Koska me tänä vuonna lähdetään etelään heti itsenäisyyspäivän jälkeen, ollaan aloitettu joulunvietto hieman etuajassa. Tai no, tunnen kyllä monta ihmistä jotka ripustavat jouluvalot jo lokakuussa ja leipovat ekat tortut heti juhannuksen jälkeen, mutta itse olen aika laiska enkä erityisemmin välitä koko hössötyksestä. Mutta koska äitini on jouluhullu ja tämä ilmeisesti perinnöllinen ominaisuus on hypännyt suoraan esikoiseen, olen alistunut siihen että meilläkin poltetaan kynttilöitä, kuunnellaan joululauluja ja ehkä joskus jopa vaihdetaan jouluverhot.

Siinä se on, viime vuoden piparkakkutalo. Olisi ehkä pitänyt varoittaa, herkimmät jouluaskartelijat saattavat järkyttyä, vaikka yritimme peittää lopputuloksen tomusokeriin. Voin kertoa, että viime vuonna itsetehdystä taikinasta vapaalla kädellä taiteiltu piparkakkutalo oli ruma mutta herkullinen ja sen kokoaminen oli niin hauskaa, että meinasin pissata housuuni ja polttaa käteni kuumassa sokerimömmössä. Siksi piparkakkutalo oli myös tänä vuonna agendalla, ja itsevarmoina arkkitehteina sekä minä että äitini uskoimme, että viime vuotisen kokemuksen ansiosta ei tällä kertaa tarvita reseptejä tai ohjeita vaan voimme soveltaa.

Siinä se nyt on, tämän vuoden tuotos. Prosessissa meni about kaikki pieleen, mutta hauskaa oli taas, käy ihan vatsalihastreenistä tämä touhu. Suunnitelmissa oli Portugalin tunnelmiin palaava surffimaja, jonka pihalla notkuvat palmut (joka siinä nojaa seinään, joka nojaa sisällä hammastikkuun…) ja surffilaudat. Lopulta tuloksena oli tsunamin ja hurrikaanin alle jäänyt hökkeli, joka oli niin heikkoa tekoa että tällä kertaa ei saatu edes kattoa viritettyä. Ruma, eikä kovin hyvänmakuinenkaan koska kokeilimme tulisiko valmistaikinalla vahvemmat seinät (no ei tullut) ja eräs nimeltämainitsematon henkilö yritti ensin kiinnittää osaset yhteen pelkällä siirapilla.

Haluaisin valehdella, että tämä piparkakkutalo oli luovien lasteni käsialaa ja siksi näin rustiikkinen ja, öhm, omaperäinen. Mutta ei. Kyllä tässä taas aikuiset tönivät taikinaa ahmivaa kolmikkoa kauemmaksi, että saatiin moinen mestariteos aikaiseksi. Lapset auttoivat koristelussa ja luultavasti syövät kiltisti rauniot – seinäthän romahtivat heti kun ne oli saatu joten kuten pystyyn – mutta heitä ei voi tästä hirvityksestä syyttää. Selvää on, että blogi keskittyy vastedes matkusteluun ja sellaiseen lifestyleen, missä leipomisella ei ole mitään roolia.

Kuvittelen nyt kuitenkin tekeväni palveluksen kaikille joulusta paineita ottaville ylisuorittajille, joiden suunnitelmissa on väkertää piparitaikinasta Sydneyn oopperatalo tai Eiffelin torni. Minkälaisen taikinakasan ikinä saattekaan aikaiseksi, olen asettanut riman t o s i matalalle. Että olkaat hyvät, vuoden 2015 piparkakkutalo. Seuraavaa joulua odotellessa…