh kiitos kehuista. Ja joo niinhän se on haastavaa tämä vanhemmuus oli missä tahansa. Tiedän tasan sen vähän niinkuin ulkopuolisen tunteen pysyvyyteen liittyvissä lapsiperhekeskusteluissa, vaikka meillä sen verran poroporvarillisuuttakin löytyy, että ei esim uskallettu jäädä ilman työtä -> hence Kairo 🙂

        Tykkää

  4. Päivitysilmoitus: LAPSET JA PITKÄT REISSUT – Periaatteen Nainen

  5. Päivitysilmoitus: STRESSII PUKKAA – Periaatteen Nainen

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s