Vietimme lokakuussa kaksi viikkoa Portugalissa. Suurimman osan ajasta olimme etelässä Algarven maakunnassa kuten kunnon veropakolaiset konsanaan. Me tosin lähinnä pakenimme stressaavaa syksyä ja surkeita säitä. Heti kun reissua alettiin suunnitella aloin katsoa mikä on tarjonta paikallisissa vesipuistoissa noin turistisesongin ehtoopuolella, sillä suurin osa näistä kohteista sulkeutuu talveksi. Koska vesipuistojen liukumäet olivat sitä kokoluokkaa, että lapset olisivat muuttuneet eläviksi tykinkuuliksi, päädyttiin Zoomarineen, joka oli saanut ainakin Tripadvisorissa paljon ylistäviä arvioita. ”Isoille pojille” eli meidän 3- ja 5-vuotiaille luvattiin koko päivä laatuaikaa ja koska lapsen muisti on melkoisen lyhyt, niin pitääksemme hypeä yllä käytiin tasaisin väliajoin fiilistelemässä huvipuiston nettisivuja ja listaamassa kartasta kaikki jutut, mitkä oli ehdottomasti nähtävä, tehtävä ja koettava.

Ensimmäinen pettymys koettiin jo pääsyporteilla, kun erityisesti esikoisen odottama Rapid River oli suljettu, samoin 4D-elokuvateatteri. Tätä ei oltu huomioitu hinnassa millään tavalla, vaan maksoimme perhelipusta melko suolaiset 83 euroa, tämäkin eräästä turistikartasta bongatulla -16% alennuskupongilla. Näitä alennuksiin oikeuttavia lippulappuja löytyi lähes jokaisesta turistiesitteestä, eli kannattaa hyödyntää nämä painotuotteet ihan jo ekologisuuden nimissä. Olen kuitenkin tunnettu siitä, että rutisen aina huvipuistojen ja muiden elämyksien hinnasta, joten todettakoon että ainakin Tripadvisorin kävijäkokemuksien perusteella tässä oli monen mielestä hinta-laatu-suhde kohdallaan.

No, parista suljetusta vetonaulasta huolimatta tuolla toki riittää tekemistä. Oli taktisesti hyvä veto reissata pahimman turreryysiksen ulkopuolella, sillä nyt ei tarvinnut jonottaa juuri ollenkaan eikä tarvittu kyynärpäätaktiikkaa nähdäksemme eri eläimiä. Meidän lasten keskittymiskykyhän on samaa luokkaa kuin sisiliskolla, eli heidän strategiansa kaikissa tällaisissa paikoissa on juosta usainboltmaisesti läpi kaikki paikat ja sitten palata hieman rauhallisemmalla tahdilla niiden suosikkijuttujen pariin. Tällä kertaa kuitenkin oltiin hieman aikataulujen orjia, sillä esityksiä, eli delfinaarion ja hylkeiden show’t, sekä meiltä lopulta väliin jääneet eksoottisten lintujen esitys, olivat vain pari kertaa päivän aikana.

Zoomarinessa on myös kourallinen huvipuistolaitteita, jotka eivät kyllä tee vaikutusta edes 3-vuotiaaseen, mutta viihdyttivät kyllä muutaman kierroksen verran. Pääosassa ovat uima-altaat, liukumäet ja merieläimet, joita delfinaarion ja hyljealtaiden lisäksi löytyy akvaariosta, jossa on peruskattaus haita, rauskuja, Nemo-kaloja ja muita mereneläviä. Sen lisäksi ulkona makoili kilpikonnia ja krokotiileja, jotka olivat niin laiskoja, etten voi vannoa niiden olleen eläviä. Muovisia tai ei, lapset pelkäsivät niitä tarpeeksi. Aikuisille oleellisinta oli ehkä ilmainen wi-fi huvipuiston alueella.

Esitykset olivat kovaäänisiä, tekopirteitä ja aika pitkiä. Niihin oli sisällytetty portugaliksi ja englanniksi näyteltyä suurieleistä draamaa jossa eläimet olivat välillä sivuosassa, sekä opettavaisia tarinoita merten suojelusta. Hylje-esitys selvittiin lahjomalla loppuun, delfiineitä ei edes isompi jaksanut ihailla puolta tuntia, vaikka kotimatkalla nimesikin sen suosikikseen. En tiedä, aistivatko lapset mun ahdistukseni. Näin käy aika usein: Haluan tarjota tyypeille upeita elämyksiä, esimerkiksi viemällä eläintarhaan, mutta sitten ahdistun itse eläinten olosuhteista ja tartutan Ompun ilmeestä päätellen angstini myös lapsiin. Tarjolla olisi myös erilaisia ”tapaamisia” delfiinien kanssa ja Omppu, mainosten uhri, hetken pyyteli että pääsisi uimaan delfiinien kanssa. Siihen ei suostuttu koska a.)törkeä hinta ja b.)olen itse käynyt kokeilemassa luonnonvesiin aidattujen delfiinien kanssa uintia ja vaikka se oli pitkäaikaisen haaveen täyttymys niin tuntui lopulta aivan kauhealta riistolta – siis nimenomaan sen älykkään merinisäkkään, ei urpon elämysmatkailijan riistolta. No, riistoa se oli kyllä siinäkin mielessä, että samaisessa paikassa luottokortini kopioitiin ja sitä vingutettiin Miamissa parin tuhannen dollarin edestä pelkästään 7eleven-ketjussa, mutta se onkin sitten jo eri tarina.

Ja koska omapahan on blogini ja saan poiketa aiheesta niin paljon kuin haluan, paasaan vielä hetken. Nimittäin delfinaarioista puheenollen, en voi mitenkään pitää Särkänniemen delfinaarion sulkemista minään voittona eläinten oikeuksille. Sanon tämän naisena, jolla on delfiini tatuoituna takamukseen ja joka 15 vuoden ajan uskoi aikuisena olevansa delfiinikuiskaaja, eli en millään muotoa kannata näitä 80-luvun monoliitteja. Mutta kyse on nyt Särkänniemen omasta viherpesusta ja säästötalkoista, jossa eläinten hyvinvointi on kätevä keppihevonen samalla kun delfiinit siirretään toiseen delfinaarioon, mahdollisesti ojasta allikkoon ihan kirjaimellisesti. Puhumattakaan siitä, miten stressaava operaatio siirto on tämän ikäisille eläimille, joista osa on syntynyt vankeuteen tamperelaiseen betonialtaaseen. Ei ole olemassa mitään delfiinien vanhainkotia, missä näille syötetään joka päivä sata kiloa tuoretta kalaa ihan hyvää hyvyyttään ja missä kaikki eläköityneet näytösnisäkkäät saavat uida luonnonmukaisissa oloissa. Eettisin ratkaisu olisi ollut lopettaa esiintymiset, pitää huoli etteivät nämä delfiinit enää pääse lisääntymään ja tarjota niille virikkeitä ja ravintoa niin kauan kuin ne ovat elinvoimaisia. Mutta sehän olisi ollut aika kallista. Joidenkin mielestä tämä tietysti oli win-win sekä luonnonsuojelijoille että Särkänniemelle, mutta itse en kyllä poksauttelisi skumppapulloja tämän kunniaksi.

Takaisin siihen Zoomarineen. Paikassa myyntiin luonnollisesti hävyttömän hintaista krääsää, toisaalta eurolla sai kourallisen ruokaa kaloille tai linnuille. Ruokatarjonta oli huvipuistoille ominaista hotdog/hampurilainen/pizza/jäätelö-linjaa, mutta olen nyt oppinut olemaan valittamatta siitä, että uppopaistettu kuuluu olennaisena osana näihin elämyksiin. Lapsilta runsaasti kiitosta ankkurin ja meritähden muotoisista kalanugeteista. Äiti-ihmiseltä kiitosta siisteistä vessoista, joita oli riittävästi pillimehuja tankanneiden jälkeläisten yllättäviin hätätilanteisiin.

Zoomarinehan on yhdistelmä vesi- ja huvipuistoa, joten allaspinta-alaa oli runsaasti. Siinä missä myöhäinen vierailuajankohta säästi meidät ihmismassoilta, ”säästyttiin” myös kuumimmilta keleiltä. Siinä missä lapset jaksoivat varmasti paremmin tässä noin +23 asteen lämmössä niin vedessä läträilyyn lämpötila ei ollut optimaalisin: Altaita ei lämmitetty. Näin ollen hypotermikko-äiti ei suostunut kahlaamaan kylmään veteen polvia syvemmälle ja lasten vesi-ilo rajoittui lastenaltaaseen ja aalto-altaassa kahlailuun. Toisaalta noissakin sai huulet siniseksi puolessa tunnissa, joten sen suurempaa syväjäädytystä ei kaivattukaan. Noottia siitä, että altaiden äärellä olevien aurinkotuolien käyttö maksoi naurettavat 10-15 euroa päivältä.

Visiitti Zoomarineen oli siis, ainakin minulle, jossain määrin antiklimaattinen. Ehkä se johtui siitä, että tätä oli koko syksy fiilistelty ja paikan päällä odottikin jo puoliksi talviteloille siirretty, hieman neuvostoliittolainen huvipuisto. Toki siellä sai kulutettua koko päivän oikein tehokkaasti ja lapsilla riitti ihmeteltävää, mutta luulen, että he olisivat nauttineet yhtä paljon yhteisestä ajasta vaikka olisimme menneet vain lähimmälle rannalle keräilemään simpukoita ja harjoittelemaan surffausta. Jossain vaiheessa aina iskee sellainen vanhemmuuden suurudenhulluus, että lähtee haalimaan erityisiä elämyksiä unohtaen, että yleensä lapsille riittää se läsnäolo ja yhteinen touhuaminen. Summa summarum: Meillä oli kiva perhepäivä, mutta se ei varsinaisesti ollut Zoomarinen ansiota. Tämä toimii ehkä paremmin hieman vanhemmille lapsille, jotka voi päästää omatoimisesti valtavaan vesiliukumäkeen testaamaan portugalilaisia turvastandardeja sekä niille, ketkä eivät ole kesällä ehtineet jo Linnanmäelle, SeaLifeen ja Korkeasaareen.